JOULUN AAKKOSET

lauantai 15. joulukuuta 2018


Aika. Joulu on ehkä vuoden ainoa aika, kun mua ei haittaa, ettei ole tekemistä ja voi vaan luvan kanssa olla ja tehdä kaikkia juttuja, joita ei ehkä arjessa olisi järkeä tehdä, ainakaan kovin usein.

Bataattilaatikko kuuluu ehdottomasti joululaatikkosuosikkeihin. Tai siis mulle uppoa vaan tuo ja perunalaatikko.

CD. Joululaulut on the thing sen kaksi viikkoa. Sit ei jaksa enää. Meillä kuunnellaan repeatilla kolmea biisiä nyt. Joulupukki, tip tap ja joulupuu on rakennettu. Ymmärrätte siis ehkä?

Diy. Tänä vuonna olen tehnyt tosi vähän itse mitään. Muutaman kahvitikkutähden tein. Ehkä me vielä keretään Olivian kanssa jotain askartelemaan.

Einesruoka kuuluu yhtälailla joulupöytään kuin itsetehtykin.

Fiilis on mulle yks joulun tärkein juttu. Rakastan joulun fiilistä ihan tosi paljon. Ei sitä osaa edes selittää. 

Graavilohi maistuu jouluna ja juhannuksena erityisen hyvältä. 

Herääminen jouluaamuna. Siinä on lasten kanssa jotain taikaa. 

Ihmiset. Mua ei haittaa vietetäänkö me joulu nelisin perheenä vai tuleeko meille muuta perhettä kylään. Läheiset hmisiet silti tekevät joulusta ihanan.

Joulu kotona. Ihaninta tässä joulussa.

Kuusi täytyy olla, mutta nyt uudessa kodissa pähkäilen ihan hirveästi, että aito vai ei. Vanha tekokuusi meiltä löytyy, mutta olishan se aito vaan ihana. Sit taas toisaalta se eettisyys ja ne neulaset jajaja. En osaa päättää ja lupasin jo, että huomenna koristellaan kuusi. 

Lammas. Meillä syödään jouluna lammasta. Ihan parasta. 



Mun lapset. Ihanaa, kun Samuelkin on tänä vuonna alkanut ymmärtää joulun päälle. Hän rakastaa joululauluja ja pipareita. Torttu on hyvää, jos hillon kaapii pois ja joulupukki on siisti tyyppi, mutta ehkä vähän pelottava kuitenkin. Olivia nyt on pahempi jouluhössöttäjä kuin minä. Haha. Ihan huikeeta katsella tuota intoa ja odotusta. Nyt vaa miettii, että miten sitä joulua odotettiin ennen lapsia. 

Nauttiminen. Yritän ihan hulluna pystyä nauttimaan joka hetkestä ja olla hetkessä muutenkin läsnä. Liian aikataulutettu joulu ahdistaa ja se suorittaminen täytyisi jättää vähemmälle. 

Odotus ja kaikki joulutouhuaminen. Meillä on vielä ohjelmassa ainakin piparkakkutalo, kuusen koristelu, rumien joulupaitojen sovitus, paketointi (kivointa puuhaa ikinä), joululeffan katselu ja mitä näitä nyt on!

Pelihetket. Tuntuu, ettei nykyään kerkiä enää ikinä pelaamaan lautapelejä aikuisten kesken. Ennen pelattiin ihan hulluna. Jouluna kuitenkin kerkiää ja se on ihanaa.

Q niin kuin kohta on 2019. Hurjaa.

Riisipuuro on parasta mitä minä ja lapset tiedetään. Jouluaattona sitä tehdään ihan hulluna ja syödään me sitä tässä odotellessakin aika paljon. Riisipuuroon kuuluu kaneli ja sokeri, that's it.

Shoppailu. Mä rakastan antaa ja saada lahjoja. Tykkään miettiä oikeasti mieluisia lahjoja läheisille ja mun mielestä jokaisen kuuluisi jouluna saada paketteja, meidän aikuistenkin.

Traditiot kuuluu jouluun. Ei tarkoita sitä, etteikö joskus voisi kokeilla uusia ruokia tai jälkkäreitä tai muuten vaihtaa tyyliä, mutta mä rakastan traditioita tämmöisissä jutuissa. Nyt, kun ollaan vietetty joulua meidän kotona, niin olen yrittänyt luoda omia perinteitä lasten kanssa. Vielä en ole ihan varma, että mitä ne ovat, mutta joitain juttuja varmasti jää traditioksi.

Uurastus kuuluu myös jouluun sopivissa määrin. Rakastan siivota kodin tiptop kuntoon, rakastan tehdä jouluruokia ja nähdä vaivaa kosmeettisiin juttuihin. Mitään ei kuulu tietenkään tehdä pitkin hampain eikä siinä olisikaan mitään järkeä, mutta sitä tehdään mistä tykätään ja mä tykkään touhuta.



Vapaat. Vitsi miten ihanaa, kun jouluaatto on tänä vuonna maanantaina. Tuskin olen ainoa.

Wiikko jouluun. Tai ainakin melkein! Aika saisi nyt ihan hetkeksi vaan pysähtyä!

Xmas. Englannin kieliset joululaulut olis musta ihanempia kuunneltavia, mutta ei tällä hetkellä kelpaa lapsille.

Yhdessä. Jouluna on kaikki tehdään yhdessä ja aika vietetään ilman puhelimia aidosti yhdessä. Meillä on ollut niin vähän aitoa yhteistä aikaa, joten nyt pitkillä vapailla siitä on otettava kaikki irti.

Zzzzz. Jos edes yhtenä aamuna saisi nukkua kahdeksaan. No edes puoli kahdeksaan.

Åbo ja joulu vaan on match made in heaven. Täällä on vaikka ja mitä ja niin kaunista. Mahdanko päästä tänä vuonna ensimmäistä kertaa joulurauhan julistukseen? 

Ääretön määrä paketteja. Me ollaan yritetty saada lahjamäärät ja -laadut järkeviksi pohtimalla vaikka kuinka ja paljon lasten lahjoja jokaisen niitä antavan kanssa. En halua meille kasaa leluja, joilla kukaan ei leiki kahden päivän jälkeen ja tarpeellisia juttuja on kiva saada myös.

Överit kuuluu jouluun ja niin sen pitääkin olla. Överisti kaikkea on hyvä kerran vuodessa. 

Jeee! Nyt on kouluhommat saatu pulkkaan, lapset jääneet mun kanssa lomalle, siivottu on ja yhtä lukuunottamatta kaikki lahjat hankittu. Huomenna lähdetään haistelemaan vähän Helsingin joulua ystävien luokse ja sitten saadaan lasten kanssa ihan aidosti vain odotella joulua tehden kaikkia kivoja juttuja. Vielä kun tenttitulokset tulisivat pian, niin saisi ihan oikeasti hieman huokaista. Ihan parasta, kun nyt ehtii kamerankin kanssa touhuamaan sen pari tuntia mitä valoa riittää - vihdoin! Onko siellä joulujutut jo hyvällä mallilla?

IHAN MUINA APINOINA

tiistai 4. joulukuuta 2018





Yksi juttu, joka luvattiin lapsille hankkia heti uuteen kotiin oli voimistelurenkaat ja ihan täydelliseen saumaan sovittiin yhteistyöstä Suomen Voimistelutuotteen kanssa. Lasten päiväkodissa on jumppasali ja Samuelin hoitotädit ovat kertoneet useaan otteeseen kuinka Samu rakastaa roikkua renkaissa ja kuinka taitavasti minimies niissä pyörii ja roikkuu. Olivian lempparijuttu koristreeneissä taas on "lattia on laavaa" -leikki, missä pitää kolmen sekunin aikana juosta roikkumaan naruihin. Tiesin siis, että renkaat olisi meillä hitti, mutta en todellakaan arvannutkaan kuinka hitti! 

Haluttiin renkaat paikkaan, missä lapset voi roikkua niin, että me nähdään ne koko ajan ja olkkarin kattoonhan ne päätyi. Kiinnitys oli tosi helppoa oikeilla välineillä ja nuo kestävät helposti satoja kiloa, eli me voidaan Tuomaksenkin kanssa roikkua noissa ja olen itseasiassa vähän youtubetellut treenivideoita noihin, joita voisi lasten nukkumaanmenon jälkeen tehdä. 

Parasta renkaissa on se, että kun ne roikkuvat tuossa kulkuväylällä koko ajan, niin lapset tavallaan huomaamatta liikkuvat vähän väliä. Olivia ei todellakaan voi kävellä noiden ohi ilman, että roikkuisi hetken ja jatkaisi sitten matkaa. Parasta toki on, kun lapset roikkuvat molemmat yhdessä renkaassa ja pyörivät kilpaa ja meneväthän nuo täydellisesti keinustakin. Me ei todellakaan osattu arvatakaan kuinka monipuoliset ja kuinka pidetty juttu nuo renkaat olisivat. Kaikenlisäks pidän niiden ulkonäöstä tosi paljon, joten ei haittaa lainkaan sekään, että nuo roikkuvat tossa keskellä olkkaria. 

Suomen Voimistelutuote on kotimainen yritys, jonka tuotteet valmistetaan Lempäälässä. Tuotteet kestävät ehdottomasti kovempaakin kulutusta ja ovat todella pitkäikäisiä. Jos meillä ei nyt olisi näitä, niin ehdottomasti lisäisin lasten joululahjatoivelistaan ja itseasiassa mietin vielä tuon trapetsin hankkimista jossain kohtaa - voisin kuvitella, että olisi myös ihan yhtä hitti kuin renkaatkin! 

Musta on niin suloista, kun Olivia nousee nykyään ripeästi ylös sängystä ja heti kysyy, "ehdinkö hetken äiti roikkua ennen kun pitää pukea". Onko teillä jo renkaat tai sellaiset tulossa pukin konttiin? Tai jotain muuta vastaavaa? Tai voitteko suositella jotain muuta Voimistelutuotteen tuotetta? Itse voin ehdottomasti suositella Suomen Voimistelutuotetta ihan täydestä sydämestä ja heidän asiakaspalvelunsa sekä toimitus ovat todellakin ykkösluokkaa. 

Voimistelurenkaat saatu bloginäkyvyyttä vastaan.


EI NIIN REIPAS SITTEN KUITENKAAN

keskiviikko 28. marraskuuta 2018



Tiesin koko kesän, että tästä syksystä tulisi haastava, mutta ehkä nyt kuitenkin vähän yllätyinkin siitä, etten olekaan niin super kuin luulin. Kuukausi erossa Tuomaksesta, remontit, uusi päiväkoti, opintojen aloitus, ikävä ystäviä Porissa ja täällä, yhdet synttärit, äidin lähteminen ja mitä kaikkea tässä onkaan heitelty kärryihin syksyn mittaan. Jotenkin viime viikonloppuna (vasta) ensimmäistä kertaa myönsin itselleni, että ehkä mä en pystykään ihan kaikkeen. Viimeinen niitti oli Samuelin viimeviikkoinen enterorokko jonka myös minä sain ja kärsin koko edellisen viikonlopun ja muutama päivä sen jälkeenkin. 

Mulla meni viikko ihan harakoille sairasteluiden kanssa ja olin mielessäni koko ajan ajatellut, että helposti kolmessa viikossa hoidan kunnialla kolme tenttiä ja kaksi muutaman sivun esseetä. Kunnes eilen sitten avasin kalenterin pitkästä aikaa sairastelun jälkeen ja tajusin, että minun pitääkin tehdä tuo kaikki yhdeksän päivän sisään. No, on kai sitä ennenkin viimetippaan valmistauduttu... Olen ollut yliopistolla kahdeksan vuotta ja silti aina tämä sama kiire. En tajua.

Eilen menin myös nukkumaan ahdistuneena siitä, että tänään pitäisi iltaluennon jälkeen lähteä etsimään hautajaisiin soveltuvaa mekkoa päälle. Yöllä näin kuitenkin unta viime vuoden pikkujoulumekosta joka on a) musta, b) pitkähihainen ja c) yltää polviin ja ryntäsin aamulla katsomaan kaappiin, että oliko mulla sellainen oikeasti ja siellähän se oli. Jotenkin pää käy niin ylikierroksilla, ettei mistään tule mitään. Etsin päiväkodissa Samuelin villasukkia ja kyselen tädeiltä, kunnes autossa huomaan, että ne on mun kädessä ollut koko ajan. Hukkaan ihan jokaisen tavaran mitä mun eteen lyödään ja saatan ostaa saman jutun monta kertaa, koska en muista ostaneeni. 

Mulla ei oikeasti olisi aikaa olla tätäkään tässä kirjoittelemassa, koska ne tentit! Olen nyt kuitenkin vihdoin terve ja päätin, että hoidan himaan jokaisen tentin ja tehtävän ja 13.12. saadaan herätä lasten kanssa kolmistaan kotona ja aloittaa joululomat. Odotan sitä päivää niin paljon ettette uskokaan! Mulla on jo jokajouluinen bucketlist tehtynä ja tulen huomenna (toivottavasti ehdin!!) sen tännekin kirjoittamaan. Muutama muukin postaus odottaa päivänvaloa, kannattaa pysyä siis kuulolla jos sieltä ei ole ihan jokainen jo hypännyt pois kärryista.

Halusin vain tulla muistuttamaan, teitä ja itseäni, että täällä ollaan! Ja siitä, että kaikki ihan oikeasti järjestyy (viimeistään unissa!). Kunhan vaan laittaa prioriteetit kuntoon ja perhe on tukena, niin mikä vain on mahdollista, vaikka elämä paiskoo vähän oikealta ja vasemmalta.

ps. pääsin mukaan siihen mindfulness -tutkimukseen ja vitsi se tekee hyvää! Suosittelen ihan jokaiselle - youtubesta, appeista tai mistä vaan löytyy hyviä harjotteita ja joka päivä 10 min riittää ja mieli kiittää <3

KAKSIKYMMNENTÄYHDEKSÄN

tiistai 13. marraskuuta 2018



Juuri tänä syntymäpäivänä, tänään, mun suurin tunne on kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että mun ydinperheessä jokainen on terve. Mun vanhemmat ovat terveitä eivätkä tarvitse huolenpitoa. Kiitollisuus siitä, että pystyn tekemään mulle tärkeää asiaa ja vielä niin, että mua tuetaan siinä kaikin mahdollisin tavoin. Kiitollinen siitä, että olen itse terve. Kiitollinen ennen kaikkea siitä, että mun lähellä on niin paljon rakkautta juuri nyt. 

29 -vuotiaana ymmärrän jo, ettei kaikkea voi saada samaan aikaan. En voi olla täysiä ystävä, äiti, opiskelija, bloggaaja, sisko, vaimo ja urheilija. Mun on joka ikinen päivä ja viikko säädettävä prioriteetteja toivoen, että ne mulle tosi tärkeät asiat, jotka jätän listan pohjalle, pysyisivät silti hengessä mukana ja olisivat taas valmiina, kun saan mahdollisuuden nostaa niitä listan kärkeen. Olen ihan sinut sen asian kanssa, että en voi olla hyvä kaikessa ja panostaa kaikkeen sataprosenttia. Suurin osa mun läheisimmistä ystävistä on ihan eri elämäntilanteessa kuin minä, mutta jotenkin se yhteys on siellä aina. En mä nauti siitä, että joudun sopimaan ystävien kanssa kolmen-neljän viikon päähän treffejä, mutta niin se vain nyt menee. Ehkä kolmekymmentäviisi -vuotiaana voin tarkastella asioita jo ihan eri näkövinkkelistä ja saan taas nauttia aivan eri asioista. Vaadin mun ystäviltä paljon ja tämän ikäisenä koen, että niin sen pitääkin vähän olla. On kuitenkin ihanaa, että tiedän mun ystävien tietävän, että tämä on tämä vaihe ja olen taas enemmän käytettävissä myöhemmin. Mun kallisarvoista aikaa haluan käyttää kallisarvoisimpiin ihmisiin ihan aina ja olen niin kiitollinen jokaisesta, joka mun vieressä on.

29 -vuotiaana rakastan olla kotona kynttilän valossa ja vilttiin kääriytyneenä, rakastan syödä extrahyvää ruokaa, rakastan ihan vain pötköttää ja hassutella sohvalla lasten kanssa. Tällä hetkellä rakastan podcasteja, lukemista ja hyviä tv-ohjelmia. Toisin kuin ennen, rakastan saada kukkia. Rakastan juoda viiniä ja syödä juustoja ystävän kanssa syvällisiä keskustellen. Rakastan shoppailla ruokaa ja hemmotella perhettä pienillä arkisilla jutuilla. Rakastan kutsua ystäviä kylään ja kestitä heitä. Rakastan sisustaa ja suunnitella. Rakastan mun perhettä. 29 -vuotiaana olen ylpeä siitä, että musta on tullut rohkea, tutustun ihmisiin, vaadin oikeuksiani ja tiedän mitä haluan. Olen ylpeä, että olen edennyt urallani ja opinnoissanu paremmin kuin olisin voinut ikinä kuvitellakaan. Olen ylpeä siitä miten me Tuomaksen kanssa selvitetään asiat yhdessä tiiminä. Olen ylpeä siitä, että mun mielestä on parasta vanheta ja katsoa lapsien kasvavan mukana. Eniten ylpeä olen mun kahdesta pienestä, niistä kahdesta minimeikäläisistä, jotka muistuttaa mua joka päivä olemaan kiitollinen just siitä mitä meillä nyt on ja mitä tulevaisuus ihan varmasti tuo tullessaan. 

Tänä vuonna sain kukkia ja donitseja ja juhlittiin perheen kanssa keskenämme. Lauantaina pääsemme Tuomaksen kanssa syömään pidemmän kaavan mukaan. Ensi vuonna voisin kuvitella, että juhlitaan pyöreitä vähän isommin, pistäkää ystävät kalenteriin!! 

ps. Olivia on ottanut tuon kuvan minusta. En tiedä kestänkö enää.