Tiedättehän te mut, etenkin te, jotka olette seuranneet meidän ja minun elämää jo pidempään. En tee mitään puolitehoilla, en kestä sitä, että jokin asia saa vähemmän huomiota kuin toinen. Tiedätte varmasti (tai ainakin toivottavasti) myös sen, että olen hirmu perhekeskeinen ja haluan viettää kaiken mahdollisen ajan läheisteni kanssa. En tiedä onko se välittynyt sinne, mutta olen myös hyvin itsekriittinen ja tiedän mihin minusta on ja pyrin aina siihen parhaimpaan. Nämä ovat sekä hyviä että myös vähän vähemmän hyviä ominaisuuksia perheen äidille, joka haluaisi tehdä kaikkea kivaa maan ja taivaan väliltä. 

Mun elämässä siintää selvä taitekohta hyvin lähellä tulevaisuudessa. Lapset kasvavat, toinen aloittaa jo eskarin ja sen jälkeen nopeammin kuin ehtii kissa sanoa, jo koulunkin. Samaan aikaan minä painan ihan viimeisiä pisteitä yliopistolla ja gradun kirjoitus alkaa jo kuukauden sisään. Selvitin asiaa ja minulle sanottiin, että voisin valmistua jo tänä vuonna, jos olen ihan superahkera ja jos kaikki menee just eikä melkein nappiin. Tein jo syksyllä 35 opintopistettä ja nyt keväälle oisi sellaiset 45-50 tehtävänä plus gradun aloitus. On siis selvää, että haluan todellakin viettää 30 -vuotisjuhlia ja valmistujaisia samalla ja se on tärkeysjärjestyksessä korkealla, joten tekemistä riittää. Pian minun olisi siis alettava etsimään jo töitäkin ihan tositarkoituksella, aika hurjaa. 

Ehkä osa teistä jo näkee mihin tämä postaus on menossa. Kyllä (tässä kohtaa tipahti ensimmäinen kyynel poskelle). Minun on tullut aika laittaa sulkea tämä upea seitsenvuotinen Mini & Me:n tarina ja jatkaa elämässä uusien haasteiden parissa. Jotenkin hassua, että seitsemäs vuosihan on tunnetusti se kriisivuosi seurustelu- ja avioliittosuhteissa. Osaksi tähän blogin lopetukseen liittyy kriiseilyä ja osaksi sitten kuitenkaan ei mitään sen ihmeellisempää. 

Blogit ovat niin ammattimaisia ja ihmiset visuaalisesti kauniiden ja sisällöltään rikkaampien blogien kanssa tekevät sitä enemmän tai vähemmän päivätyönä - he vievät lapset hoitoon, jotta saisivat tehtyä sitä missä ovat hyviä. Minun unelmani ja taitoni sen sijaan ovat muualla enkä koskaan nähnyt tai olettanutkaan tekeväni tätä sen enempää työnä, vaan ihan vain harrastuksena. Toisekseen ihmiset eivät juurikaan enää lue blogeja (en minä ainakaan), vaan ennemminkin seuraavat suosikkityyppejään instagramissa tai kuuntelevat heidän podcastejaan (juuri kuten minäkin). Olen myös miettinyt enemmän Oliviaa ja sitä miten hänen esitteleminen ei enää tunnu sopivalta mitä lähemmäksi koulun aloittamista mennään ja jotenkin jos lapsista en täällä puhu tuntuu blogin sisältö turhalta. Vietän läppärillä päivät yliopistolla, joten kun kotiin saavun, on se viimeinen asia mitä haluaisin enää avata. Yksinkertaisin syy lopettamiselle on juurikin se aika. Saan perheen kotiin neljän jälkeen, kun olen itse painanut sen vajaa kahdeksan tuntia esseitä ja lukemista, syödään yhdessä ja sen muutaman tunnin ennen nukkumaanmenoa haluan ehtiä olemaan lasten kanssa tai harrastamaan itse jotain liikuntaa. Lasten mentyä nukkumaan meillä on noin kaksi tuntia aikaa Tuomaksen kanssa viettää aikaa tai sitten liikkua ja siinäkin kohtaa tuntuu aina yhtä väärältä napata se kone eteen. Yöunistakaan en voi enempää tinkiä. Ymmärrätte yhtälön. Kiireinen ja välillä töissä käyvä opiskelija-äiti ja -vaimo, joka aloittaa gradun kirjoittamisen pian, ei vaan enää kykene olemaan myös bloggaaja. Minulla menee yhteen postaukseen kaikkine osa-alueineen lähemmän 4-5 tuntia aikaa joka kerta ja minulla ei enää vain ole sitä ja inspiraation puute on jättimäinen, kun elämä pyörii vain kodin-päiväkodin-yliopiston ja Olivian harrastusten väliä, vaikka se on juuri se mitä haluankin tehdä. Iso kivi lähtee myös harteilta, kun minun ei tarvitse kaikkia talven valosia aikoja käyttää kuvaamiseen, vaan esimerkiksi lasten kanssa ulkona touhuamiseen ilman mitään agendoja. 

Kuvaaminen - sitä en lopeta mistään hinnasta. Toki se varmasti hieman vähentyy, mutta uusi kamera on jo hankintalistalla ja ehdottomasti sitä harrastusta jatkan, niin rakas se on. Tähän harrastukseen ja henkireikään paras alusta muutenkin on se instagram ja siihen alan panostaa entistä enemmän ja valotan siellä pidemmillä kuvateksteillä ja mahdollisesti myös stooreilla enempi meidän kuulumisia. Yhteistyöt jatkuvat siellä myös ja jotenkin niin kivaa, kun saan sitten siellä vielä olla yhteydessä teidän ihanien lukijoiden kanssa ja toteuttaa sitä omaa juttua vähän kuten tähänkin asti. 

Blogin kirjoittaminen on antanut mulle ihan hirveästi. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja kavereita, olen saanut tehdä tytöä blogin parissa ja tutustunut uusiin ihmisiin ihan huipuyritysten takana. Olen oppinut tekemään paljon konkreettisia juttuja tietokoneella yms. joita en olisi ilman blogia oppinut. Olen saanut purkaa iloja ja suruja teille ja te olette aina olleet niissä ihanasti mukana. Olen saanut ihan mielettömästi ihania kommentteja ja hyvää palautetta ja ne kulkee aina mun mukana. En todellakaan silloin hieman päälle seitsemän vuotta sitten tiennyt mitä aloin tekemään, kun kyhäsin nopeasti kasaan pienen blogin sukulaisille luettavaksi ja kun Olivia syntyi koko juttu lähti käsistä ja vitsi nautin siitä ihan täysillä. Jokainen yhteistyö oli siistimpi kuin edeltäjänsä ja olin aidosti ylpeä siitä mitä osasin ja sain tehdä. 

Nyt on aika keskittyä muihin ylpeydenaiheisiin ja löytää itsensäilmaisukanavat muualta. Kiitos siis kaikki jotka olette laittaneet kommenttia, yhteistyökumppanit, indieplace ja te lukijat - ootte aina olleet se paras juttu tässä kaikessa. Edelleen saa nykäistä hihasta jos törmätään ja instagramista meidän kommervenkkejä löytää @aijaii nimimerkin takaa. 

Nauttikaa, uskaltakaa, ahkeroikaa, kuunnelkaa omaa ääntä ja rakastakaa kaikkia kenen kanssa olette ja kaikkea mitä saatte tehdä. On ollut ihan huippu matka tämä koko blogimatka ja ylpeänä saatan sen nyt loppuun. 

Rakkaudella, Aija ja mun ihan maailman paras perhe <3

HEINÄ-JOULU 2018

Voi meillä oli ihana viikonloppu viime viikolla, kun mun hostvanhemmat tulivat aina Uudesta Seelannista asti meille kylään ja sen jälkeen meidän lomalta paluu ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, koska Samuel tuli kipeäksi ja valvottiin monta yötä putkeen ja yritettiin van selvitä pitkistä sairastelupäivistä kotona. Tämän takia tässä on vähän venähdellyt postauksen kanssa. Nyt Samuel on taas päiväkodissa ja kaikki ok ja mulla taas hetki aikaa itselleni! Jatketaan vihdoin siis viime vuoden muisteloita!

HEINÄKUU

Hui! Kaikki varmaan edelleen muistaa kuinka kuuma ja ihana heinäkuu meillä oli 2018. Okei, pakko myöntää, ettei se kuumuus ihan aina ollut pelkästään ihanaa. Meidän kodissa oli niin kuuma, että useimpina päivinä syötiin aamupala ilmastoidussa autossa ja ajettiin suoraan maauimalaan ja vietettiin siellä koko päivä. Siis ihan oikeasti näin tehtiin lähes joka päivä. Mutta silloin kun ei tehty, oltiin esimerkiksi mökillä tai Lintsillä. Niin ja ainoa kerta heinäkuussa, kun muistaakseni satoi oli Porin Jazzien aikaa, jonne me mun vanhemman siskon kanssa mentiin katsomaan Roxettea. En ole mikään festarityyppi, mutta Jazzit oli kyllä kivat kaikin puolin! 

ELOKUU

Elokuussa alettiin pikkuhiljaa pakkailemaan elämää taas laatikoihin. Meidän äiti ja isä olivat vielä meillä ja vitsi tulipa nyt heitä ikävä. Olivialla tuli täyteen viisi ja puoli vuotta ja häneltä lähti ensimmäiset kaksi hammasta! Samuel oppi potkuttelemaan pyörällä ja tehtiin edelleen kaikenlaisia kesäjuttuja, koska ilmat sen todellakin sallivat. Käytiin imemässä inspistä Porin asuntomessuilta ja monta juttua sieltä meille toinkin. Yksi parhaista jutuista elokuussa oli mun yksin tehty reissu Helsinkiin mun parhaan ystävän luokse. Chillailtiin, syötiin hyvin ja vitsi se oli ihanaa. Käytiin myös Särkänniemessä koko porukalla ja hui miten kuuma päivä se oli. Edelleen me paineltiin mun 71 -v iskän kanssa kahdestaan kaikki hurjimmat laitteet. 

SYYSKUU

Vuoden 2018 syyskuu oli kyllä yksi elämäni rankimmista kuukausista. Muutettiin kuun vaihteessa vain minä ja lapset (ja mun äiti), kun Tuomaksella oli vielä kuukauden työt Porissa. Alettiin heti remppailemaan ja Tuomas teki hommia joka viikonloppu ja minä hinkkasin paikkoja puhtaaks minkä kerkesin, oli ihan hurjan paljon hommaa. Siinä tohinassa myös meidän kuopus täytti kaksi vuotta, mutta ei juhlittu niitä vielä siinä sen enempää ja mietin jo peruvani koko bileet, koska olin niin väsynyt. Lapset aloittivat ihanassa uudessa päiväkodissa ja kaikki meni sen osala täydellisesti, onneksi ja minulla alkoi heti opinnot. Minulla oli meistä kaikista suurimpia käynnistysmisvaikeuksia eikä kouluhommista tullut mitää ensimmäiseen pariin kuukauteen ja taisimpa tehdä samaan syssyyn pari pidempää sijaistelupätkääkin. Mun äidin avulla me kuitenkin selvittiin ja koti on nyt jotakuinkin rempattu ja sisustettu. Hyvä me ja ihana Samu <3 

LOKAKUU

Jälleen kerran, mitkä syyskelit taas saatiin 2018!!! Saatiin alakerran remontti valmiiksi viisi minuuttia ennen Samuelin synttärijuhlia. Oltiin saatu myös isi kotiin ja kaikki oli jo niin paljon paremmin. Lokakuussa enimmäkseen vain totuteltiin siihen uuteen arkeen uudessa ympäristössä ja nautittiin nimenomaan näistä meidän uusista kotihoodseista ja tutustuttiin paremmin meidän ihaniin naapureihin. Meillä kävi paljon ystäviä kylästä ja oli vihdoin kiva nauttia siististä ja rempatusta kodista. Käytiin jälleen Helsingissä ystävien luona ja juhlimassa isotädin 60 -vuotisjuhlat. Se oli kyllä ihan superkivareissu. Jotenkin ehkä hieman nämä syyskuukaudet pimennon peitossa, koska olin vain niin väsynyt.

MARRASKUU

Marraskuu on meillä yhtä juhlaa, kun ensin juhlitaan isänpäivää ja heti siihen perään minun synttäreitäni. Ollaan jo useampi isänpäivä vietetty Tampereella ja niin tälläkin kertaa, käytiin vähän brunssilla ja moikkaamassa Tuomaksen puolen sukulaisia. Mun synttäreitä ei mitenkään isommin juhlittu, mutta tänä vuonna sitten, kun 30 pärähtää täyteen. Saatiin marraskuussa molempien lasten huoneet maalattua ja osaksi myös sisustettua, vielä puuttuu jotain, mutta oli pakko hetkeksi levähtää, koska kaikki se remppaaminen alkoi vaan jo ärsyttää. Saatiin Olivian kanssa tehdä hänen lempparikampnjansa tähän mennessä, kun LEGO ja Verkkokauppa.com lähetti meille jättipaketin juuri ennen joulua. Itse laitoin supervaihteen päälle yliopistolla jotta sain kaikki tehtyä ajoissa ja kunnialla loppuun. Aika arkista hommaa edelleen ja paljon ystäviä kävi kylässä. Olivia kävi harrastuksissaan ja odoteltiin jo joulukuuta innolla. 

JOULUKUU

Joulukuu oli i h a n a! Jäätiin lomalle jo puolivälin paikkeilla, vaikka mun pitikin vielä vähän stressata yhtä tärkeää opiskelujuttua. Tosin kerettiin kyllä ennen lomaa Samuelin kanssa (ja mun siskon) sairastaa entero ja se ei ollut kivaa. Ehdittiin silti tehdä lasten kanssa hirveästi kaikkiea kivaa joulujuttua. Ulkoiltiin, askarreltiin, leivottiin ja ihan vaan kerettiin fiilistelemään joulua. Käytiin taas Helsingissä mun parhaan ystävän luona kylässä ja imettiin sieltäkin kaikki mahdollinen joulu itseemme. Joulua vietetiin isolla porukalla, kun Tuomaksen isä ja sisarukset tulivat meille ja ekaa kertaa Samuel ymmärsi jotain pukin ja joululahjojen päälle. Meillä oli ainakin ihan huikeat joulukelit ja ulkoiltiin paljon ja saatiin pitkästä aikaa ihan vaan olla perheen kanssa. Vuoden viimeiset päivät vain hengailtiin ja vuotta vaihdettiin naapureiden kanssa, just niinku sitä pitääkin, juustoja ja pelejä, kun lapset tuhisevat kaikki yläkerrassa. 

Olihan tässä vaikka ja mitä ihania muistoja. Vuonna 2019 haluan nähdä enemmän ystäviä, haluan liikkua todella paljon enemmän, haluan antaa lapsille kahdenkeskeistä aikaa enemmän, haluan nauttia siitä, kun lapset kasvavat ja tehdä heidän kanssa paljon uusia juttuja. Haluaisin panostaa parisuhteeseen vielä himpun enemmän ja suurimmat jutut vuodella 2019 ovat, että haluan valmistua filosofian maisteriksi ja löytää mahdollisimman pian opettajan töitä ja taisinpa juuri ilmoittaa Olivian eskariinkin, joten isoja juttuja vuodelle 2019 luvassa ja todellakin otan innolla vastaan jokaisen haasteen ja haaveen!