Hey yay!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016


Ehdin jo keväällä hieman ahdistua, kun kevään suunniteltu ulkomaanmatka meni mönkään ja matka peruuntui. Uhkailin jo lähteväni ulkomaille kahdestaan Olivian kanssa, koska muuten ehkä sekoaisin. Kuulun siihen kastiin, joka lähes sekoaa, jos jotain matkaa ei ole edes suunnitteilla. 

Asioilla on todellakin tapana järjestyä, koska saman päivänä kun repeilin Tuomaksen Tallinnanmatka ideoille (siis Tallinnassa ei todellakaan ole mitään vikaa, mutta nyt oli mun päässä idea jostain ihan muunlaisesta matkailusta), niin minulle tarjoutui mahis lähteä Lontooseen luokkaretkelle valvojaksi. Tartuin tarjoukseen kaksin käsin ja ensi kuussa pääsen siis mun yhteen lemppareimmista kaupungeista <3

Lontoo merkitsee mulle ihan älyttömästi ja olen käynyt siellä niin monta kertaa, etten enää edes muista:
  • Lontoo on ainoa eurooppalainen kaupunki suomalaisten kaupunkien lisäksi, joka tuntuu omalta ja kodikkaalta. 
  • Rakastan Lontoon katuja ja rakennuksia. 
  • Rakastan sitä englannin kieltä, jota siellä puhutaan. 
  • Lontoon shoppailumahdollisuudet on ihan ykkösluokkaa.
  • Rakastan lontoolaisten ystävällisyyttä. 
  • Lontoon nähtävyydet viehättävät jokaikinen kerta ihan yhtä paljon. 
  • Erilaisten ravintoloiden määrä ja ihana pubikulttuuri ovat suosikkejani! 
  • Rakastan sitä, että osaan liikkua siellä itsekseni ja pieni mahdollinen eksyminen on vain plussaa tuossa kaupungissa.
  • Kaupungin fiilis vaan vetää itsensä sisään. 
  • Rakastan Lontoon eri kerroksia. Fiiliksen mukaan voi mennä minkä tyylisen paikkaan tahansa ja nauttia siitä. 
ps. Lontoossa ei ole koskaan satanut päiväsaikaan, kun olen siellä ollut! 
Hei jee, Lontoo ja minä kohdataan taas! 

Skimbamimmi Ylläksellä

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Anteeksi - olen oikeasti ollut nyt vähän olosuhteiden uhri. Vaikka tarkoitus viime viikko olikin lomailla, niin kyllä mun piti myös blogia päivitellä. Kävi kuitenkin niin, että alkuviikosta olimme hieman kipeitä ja otin aika levon kannalta ja sitten taas loppuviikosta koko mökillä ei toiminut netti kunnolla, että blogiin olisi saanut yhtäkään kuvaa lisättyä. Eilen päästiin vihdoin kotiin ja koti ja ihmiset ovat juuri sen näköisiä. Kaipaisin nyt ehdottomasti toisen lomaviikon edellisen jälkeen! 

Silti loma oli oikein onnistunut ja Ylläs antoi jälleen kerran meille vain ja ainoastaan parastaan. Seitsemästä päivästä viisi olivat aurinkoisia ja tuuli ei juurikan tunturin huipulla tuivertanut. Olivia oppi laskemaan ja saatiin viettää paljon aikaa ihan vaan yhdessä. Olivia oli ihan älyttömän hyvällä tuulella koko reissun ja 12 h automatkatkin sujuivat melko lepposasti. Aika tsemppari tuo minityyppi kyllä <3 Itsekin mahani kanssa lumilautailin kolme päivää ja vitsi oli kivaa, on se vaan ihan paras harrastus ikinä ja maailman parasta on päästä ensi vuonna Olivian kanssa laskemaan isoja rinteitä! Itse olen aloittanut laskemisen vajaa 3 -vuotiaana ja se on aina ollut ihan lemmpparein harrastus ikinä. Ihan mieletön fiilis, kun vihdoin sai oman lapsen kanssa laskea ja antaa mun isän, joka on neljä lasta opettanut laskemaan, opettaa myös Olivia laskemaan.





Tänä vuonna kamerakaan ei ollut kädessä ihan koko ajan, enemmän napsin puhelimella mökillä ja tietty Olivian ekat laskut piti ikuistaa kunnon kuviin. Muuten olinkin ihan superpoikki jokaisen kuuden tunnin ulkoilun tai laskettelun jälkeen, että kameran yksinkertaisesti vain painoi liikaa käsissä. 

Mökkielämä on kyllä ihanaa ja laskettelu vielä ihanampaa. Parasta on myös lämpimät voikut ja makkarat tulella, kuuma mehu ja kaakao, puhumattakaan kahvioiden sokerimunkeista! Ihan mahtavaa, kun Lapinlomasta on tullut ihan meidän perheen traditio ja tämäkin oli jo neljäs kerta Lapissa Olivialle! Ensi vuotta odotellessa, kun matkataan kahden lapsen kanssa, niin hassu ja ihana ajatus <3



Kotoa se kaikki lähtee

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Tämä postaus on osa perhebloggaajien itsensä käynnistämää #Vanhemmatrasismiavastaan-kampanjaa
 
Täällä mä lomailen tyytyväisenä keskellä Suomen kauneinta luontoa kirkkaan sinisen taivaan alla auringon lämmittäessä, hissilippu taskussa nautin (vauvan kanssa) vauhdin hurmasta lumilaudan päällä. Ainoa vain, että nauttisin lomastani vielä miljoonasti enemmän, jos mun ei tarvitsisi kaakaota tunturikahvilassa siemaillessani ja samalla Facebook -feediä lukiessa törmätä ihan järkyttäviin bloggaajakollegoiden rasistisiin postauksiin, persupäättäjien uskomattomin sanaoksennuksiin tai kyyneleitä poskelle tuovaan videoon Valtteri -pojasta. 

Valtterin tarinan kaltaiset tarinat riipaisevat hyvin syvältä tai se, ettei muslimilapset esimerkiksi saisi virpoa. Minulla on se hyvin suuri etu, että periaatteessa näytän ihan suomalaiselta ja Olivia varsinkin näyttää ja minulla on täysin suomalainen toinen vanhempi, kehen periaatteessa tukeutua rasistisissa tilanteissa. Minun elämäni voisi olla ihan toinen. Vanhempani olisivat voineet päättää jäädä Syyriaan, jolloin en todennäköisesti nyt istuisi ruksaamassa tätä postausta takkatulen ääressä mökissä. Syyriassa vieraillessani olen aina saanut vain ja ainoastaan ihasteluita ulkonäöstäni: "oi mitkä poskipäät ja huulet sinulla on, meillä naiset maksavat tuollaisista rahaa", "olet niin ihanan vaaleaihoinen", "vitsi mikä nöpönenä sinulla on". Aija 7-15 -v koki suomalaisissa ala- ja yläkouluissa solvauksia kuten "neekeri", "shamaani" (wtf??) ja että minulla on oltava aina ihan likainen tukka, kun se on niin paksu ja mitä näitä nyt oli. Itse se ei tuntunut minusta pahalta, koska olin hyvin tietoinen asioista ja itsestäni ja minulla oli todella suuri tuki kotoa. Äitini puuttui heti todella fiksusti, mutta tiukasti tilanteisiin, joissa minua oli rasistiseen tyyliin kohdeltu. 

Silloin vuosia sitten olin ehkä ulkomaalaisin tyyppi mitä meidän ala-asteella edes oli. Nykyään asia on vähän eri ja muualta tulleita on aika paljon enemmän myös pienemmillä paikkakunnilla. Jotenkin omassa vaaleanpunaisessa mielessäni ajattelin, että tottakai heitä suvaitaan helpommin, kun heihin on pienestä asti totuttu. Aina tarhasta asti Muhammedit, Annat, Farahit ja Kallet ovat leikkineet keskenään, miksipä se ala- tai yläasteella enää olisi outo juttu. Vaan kyllä se on ja tiedättekö miksi? Me vanhemmat! 

Vaikka minua haukuttiin varmasti miljoona kertaa vähemmän kuin montaa muuta kantasuomalaisesta eriävännäköistä lasta nykyään, niin ne olisivat voineet jättää minuun paljon vahvemman arven ja aiheuttaa minussa jonkinlaista katkeruutta. Omat vanhempani tekivät kovan työn kasvattaessaan meistä itsevarmoja, suvaitsevaisia ja rakastavia ihmisiä. Äitini kertoi minulle juurtajaksain, mitä minun kannattaisi vastata neekeri-kommentteihin tai miksi ylipäätään joku minua siksi kutsuu. Minulla oli myös fiksuja opettajia, jotka tukivat äitini työtä. Nyt on kuitenkin todella ikävää lukea ja kuulla lasten vanhempien rasistisista mielipiteistä ja kuvitella millaisia ihmisiä toisesta polvesta vielä kasvaa. On ihan älytöntä agumentoida, että "nämä ovat omia mielipiteitäni ja lapseni saavat itse päättää mitä ajattelevat isompina". Kyllä tyhmempikin sen tietää, että kotoa nämä tämmöiset asiat tulevat. Jos lapsi kasvaa rasistisessa ja epäsuvaitsevassa kodissa, niin selväähän se on mitä he ajattelevat asioista isompina. Minäkin olen nuoresta asti kuullut sanottavan meillä kotona: "kyllä Ukki kääntyisi haudassaan, jos joku meistä jotain muuta puoluetta äänestäisi". No en ole äänestänyt vaikka ihan omia aivoja käytänkin. 

Ymmärrän, että ihmisissä kytee pieni pelko nykyään ja se on ihan aiheellista. Mutta toivoisin, että asioista otettaisiin selvää. Muistettaisiin, että radikalisoitunut "muslimi"ja tavallinen muslimi on yhtä eri asia kuin sinä kristitty ja Norjan massamurhaaja (kristitty) Breivik. Teissä ei ole samaa, kuten ei ole muissakaan tavallisissa jumalaansa uskovissa ja terroristeissa. Terroristien ykkösprioriteetti on aiheuttaa vihaa omaa kansaansa vastaan, jotta he saisivat heidät otteeseensa helpommin, joten rasismi on juuri sitä mitä terroristit haluavat. 

Tehdäänhän yhdessä meidän lapsistamme suvaitsevaisia ja lämpimiä ihmisiä. Haluan, että minun Olivia ja tuleva toinen lapseni ovat heitä, jotka ystävystyvät ihmisiin ihmisinä eivätkä ihonvärin perusteella. Toivon, että he puuttuvat rasistisiin kommentteihin, joita heidän tulevat koulukaverit tulevat ehkä kohtaamaan. Samoin toivon, että me vanhemmat edesautamme tätä ihan jokainen. Puutumme julkisilla paikoilla rasismiin ja tuemme hyväksyvää ja rakastavaa ilmapiiriä. Hiljeneminen on hyväksymistä ja minä en ikinä halua hyväksyä ihmisen solvaamista ulkonäön tai alkuperäisen kotimaan perusteella! 

#vanhemmatrasismiavastaan on perhebloggaajien aloitteesta lähtenyt aate, yhteisö, liike, joka haluaa kiinnittää huomiota rasismin vastaiseen taisteluun. Käy tykkäämässä tämän hetken parhaimmasta ja ajankohtaisimmasta Facebook -sivusta ja ole mukana rakentamassa suvaitsevampaa maailmaa lapsillemme.

Lomalla viimeinkin

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Tämä on jo aika spesiaalia, nimittäin vietämme perheemme vuoden toiseksi ainoaa lomavikkkoa parhaillaan kuvan maisemissa! Aurinkoa, makkaraa, laskettelua, paistettuja vaahtokarkkeja, musiikkia rinteessä, stiigailua ja raitista ilmaa Lappimaisemissa - eipä siitä voisi keväinen loma parantua! 


Mulla ja Tuomaksella tuppaa vähän pukata kurkkukipua ja lämpöä, mutta en hittovie aijo viettää tätä kipeenä! Tänään Olivia sai virpoa koko poppoon täällä mökissä ja kokeili ensimmäistä kertaa suksia - ei mikään ekan kerran succee, mutta tästä on hyvä jatkaa lippuviikko! 

Ihanaa uuden viikon alkua kaikille! 

Muutto

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Koska tällä viikolla on jo tullut paljastettua isompiakin asioita, niin jatketaan vähän samaa linjaa tänäänkin.Vihjailin teille tässä kotipostauksessa, että aika jonka vietämme nykyisessä kivassa kodissamme tulee päättymään n. puolen vuoden päästä. Oman kodin ostaminen olisi enemmän kuin ajankohtaista ja yski suurimmista haaveistani tällä hetkellä, mutta se saa vielä hetken odottaa, sillä suunnitelmat ovat nyt ihan toiset. Muutto toiselle paikkakunnalle Tuomaksen opiskeluiden takia on ollut tiedossa niin kauan kuin olemme yhdessä asuneet, silti tämä tulee jotenkin puskista. Olen elänyt jo pitkään jotenkin "in denial" ja pyyhkinyt koko asian mielestä. Nyt aika alkaa kuitenkin käymään vähiin ja muuton eteen pitää pikkuhiljaa alkaa järjestelemään asioita kuntoon, jotta kaikki menisi mahdollisimman kivuttomasti. 


Muutto Poriin koittaa siis syksyllä ja minua hieman kauhistuttaa. Porissa meillä on yksi tuttu ja siihen se aikalailla jääkin. Ainoa hyvä asia, jonka tällä hetkellä Porissa nään, on lyhyt matka Tampereelle. Aika, jonka asumme Porissa on vain vuosi, joten tarvitsemme vuokra-asunnon. No voin kertoa, että tarjonta ei paljon silmiä ja mieltä hivele. Haluaisin laittaa Olivian puolipäivähoitoon englannin kieliseen leikkikouluun, mutta heidän esittelysivunsa eivät jostain syystä vakuuttaneet erinäisistä syistä. 


Huomaatte pienen negatiivisen vivahteen asiaan liityen, mutta en vain voi sille mitään, Turku on niin rakas paikka ja täynnä rakkaita ihmisiä. Ulkomaillekin olisi helpompi lähteä, mutta että Poriin, josta ainoa hyvä asia jonka olen tähn asti kuullut on, että siellä on uusi hieno kirjasto ja uimahalli - jes! Toivoisin, että minulla olisi täällä ihania Porilaisia lukijoita tai ihmisiä, jotka ovat joskus siellä asuneet ja osaisivat valaa minuun toivoa ja antaa vinkkejä asumiseen, päivähoitoon ja muuhunkin elämään vauvan ja taaperon kanssa! 

Perhe on mulle kaikki kaikessa, joten vuoden erossa asuminen ei tule kysymykseenkään. Mielummin kärvistelen vuoden vieraalla paikkakunnalla hoitaen lapsiani mieheni kanssa yhdessä kuin kärvistelen rakkaalla paikkakunnalla yksin kahden lapsen kanssa ja nähden miestäni joskus ja jouluna.


Muita kohtalotovereita ja kuinka olette tuollaisesta tilanteesta itse selvinneet? Nyt yritän laittaa positiivisuushatun hetkeksi päähäni ja odotella teiltä vinkkejä ja positiivisia tsemppejä tulevaa varten!

Tyttö, joka unohti nimensä

torstai 17. maaliskuuta 2016

Postista putkahti hetki sitten ihana kirje Olivialle. Kirje sisälsi suloisen yksilöidyn, juuri Olivian nimellä tehdyn, kirjan. Kirjasiskojen satukirjojen seikkailut perustuvat lapsen oman nimen kirjaimiin ja kuvitukset ovat ihanan uniikkeja ja värikkäitä.

"Yksilöidyssä ja omaan nimeen perustuvassa satukirjassa tyttö / poika lähtee Hikka-Hiiren kanssa taianomaiselle seikkailulle etsimään tytön / pojan unohtunutta nimeä. 
Kirja koostuu kaikille kirjoille yhteisistä perustarinan sivuista, sekä myös yksilöidyistä seikkailusivuista. Seikkailusivut perustuvat lapsen oman nimen kirjaimiin, ja siten jokainen kirja on erilainen sisällöltään."

Me ihastuttiin kirjaan heti, jopa ukki oli ihan liekeissä luettuaan ensimmäisenä iltana iltasatua Olivialle. Hauskat, värikkäät kuvat sekä sanaleikein kirjoitetut tarinat innostivat niin lasta kuin aikuistakin ja onhan se lapselle aika spesiaalia, että kirjassa viipottaa päähenkilönä menemään hän itse.


Olivia on muuten päättänyt, että hän osaa lukea ihan oikeasti itse. "Sitten toi menee tonne, sitten sille tapahtuu näin - hups - sitten se meni kotiin. Sitten toi tulee tuolta ja sitten se menee tonne, mutta toi toinen tulikin tänne." Tollasia on kaikki satukirjat täynnä, pitää ehkä vähän ostaa jotain uudenlaisia kirjoja, kun tarinat tuntuu olevan aina samoja - haha! Ihana tyyppi ja ihanaa, kun pitää kirjoista <3 

Kurkkaa täältä lisää tietoa yksilöidyistä satukirjoista ja tilausohjeista - aivan ihana lahjaidea pienelle tai vähän isommallekkin lapselle!

Kirja saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

Mitä kuuluu meidän pienelle cheerille?

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Viimeksi kirjoittelin Olivian uudesta cheerleading -harrastuksesta täällä. Ensimmäisten treenien jälkeen kaikki näytti todella hyvältä, mutta sairasteluiden ja viikonloppureissujen takia Olivialta jäi parit treenit välistä ja sitten jotenkin mentiin takapakkia. Olivia ujostelee ja juokseminenkaan ei oikein innosta ainakaan yksinään, hän oli vähän reppana siellä hallilla. Valmentajat kuitenkin huomasivat asian heti ja alkoivat juoksentelemaan Olivian kanssa käsikädessä. Osasyy siihen, että Olivia ujostelee on aika varmasti se, että hän on (öhöm) hieman perfektionisti... Hän ei tee mitään, jos ei varmasti tiedä osaavansa ja onhan kaikki tuollaiset liikunnalliset ryhmäleikit ihan uutta meidän kolmeveelle. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ne uudet leikit ja jutut oppii vain leikkimällä sekä tekemällä ja ujommankin lapsen pitää vain antaa jatkaa, jotta kynnykset pienenisivät. Olivia kuitenkin menee treeneihin innokkaasti ja tulee sieltä iloisena pois. Kotona myös esitellään treeneissä opittuja taitoja - sympaattisin niistä oli takaperin kävely <3 

Seurasin treenit tänään ensimmäistä kertaa ihan kokonaan. Pikkuiset leppikset leikkivät erilaisia hippoja, venyttelivät ja kokeilivat perus kehonhallintajuttuja. Teki koko tunnin ajan mieli mennä mukaan juoksemaan, niin iloiselta ja energiseltä se meno näytti! 


Olisiko teillä jotain tiettyjä juttuja mitä haluaisitte pikkuisten treeneistä enemmän tietää? Mielelläni otan postausehdotuksia vastaan ihan liittyen cheeriin tai liikunnalliseen harrastamiseen ylipäätään. 

Kiitos ihan hurjasti edellisen postauksen onnitteluista <3 ja ihanaa iltaa kaikille!

Mikä on pientä, ihmeellistä ja suloista?

tiistai 15. maaliskuuta 2016




 Yksi superonnellinen perhe täällä hei! 

On ollut ihan mielettömän vaikeaa pitää tätä suurta salaisuutta teiltä, koska onhan blogi ollut hiljaisempi kuin koskaan ja juttu on kaikkea muuta kuin luistanut viimeisen parin kuukauden ajan. Nyt on niin ihanaa päästä kertomaan teille meidän uutisesta, joka tulee mullistamaan meidän perheen elämän ensi syksynä. Oliviasta tulee ehdottomasti paras isosisko koskaan ja meistä vanhemmat toiselle maailman kauneimmalle ja ihanimmalle pienelle. Tuleva jännittää ja innostuttaa ja tuo Olivian järjetön isosiskointo on maailman suloisinta katsottavaa. Syyskuussa meitä on kolmen sijaan neljä ja se kuulostaa samaan aikaan niin hurjalle ja niin täydelliselle. 

Ihanaa, nyt me voidaan fiilistellä yhdessä! 

Suolainen pannari katkarapu-avokadotahnalla

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Luulen, että monelle on joulun ajalta tuttu Valion kiehu maito nimenomaan sen riisipuuron keittämiseen. Itse ainakin silloin tutustuin tuotteeseen ensimmäistä kertaa ja sitämukaa muutkin läheiseni ottivat sen puuronkeiton vakkarikseen. En oikeastaan jouluna miettinyt, että tätä ihmemaitoa voisi käyttää myös muuhun ruuan valmistuskeen. Sain Blogiringin ja Valion yhteistyön tiimoilta tehtäväkseni keksiä ja valmistaa uuniruokaa käyttäen Kiehu maitoa, jonka proteiinikoostumusta on muokattu niin, että se soveltuu tavallista maitoa paremmin ruoanvalmistukseen. Kiehu maitojuoma ei pala niin helposti pohjaan kuin tavallinen maito ja se sopii hyvin ruoanlaittoon, leivontaan ja sellaisenaan juotavaksi, koska se maistuu ihan tavalliselle maidolle. 


Olen ollut aina vähän skeptinen suolaisten pannareiden suhteen, enkä koskaan ole itse sellaista tehnyt. Jotenkin niistä on sellainen tönkkö ja mauton vaikutelma. Ajattelin tämän kamppiksen myötä vähän rikkoa omia ennakkoluulojani ja tehdä maukkaan ja maistuvan suolaisen pannarin sekä siihen kylkeen maailman herkuimman tahnan. Tahnat ovat ehkä maailman paras asia, mitä lautaselleen voi ihminen laittaa ja tämä nimenomainen yksi niistä parhaista mitä minä olen ikinä syönyt!


Pellillinen suolaista ja maustettua pannaria: 
1 l Valio Kiehu -maitoa
3 kananmunaa
5.5 dl jauhoja
Tilliä
Puolikas punasipuli 
Ruohosipulia
Suolaa 
Pippuria
1 rkl öljyä

Vatkaa munat maidon joukkoon ja lisää kaikki mausteet sekaan. Leikkaa sipuli ohuiksi siivuiksi ja sekoita taikinaan. Lisää jauhot koko ajan sekoittaen ja lisää lopuksi öljy. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja jätä taikina tekeytymään n. 15 minuutiksi. Paista pannukakku uunipellillä uunin keskitasolla n. 40-50 min. Kannattaa tarkistaa 40 min kohdalla pannarin kypsyys. Ota pannari uunista ja anna jäähtyä hieman.

Katkarapu-avokadotahna:
150g pakastekatkarapuja
150 g kreikkalaista jugurttia
2 rkl majoneesia
2 avokadoa
2 rkl sitruunamehua
Suolaa
Pippuria
Tilliä
Ruohosipulia

Sulata ja valuta katkaravuista ylimääräinen neste pois. Sekoita katkaravut kreikkalaisen jugurtin ja majoneesin kanssa. Halkaise ja kuutioi avocado ja lisää se tahnaan sitruunamehun kanssa. Mausta tahna suolalla, pippurilla, tillillä ja ruohosipulilla. Sekoita kaikki hyvin keskenään. 


Tästä ei ruuanlaitto ihan hirveästi helpommaksi enää mene eikä muuten maukkaamaksikaan! Mun ennakkoluulot on tuhottu kertaheitolla ja samoin Tuomaksen, joka poti samaa ongelmaa. Parasta suolaisessa pannarissa on se, että sehän muuntautuu ihan jokaisen makuun täytteistä riippuen tai tahnoista riippuen, jos pitää niistä yhtä paljon kuin minä. Jotenkin ihanan keväinen ruoka, joka voisi sopia hyvin myös pääsiäispöytään!

Yhteistyössä Blogirinki ja Valio

Olivian Ystäväkirja

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Törmäsin Essin blogissa lapsen "täyttämään" ystäväkirjaan ja ajattelin toteuttaa sen Olivian kanssa. Olivian puheesta ei juuri puutu mitään ja tyypillä on ihan älytön sanavarasto, mutta jostain syystä kysymyksiin vastailu juuri silloin kun oikeasti pitäisi uupuu välillä. Pienen jankutuksen jälkeen sain kuin sainkin Oliviamaisen hurmaavat vastaukset meille. 


Nimi (oikea tai jolla esiinnyn blogissa) ja blogin nimi: Olivia Helmi Malkkula ja en kyllä tiiä.

Ikäsi: Kolme

Parasta just nyt: No kalkki tietty.

Lempiruoka: Majoneesi (!? mistä tuo ees tietää mikä on majoneesi :D)

Lempijuoma: Ängli bööts (onks sellasiaki juomia?)

Suosikkileikkini: Ketun ja Kuutin nukuttaminen

Harrastukseni: Tsiiliä ja muskalia

Idolini: Äiti


Valitse parempi: potta/vaippa, auto/juna, kukkakaali/parsakaali, lämmin/viileä ja oma sänky/äidin kainalo

Mä käyn kyllä pöntöllä.

Juna.

Palsa.

Viilee.

Äitin kainalo aina.


Mun lemppareimpia juttuja Olivian puheessa on esimerkiksi se, kun aletaan vaihtaa yökkäreitä päälle ja Olivia hengailee rauhassa jossain, jolloin vastaus saattaa usein olla "voisitko nyt jättää mut lauhaan" tai se, kun istutaan ruokapöydässä, niin pitää aina kertoa tarkkaan se kuka istuu kenenkin vastapäätä. R ja D kirjaimet tuottavat vielä ongelmia, mutta ainoa sana, jossa ne molemmat tulevat oikein on mandariini ja sitä me täällä hoetaan jatkuvasti treenimielessä. Englannin kieli on kehittynyt ihan hurjasti ja kaikki värit osataan suomeksi ja englanniksi ja ne osataan vielä hienosti kääntää, jos kysyn "mikä on englanniksi punainen", niin sieltä tulee hienosti "wed" ja mun suosikki on "böööbl" (purple). Nyt ollaan alettu opettelemaan arabiaksi lauluja ja värejä myös. Saa nähdä millainen kielinainen tuosta(kin) vielä saadaan! 

Ihanaa perjantai-iltaa ja viikonloppua kaikille! 

Äänimerkki!

torstai 10. maaliskuuta 2016

Apua! Täällä ollaan edelleen ja kaikki on yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Mun pää lyö tällä hetkellä vaan ihan tyhjää, koska olen viimeisen viikon tehnyt koulujuttuja melkeimpä 24/7 (for real), joten läppärin aukaiseminen blogin kirjoittamiseen tuottaa oikeastaan jopa tuskaa edes ajatella. Paljon on tässä ihan pienessä ajassa tapahtunut ja uusia juttuja tipahtelee ovista ja ikkunoista. Nyt viikonloppuna minulla helpottaa elämä ihan hurjasti ja pian jo suunnataankin Lappiin oikeasti rentoutumaan. Nyt tulee niin paljon enemmän kuin tarpeeseen pieni loma. 

Mun luonnetta raastaa ihan tosi paljon, kun ei voi panostaa kaikkeen 100%. Jostain vaan on pakko tinkiä ja blogi nyt vaan on listan viimeisenä valitettavasti, kun opiskelut vaativat yhtäkkiä ihan hirveästi aikaa ja on se pieni uhmapylly, jonka kanssa täytyy jaksaa vääntää ja kääntää joka asiasta. Itseasiassa tänään oli helpoin ilta pitkiin aikoihin, kun vihdoin saatiin aikaan palkitsemisjulisteet seinälle ja ensimmäinen tarrakin koristamaan sitä. Jospa saataisiin jotain järkeä ihan perus aamu- sekä iltatoimiin ja päiväkodista kotiin tulemiseen. Jospa iloinen jooo paikkaisin ikuisen e'ei:n edes joskus! 

Tämä oli ehkä blogihistorian "turhin" postaus ja nyt mun on pakko päästä jo sänkyyn, mutta tuntui, että pakko tulla antamaan itsestäni jonkinlainen äänimerkki tännekkin! Huomenna palataan varmasti jollain vähän tädellisemmällä!


Moikku <3

Naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä

tiistai 8. maaliskuuta 2016

En ole varmaankaan koskaan nostanut blogiurani aikana vanhaa postausta uudestaan esille,  mutta tänään minusta tuntuu, että siihen on aihetta. Tämä postaus edelleen sopii myös juuri tähän päivään tänäkin vuonna, jotta muistettaisiin mitä se 8.3. oikeasti tarkoittaa. Taidan tänään käydä ostamassa itse itselleni kukkia, koska olen niin onnellinen ja onnekas, kun voin sen ihan itse tehdä, omasta tahdostani ja omilla rahoillani <3 Alla siis viime vuoden postaus naistenpäivään liittyen. Ihanaa päivää kaikille!!
 
Samalla kun moni naisista on iloinnut tänään ruusuista, suklaasta, aamiaisesta sängyssä tai valittaa sosiaalisessa mediassa siitä, kuinka häntä ei muisteta naistenpäivänä mitenkään, niin maailmalla naiset kokevat järjetöntä väkivaltaa ja epätasa-arvoa ilman minkäänlaisia oikeuksia. Tässä siis ihan pari esimerkkiä. Naistenpäivä ei alunperin ole ollut mikään juhlapäivä, vaan vuodesta 1975 lähtien YK:n julistama naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä, jona pyritään kiinnittämään maailman huomio naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja epätasa-arvoon. 
Naistenpäivänä ei ole syytä juhlaan: joka kolmas nainen maailmassa on yhä väkivallan uhri. Sukuelinten silpominen, tyttöjen pakkoavioliitot, perheväkivalta ja seksuaalinen väkivalta ovat vain muutamia yleisiä naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja.

Suomessa asiat ovat paremmin kuin hyvin, ainakin suurimmalta osin ja ymmärrän, että yksi "juhla"päivä lisää on ihana syy lahjoa toisia ja odottaa lahjoja toisilta. Mun mielestä olisi silti arvokasta ja sydämellistä muistaa mitä 8.3. oikeasti tarkoittaa ja muistaa meitä naisia vaikka sitten huomenna ja jokainen muu päivä vuodesta! 


Ihanaa iltaa kaikki - ollaan tänään ylpeitä ja onnellisia siitä ketä me olemme ja mitä meillä on ja muistetaan edes välillä, että kaikilla ei siihen ole mitään aihetta.

Instakuukausi

perjantai 4. maaliskuuta 2016


 Helmikuussa minä olen...:
  • todennut, että mun lapseni on jo ihan tosi iso tyttö. Snif. 
  • ollut todella väsynyt.
  • brunssailut ihan todella paljon.
  • ostanut paljon tulppaaneja - kevät!
  • käynyt leffassa kahdesti - wow!
  • syönyt hirveästi irttareita.
  • sairastellut ja hoitanut sairastella.
  • fiilistellyt uusia biisejä ihan uudella tavalla.
  • vihannut busseilla liikkumista.
  • Syönyt ihan älyttömästi hedelmiä. Appelsiinit on nii hyviä nyt!!
  • rakastanut meidän kotia ihan hirveästi.

Menipäs helmikuu jotenkin nopeasti!

 Ihanaa viikonloppua kaikille! 
ps. Muistakaahan Superyellow pipoarvonta Mini & Me facebookissa sekä @aijaii instagramissa vielä huomisen ajan!