MEIDÄN KEVÄÄN MERKIT

lauantai 29. huhtikuuta 2017


Samuelin päällä
Pipo: Mini Rodini (second hand -löytö Tiitiäinen & Tyllerö)
Tumput: Polarn O. Pyret
Haalari: Mini Rodini Pico
Kengät: Nike
Aurinkolasit: Babiators Polarized (saatu Tiitiäinen & Tyllerö)


Meidän perheen varmat kevään merkit: 

- Eteisen kaapeissa on taas tilaa! 
- Kaikilla keikkuu arskat päässä jo puolipilvisellä ilmalla. 
- Etsitään vihreää puun oksilta. 
- Puistoilu ja keinuminen ovat ihan ykköspuuhaa. 
- Jokaisen jalassa on tennarit.
- Kirsikkapuun oksat vaasissa. 
- Kotona on useammin jätskiä jälkkäriksi kuin mitään muuta. 
- Villapipot vaihtuvat lapsilla kevyempiin vk-pipoihin. 
- Tekisi mieli mansikoita ihan koko ajan. 
- Aina kun mennään ulos, niin joku huokaisee syvään ja sanoo, että kesä tulee ihan pian. 
- Suunnitellaan kesälle paljon kaikkea ihanaa tekemistä. 
- Syödään paljon kevyempiä juttuja päivälliseksi. 
- Vaaleanpunaiset sohvatyynyt. 
- Pyöräillään lähes joka paikkaan. 
- Muhun iskee sisustus- ja vaatevimma. 
- Grilliruoka alkaa houkuttelemaan.  
- Järjetön siivousvimma!
- Hymy on entistä herkemmässä <3 

Vaikka monessa paikassa sataa tälläkin hetkellä lunta (just tällä sekunnilla alkoi satamaan täälläkin), niin ollaan me jonkin verran saatu auringostakin muutaman viime vikon aikana nauttia. Tai ainakin sen verran, että toppavaatteet on voinut heittää jo kellarivarastoon ja välikausivaatteet otettu kunnolla jokapäiväiseen käyttöön. On muuten jotenkin niin keventävää heittää kaapeista kaikki talvivaatteet pois ja laittaa ihanat kevät- ja kesävaatteet tilalle. On siinä hommaa, koska tykkään pestä ja huoltaa kaikki vaatteet ensin, mutta ah niin hyvä fiilis siitä jälkikäteen tulee. Kevät voi sen jälkeen ihan virallisesti alkaa. 

Muutenkin meillä on alkanut näkymään kevät niin monessa muussakin jutussa. Ulkoillaan joka päivä enemmän ja enemmän, Samuelkin on päässyt jo ulkoilun makuun enemmänkin kun vaunuissa istuen ja Olivia pyöräilee sekä leikkii hiekkalaatikolla. Kesän bucketlistiä on alettu pikuhiljaa täyttämään ja lämpöä odotellaan ihan joka ikisen solun voimin. Kotona on pikkuhiljaa päästy myös keväisempään fiilikseen uusien tekstiilien ja kasvien voimin.

Yksi ihanin kevään merkeistä on myös se, että meiltä kaikilta löytyy aurinkolasit päästä jo puolipilviselläkin kelillä. Olivia on vauvasta asti pitänyt aurinkolaseja päässä ilman mitään mutinoita ja onneksi Samuel on ainakin toistaiseksi ollut samaa maata ja lasit saavat keikkua nenällä ihan rauhassa. Mä olen ollut tarkkana aina kaikkien meidän aurinkolaseista ja halpikset eksyvät harvoin (joskus kyllä, mutta harvoin) naamalle. Samuelin laseja en kerennyt edes miettimään ennen kuin Tiitiäisestä & Tylleröstä tarjottiin minulle brand repin tiimoilta polarisoituja Babiators -laseja. Valkkasin mustat sinisillä linsseillä ja vitsi miten hyvältä ne näyttävät Samuelin naamalla ja sopivat tuohon haalariinkin kuin nenä päähän! Luulen kuitenkin, että Samuelin kanssa vääntelyä kestävät lasit ovat parempi vaihtoehto, koska sellainen fiilis mulla on, että jossain kohtaa protesti alkaa. Täytyy myöntää, että itse pidin jopa Babiatorseja jotenkin hömelön näköisinä lasten laseina, mutta en todellakaan enää - ainakaan näiden kohdalla. Tykkään todella paljon! Niin ja hei tuo pipokin on second hand -löytö Tiitiäisestä & Tylleröstä. Aurinkolaseja saa nyt kivijalkaliikkeestä Porista sekä Tiitiäisen & Tyllerön nettikaupasta! Pakko myös antaa erityismaininta Babiatorsien kotelolle, superkätevä ja pitää lasit varmasti turvassa!

Mun mielestä jokainen suomalainen olisi nyt jo ansainnut ihanan lämpimän kevään ja kesän ja sitä me todellakin kaikki odotellaan samalla kun ulkona näyttää ihan uudelta vuodelta vapun sijaan. Oli miten oli, niin vappua vietetään huomenna ja ylihuomenna iloisin mielin kelistä riippumatta. Toivotaan kuitenkin kaikki raajat ristissä, että ensi viikon puolella saadaan viimeistään hillua arskat päässä auringosta nauttien. 

Miten teillä näkyy kevät ja kesän lähestyminen perheessä ja kotona? :) Olisi ihana kuulla mitkä ovat teidän varmat kevään merkit!

SMILESTREAM HYMYILYTTÄÄ

torstai 27. huhtikuuta 2017



Tiitiäisessä & Tyllerössä oli maanantaina Smilestreamin pop up -valokuvauspäivä ja me saatiin ihana mahdollisuus blogiyhteistyön myötä käydä jo sunnuntaina Veeran kuvattavana. Tiedättekö sen tunteen, kun lähestytte ihmistä ja heti huomaatte, että tuo tyyppi rakastaa työtään, on siinä pirun hyvä ja on just eikä melkein oikeassa ammatissa? No se tunne tuli Smilestreamin Veerasta heti. Olivia oli oma ujo itsensä aika pitkään ja Samppa ei pysynyt paikoillaan sekuntiakaan, mutta yllä olevista kuvista sitä tilanteiden määrää ja kaaosta ei huomaa ollenkaan. Oliviakin lopulta rentoutui ja kotiin päästyämme hän sanoi, että olisi halunnut olla vielä sen kuvaustädin kanssa.

Mun oma henkilökohtainen muistikuva koulukuvauksesta on se, että vanha mies poikansa kanssa kävi kampaamassa just kivaksi laitetut hiukset ihan järkyttävän näköisiksi veteen kastetulla kammalla, asetteli pään, leuan ja kädet just oikeeseen asentoon samalla, kun viritteli kamalaa taustakangasta kuntoon. Sitte hän vingutteli kumiankkaansa ja käski hymyillä sekä nostaa tai laskea vähän leukaa ja koko ajan tuntui, ettei hetkeen saanut edes hengittää. No ei oikeasti naurattanut siinä hetkessä eikä sitä kamalaa lopputulosta katsellessakaan. Ja ihmettelin aina sitä, miten kaikki näyttivät aina ihan samalta niissä kuvissa, kenenkään luonne ei koskaan paistanut kuvien läpi. Nyt jälkeen päin ehkä ihan vähän jo naurattaa, mutta lähinnä ne ysäri vaatteet, ei mikään muu.. En kuitenkaan missään nimessä toivoisi, että mun lapset joutuisivat joka vuosi tuohon tilanteeseen, varsinkin kun kotona yritetään pitää (lähes aina) kameran edessä hauskaa!

Myöhemmin juteltiin vielä lisää Veeran kanssa ja mun saama ensivaikutelma hänestä sai aina vaan enemmän vahvistusta. Oli ihana kuulla kuinka intohimoisesti hän tekee hommaansa pitäen kovaa kiinni siitä ideologiasta, jonka pohjalta hän on Smilestream -kuvauspalvelun perustanut. Smilestream on uudenlainen kuvauspalvelu, jonka päämääränä on päästä lähelle asiakkaita, oppia tuntemaan kuvattavansa sekä tehdä kuvaushetkistä mukavia ja hauskoja kokemuksia. Smilestream on siis erikoistunut lasten ja nuorten kuvauksiin, eli päiväkoti-, koulu- ja urheilukuvauksiin ja näiden tiimoilta he järjestelevät pop up -kuvauksia. Vaikka Smilestreamin koulukuvat sisältävät vielä sitä autenttista koulukuvafiilistä, niin niissä ei silti ole sitä pakko- ja väkisinhymyilyn vaikutelmaa lainkaan. Vai mitä mieltä olette meidän kuvista? Mun mielestä yksi siisteimmistä kuvaustaidoista on saada ihan rehellisistä pönötyskuvista sen näköisiä, ettei niissä oikeasti pönötetättäisiinkään. Tiedättekö mitä tarkoitan? Veera kertoi, että hänelle on tärkeää, että kuvauksesta jää kaikille hyvä fiilis, että jokainen lapsi näyttää itseltään lopputuloksessa ja että lopulliset kuvat hymyilyttäisivät vielä vuosienkin jälkeen sekä lasta että hänen vanhempiaankin myönteisessä mielessä. Smilestreamin "mainoslause" onkin, että jokaisen oma tyyli, maku ja persoona näkyy varmasti jokaisessa kuvassa, jonka he tuottavat. Näin harrastekuvaajana ja kahden lapsen äitinä en voisi enempää olla samaa mieltä ja ihailla tätä konseptia. Mun on pakko suositella tätä yritystä käsi sydämellä ja aion Olivian nykyiseen hoitoon sekä tuleviinkin hoitopaikkoihin suositella ja toivoa, että Smilestreamilta tultaisiin ottamaan siisteimmät päikkykuvat ikinä. 

Vitsi olen aina yhtä innoissani, kun saan tutustua uusiin ihmisiin tälläisten superideoiden takaa ja pistää itseäkin mietityttämään, että jos vielä jossain näen epäkohdan, jolle itse voisin jotain tehdä, niin meen ja teen ja otan näistä huipputekijöistä ja -osaajista esimerkkiä. Hmmm, mitähän mä siis keksisin!? :D P.S voi elämä kuinka suloisia mun lapset ovat näissä kuvissa <3

Yhteistyössä: Smilestream

JA NIIN HÄN OPPI PYÖRÄILEMÄÄN

tiistai 25. huhtikuuta 2017



Muistaakseni olen tänne useampaankin otteeseen kertonut siitä kuinka varovainen, tarkka ja perfektionisti Olivia on. Hän ei koskaan ole tehnyt mitään osaamatta sitä asiaa ensin. Esimerkiksi muutimme kaksikerroksiseen kotiin silloin, kun Olivia oli kuusi kuukautta ja koskaan hän ei edes yrittänyt itse rappusiin, meidän ei koskaan tarvinnut hakea häntä sieltä pois tai asennella alapäähän mitään turva-aitoja. Sitten, kun hän aikanaan alkoi niitä kapuamaan, se onnistui täydellisesti. Olivia ei ole elämänsä aikana kovia fyysisiä kolhuja kokenut (kopkop), suurimmat kolhut ovat olleet mun ja Tuomaksen syytä (ovi vahingossa sormille, pyörällä kaatuminen Olivia takana yms.). Olivia siis miettii joka ikisen asian päässään todella pitkälle ennen kuin ryhtyy tuumasta toimeen. Sen takia usein näyttää siltä, että Olivia on todella taitava monessa asiassa, koska hän ei yksinkertaisesti tee juuri mitään jos ei sitä osaa. Mitä vanhemmaksi Olivia tulee, niin hän varmasti huomaa, että pelkällä ajattelulla ei välttämättä enää pärjää ja tämän takia me ollaan tietoisesti Tuomaksen kanssa alettu potkia häntä yrittämään ja olemaan lannistumatta pienistä epäonnistumisista. Meidän mielestä on tärkeää oppia myös se, että harjoitus tekee mestarin todella monessa asiassa!  Eihän me kumpikaan Tuomaksenkaan kanssa olla perse edellä puuhun -tyyppiä, että ei me ihmetellä kyllä yhtään Olivian luonnetta, mutta koitetaan silti potkia ihan pikkusen toiseen suuntaan, koska joskus se elämä tulee kuitenkin potkimaan ja varmasti vähän kovempaakin.

Laskettelu on ollut yksi iso asia tänä keväänä, mutta ehkä vielä isompi juttu on se, että hän sai 16 tuumaisen pyörän synttärilahjaksi ja minä ihanana äitinä vaadin, että siihen ei ostetan mitään apupyöriä. Mulle pyöriteltiin vähän silmiä, että just joo, Olivia ei ikinä uskalla polkea sillä metriäkään ilman apua. Myönnän, että minullakin oli pieni aavistus, että hetken se pyörä saa seistä paikoillaan ennen kuin Olivia oikeasti uskaltaa tarttua siihen kunnolla, mutta uskoin silti tyttäreeni 100% ja halusin todistaa a) olevani oikeassa ja b) että Oliviassakin asuu pieni äitinsä kaltainen sisupussi. Mietittiin paljon, että millainen pyörä hankittaisiin ja minä pidin aika tiukkana sitä, että pyörä olisi oikeasti laadukas ja kevyt. Päädyttiin Frog -pyörään, jota pyöräilyalan ammattilaiset ja asiantuntijat meille suosittelivat ja olen kyllä niin kiitollinen niistä neuvoista! Kun pyörä tuli, niin annettiin Olivian hiljalleen tottua siihen ihastelemalla, mutta tehtiin pyörälenkit Lapin matkaan asti vielä potkupyörällä. Lapin jälkeen otettiin pyörä alle ja käytiin muutamasti sitä testailemassa niin, että minä tai Tuomas pidettiin takaa kiinni ja Olivia polki. No eihän me montaa kertaa keretty käymään, kun Olivia homman oppi ja menee jo ihan älyttömän hienosti. Toki aluksi oli vähän kiukkua ja pelkoa ilmassa, kun se ei heti onnistunut, mutta kannustamalla saatiin ne tunteet kaikkoamaan yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Käsijarrulla jarruttaminen onnistuu hienosti, lähteminen sujuu vaivatta ja vauhtiakin hän uskaltaa polkea juuri sopivasti. Pyörän hallinnassa ja kääntyilyssä tarvitaan vielä pientä treenausta ennen kuin uskalletaan kunnon pyöräteille pyöräilemään. Pieni porkkana me toki Olivialle annettiin, kun luvattiin, että hän saa ostaa jotain koristetta pyöräänsä heti, kun sillä ajelu onnistuisi ja tadaa, eilen kiinnitettiin ihanat tähdet koristamaan renkaiden pinnoja. Se miten paljon lahjonnalla on tekemistä asian kanssa, niin ei mitään hajua, mutta ihan sama, pääasia, että homma hoitui hymyt kaikkien naamoilla! Uskon kuitenkin, että parin vuoden potkuttelulla ja sillä, että Olivia ei koskaan kerennyt tottumaan apupyöriin nopeutti oppimista hurjasti. Olen silti itsekin vähän yllättynyt kuinka nopeasti Olivia tämän taidon oppi, ehkä hän vain oli valmis oppimaan sen, niin kuin hänen tapoihinsa kuuluu. Oli miten oli, niin olen ihan tavattoman ylpeä hänen rohkeudestaan ja tahdonvoimastaan <3

Niin kivaa ajatella, että kesällä me päästään jo lyhyille pyöräretkille koko perhe. Samuel tarvitsee vain kypärän ja pääsee sitten kipuamaan Tuomaksen pyörän perään ja me voidaan Olivian kanssa poljeskella siinä vierellä rauhaksiin. I H A N A A !!! Miten teillä on opetettu lapset polkemaan ilman apupyöriä? Minä muistan sen miten minua opetettiin. Isä "piti kiinni" ja heti kun huomasin, ettei hän pidäkkään niin kaaduin, mutta opin! Haha, ihania muistoja! 

SEITSEMÄN KUUKAUTTA

maanantai 24. huhtikuuta 2017



Eilen minusta tuli seitsenkuinen. On se hurjaa mitä vauhtia tämä kevät on mennyt eteenpäin enkä usko, että tahti tästä ainakaan hidastuu, kun kesää kohti mennään. Hurjaa on myös se mitä vauhtia minä olen kehittynyt viimeisen kuukauden aikana. 

- En osaa sanoa mitoistani taaskaan mitään. Käytän 74 koon vaatteita ja ne ovat mulle just sopivia. 
- Ryömin edelleen eteenpäin päästäkseni. 
- Hengailen paikoillani usein konttausasennossa eestaas heiluen, mutta konttamaan en ole edelleenkään oppinut. 
- Kuolen nauruun vappupalloille, pikkuautoille, jotka kiitävät eteenpäin itsestään ja kukkuu- sekä hyppelyleikeille. Olen todella kova poika nauramaan. 
- Osaan nousta tukea vasten seisoskelemaan. 
- Silmät ovat edelleen vaalean siniset! 
- Rakastan ruokaa ja kaikki uppoaa hyvin karkeanakin, mutta kyllä vaan maitoon tehty puuro mangososeella on ihan ykkösherkkua. 
- En saa enää tissiä öisin - höh! 
- Heräilen öisin kuitenkin vähintään viidesti, mutta osaan nukahtaa omaan sänkyyn ihan itse ilman kommervenkkejä - hyvä minä!
- Olen käynyt ensimmäisellä pienellä ulkomaanmatkallani. 
- Osaan mennä itse istumaan ja pois istumasta. Minua ei pidättele paikoillaan enää mikään ja sekös äitiä ilostuttaa. 
- R A K A S T A N imuria. Mun silmät alkavat säihkymään sillä sekunnilla, kun näen tai etenkin kuulen imurin. Hyökkään sen kimppuun ja kiipeilen sen päällä ja painelen nappeja - aaaaa että mitä touhua se <3 Onneks meillä imuroidaani ihan tosi usein. 
- En edelleenkään omista yhtä ainutta hammasta. Missä ihmeessä ne viipyy, ois kiva jo vähän pureskellakkin jotain. 
- Kävin ekaa kertaa ikinä uimassa - se oli myös niiii'iiin kivaa. 
- Olen päässyt keinumaan ja se on kyllä hauskaa, en ihmettele yhtään, että se on siskonkin lempipuuhaa. Vähän siinä vauvakeinussa on hankala pysyä kunnon asennossa, kun niitä rautoja on niin ihana syödä. 
- Oon tosi paljon mun isin näköinen. 
- Edelleen mun perheen mielestä oon maailman suloisin!!! 


On se vauvana olo kyllä siistiä, vaikkakin kauheasti mua komennellaan nykyään, kun tongin pistorasioita, jahtaan siskon pikkulegoja ja tungen kaiken mahdollisen ja mahdottoman suuhuni. Silti kaikki se huomio, pusujen ja halien määrä, vaunulenkit, syli, tissittely ja rakkaus on ihan parasta.  

Ja hei, jäikö jo ekan kuvan jälkeen mieleen kysymys, että mitkä noi maailman suloisimmat puiset palikat ovat? Suosittelen tutustumaan Siluettiverstaan ihan mielettömään valikoimaan lasten leluja ja sisustusjuttuja. Nämä palikat ovat Metsäläiset -rakennuspalikkasetistä ja nuo valkoiset ja mustat osat ovat liitutaulumaalia, johon lapset voivat itse toteuttaa itseään. Sen lisäksi, että Samuel rakastaa näitä heitellä ja pureskella, niin Olivia tykkää myös tosi paljon rakennella satumetsäjuttua, jotka Samuel käy aina hajottamassa, mutta kuulemma hän saa tehdä niin, koska nämä ovat hänen ikiomat palikat <3 Äidin silmää nämä tottakai miellyttää ja on selvää, että nämä palikat siivotaan viimeisenä lattioilta, jos ollenkaan, niin kivalta ne näyttävät ja tuoksuvat, ahh se tuoreen puun tuoksu! Palikat on saatu osana Siluettiverstaan brandrepinä toimimista. Kurkatkaa ehdottomasti myös Siluettiverstaan kaunis instatili. Vitsi suomalainen käsityö on kyllä kaunista ja ihanaa, etenkin kun sitä tekee joku jolla on silmää ja taitoa - kiitos Hanna! 




SLEEPOVER

lauantai 22. huhtikuuta 2017



Eilen Olivia sai ensimmäistä kertaa ikinä ihan oman yövieraan, parhaan ystävänsä leikkikoulusta. Tätä päivää oli odotettu kuin kuuta nousevaa ja Olivia tuskin pysyi housuissaan, kun h-hetki läheni. Ei tietenkään oltu suunniteltu mitään sen suurempaa ohjelmaa, pizzaperjantain kunniaksi sydämen muotoiset pizzat, vähän herkkuja, valvomista, leikkiä ja ihana aamupala. Lauantain ohjelmaan kuului lisäksi Vaiana -leffa tyttöjen kesken.

Toinen saapui niin sympaattisena oman matkalaukun kanssa ja Olivia otti vieraan vastaan niin avosylin kuin vain voi. Pieni pelko oli, että ikävä saattaisi iskeä, mutta siitä ei onneksi ollut tietoakaan vaikka vähän ujostuttikin. Jotenkin niin suloista, kun Olivia pelkäsi koko ajan, että ystävä lähtisikin kesken ja kysyi jatkuvalla syötöllä, eihän hän vielä lähde, eihän. Leikki sujui, pizza ja herkut maistuivat ja yksi suosikkihetkistä oli saada pienet yllärit, kun tein tytöille yökyläpussukat. Pusseista löytyi samistelupikkarit, best friends -sukat, hammasharjat ja tiimalasit harjausajan mittaamiseen, pienet pyyhkeet, kynsilakat ja ponnarit, kaakaopillit ja vähän muita herkkuja. Väsyneet ja innokkaat, mutta todella onnellisen näköiset tytöt kävivät nukkumaan sadun ja muutaman leikkikoulussakin lauletun enkkubiisin jälkeen. 

Pakko muuten sanoa, että voi elämä miten ihana leffa se Vaiana oli! Kannattaa ehdottomasti viedä läheiset lapset sitä katsomaan tai jos lapsia ei löydy niin mene silti - todellakin näkemisen arvoinen animaatioleffa, niin ihanasti toteutettu ja juuri sopivan jännä tuollaiselle reippaalle neljä-veelle (ja ehkä jopa tämmöiselle kakskytseitsemän-veelle)!

Ihanaa viikonloppua kaikille teille! Me lähdetään nyt sitten ihan pian hakemaan vaihteeksi mun ystävää yökylään meille. Pettyyköhän Meri, kun en ole hänelle nyt sitten tuollaista pussukkaa tehnyt... Mut ehkä herkkuaaimainen huomenna auttaa?

SAM THE MAN

tiistai 18. huhtikuuta 2017



Joka kuukausi oon kirjotellut Samuelin kuulumisia vähän ikään kuin hänen omasta näkökulmastaan, luetellut vähän uusia taitoja, esiin puskevia luonteenpiirteitä, lemppari- ja inhokkijuttuja ja kertonut tottakai kuinka supersöpö tyyppi hän on. Piti jo päälle pari viikkoa sitten kirjotella teille meidän kuusikuukautisen vauvelin kuulumisia mun näkövinkkelistä. No, tällä viikolla hän täyttää jo seitsemän kuukautta, mutta ei se mitään kyllä niitä kuulumisia riittää! 

On varmaan sanomattakin selvää, että ollaan kaikki ihan korvia myöten rakastuneita ja hullaantuneita tohon pieneen Mr. Aurinkoiseen <3 Neljä ensimmäistä kuukautta elettiin päivä kerraallaa enemmän tai vähemmän kitinää ja huutamista kuunnellen ja nolla tuntia putkeen öisin nukkuen. Niistä selvittiin ja vaikka yöt ovat edelleen välillä suhteellisen tuskaisia, niin onneksi Samuel on koko ajan enemmän ja enemmän alkanut näyttää todellista luonnettaan, joka on muutan ihan mieletön ja hurmaava. Pitkään hän pidätteli hymyä ja naurua, mutta nyt niitä ei tarvitse todellakaan kaivaa syvältä, vaan päivät ovat huomattavan paljon enemmän naurua täynnä kuin itkua. Hän osaa jo pelleillä meille ja tietää itsekin mikä saa meidät nauramaan. Kukkuu -leikit ja pallon heittely siskon kanssa sekä riehumisleikeit isän kanssa saavat järkyttävät naurukohtaukset aikaan aina. Myös pelkkä ilmeily ja kieltäminen saa aikaan maailman leveimmän hymyn Sampan naamalle. Peiliin katselu on myös yks ihan suosikkijutuista syömisen lisäksi. On ihanaa, kun Samuel syö ihan kaikkea, ei siis mitään väliä mitä ruokaa ja missä muodossa hänen eteen tai suuhun laittaa, niin kaikki menee alas hurjina määrinä. Tissi maistuu myös edelleen, oikeastaan paremmin ja nauretaan yhdessä paljon, kun hän jaksaa muovailla ja asetella rintaa vaikka kuinka kauan. 

Oon paljon pohdiskellut sitä miten asiat on olleet erilailla Olivian vauva-aikaan verrattuna ja paljon olen joutunut itselleni myöntämään ja itsestäni oppimaan. Nyt jälkikäteen olen huomannut, että mun rakkaus meidän pientä poikaa kohtaan on kasvanut jatkuvasti lisää. Tottakai rakastin meidän kääröä siitä sekunnista kun hänet sain syliini, mutta nihkeän alun takia mun energia meni johonkin muuhuin kuin puhtaaseen rakastamiseen. Se meni siihen, että koitettiin selvitä kaikki hengissä sen väsymyksen ja ärsytyksen keskellä. Toki oli hyviäkin päiviä paljon, mutta väsymys verotti niistäkin aina. Nyt on kuitenkin ihana huomata kuinka kaikki taas nautitaan vauva-ajasta täysin rinnoin tuon pienen touhon kanssa. Pystytään keskittymään niihin hyviin hetkiin täysillä eikä takaraivossa paina ahdistus tulevasta yöstä tai seuraavan päivän huutoraivareista. On myös niin paljon parempi olla, kun tietää, että myös lapsella on nyt kaikki paremmin, koska itkuun ei enää ole syytä. Oli niin raastavaa, kun ei tiennyt miten toista auttaa. Onneksi siitä on nyt päästy.

Meille on tarjottu useaan otteeseen apua sairaalan unikoulusta, mutta edelleen luotan siihen, että saadaan itse hoidettua öiset uniasiat kuntoon. Vatsatauti aiheutti pientä takapakkia, mutta aika hyvällä mallilla ollaan. Yötissi on nyt virallisesti jätetty kokonaan pois - woohoo! Joku 5-100 kertaa nousen laittamaan tuttia öisin, mutta se riittää ja harvoin Samppa jää pidemmäksi ajaksi enää itkeskelemään. Eli parempaan mennään ja toiveet ovat korkealla. Onnekkaita ollaan, kun hän suurimmaksi osaksi nukahtaa aina itsekseen heti, kun hänet sänkyyn asettelee ja sinne jättää <3 

Meillä asuu ihana iloinen pieni miehen alku, joka ei pysy paikallaan, nauraa kielloille ja on vaan niin uskomattoman suloinen ilmeineen ja eleineen, joita riittää loputtomiin. Samppa ei hermostu sillee pikkasen, vaan sitten kun menee hermo, niin se menee kunnolla, mutta silti pakko sanoa, että hän kestää kyllä todella paljon ennen kuin hermo menee lopullisesti. Ei voi sanoin kuivailla kuinka onnekkaita ollaan, kun saadaan joka päivä Samuelin touhuja seurata ja pysyä älyttömän nopean kehityksen perässä. En saa päivisin tarpeekseni hänen nauruistaan ja hölmöilyistään tai varsinkaan hänen ja Olivian yhteisistä jutuista - ihan maailman parasta ajanvietettä. Sydämen kuvat silmissä täällä painellan ja nautitaan joka päivä vaan enemmän vauva-arjesta <3 Noiden varpaiden pusuttelua en ehkä lopeta ikinä, no okei, ehkä joskus...

MAAILMAN PARAS PÄÄSIÄINEN

maanantai 17. huhtikuuta 2017


 Siis tämä oli kyllä ehdottomasti ihan paras pääsiäinen ikinä. Pieni reissu, joka sisälsi ihanan illallisen, maailman parasta seuraa, ylläreitä lapsille, ihanaa ruokaa, suklaamunia, ei mitään tekemistä, ulkoilua ja leppoisaa yhdessäoloa. Täytyy myöntää, että mulla oli sunnuntaina vähän huono päivä, mutta se johtui vain ja ainoastaan siitä, että masistelin äidin lähtöä, joka tapahtui tänään aamulla. Onneksi meillä oli kuitenkin tänään ihan sairaan ihana päivä nelisin kotona, joten masistelut jäivät onneksi sinne eiliseen, vaikkakin itkua tirauttelin kyllä tänäänkin pariin otteeseen.

Pääsiäinen aloitettiin siis Tallinnanreissulla mun äidin ja lasten kanssa. Ideana oli, että äiti ottaa lapset omaan hotellihuoneeseensa ja me saataisiin todellista omaa-aikaa Tuomaksen kanssa. Ajateltiinkin ottaa kaikki irti ideasta ja varattiin pöytä ravintola Ö:stä. Syötiin viiden ruokalajin illallinen, joka oli kyllä pala taivasta maan päällä. Lähes jokainen ruokalaji onnistui aina yllättämään ja koko illallinen oli eheä kokonaisuus, joka helli ihan joka aisteja. Ihanintahan oli viettää päälle kolme tuntia ihan kahdestaan mahtavan ruuan ja viinin äärellä - en keksi just nyt parempaa. Ainoa miinus kokonaisuudessa oli jälkkäri, joka oli meidän makuun hieman sinappinen :D Mutta silti todellakin iso suositus paikalle ja hintalaatusuhde on täys 10! Muuten Tallinnassa mentiin aika peruskaavan mukaan. Kiertelyä vanhassa kaupungissa, ihana hotelliaamiainen, uimista hotellin kylpylässä, kahviloita ja ihan vähän shoppailua. Kiitos äiti - tämä tuli tarpeen <3 

Muuten vieteltiin pääsiäinen kotona. Tehtiin hyvää pääsiäiseen sopivaa ruokaa lampaasta, leikittelin vähän aamupalalla ja etsittiin sekä syötiin aika monta yllätysmunaa. Tänään suunnattiin ulos perheen kanssa, sillä Olivia sai korillisen munia eksyneeltä pääsiäispupulta. Munat sisälsivät ohjeita ja tehtäviä, joiden avulla Olivia löytäisi eksyneen pupun. Pari tuntia me tehtäviä ratkottiin ja asioita etsittiin (välillä piti käydä vähän leikkipuistossa), kunnes pupunen vihdoin löytyi ja rakennettiin sille maja. Oli kyllä niin kivaa ja taas kerran lapsen into ja riemu tarttui ja kovaa. Ulkoilun jälkeen Olivia pyysi nätisti, josko he voisivat leikkiä Sampan kanssa pupuja (:D). Enhän mä voinut noin suloisesta pyynnöstä kieltäytyä ja piirettiin molemmille pupunaamat ja tuossa ne olohuoneen lattialla leikkivät pupuja. Tai siis Olivia leikki ja Samppa katseli välillä hölmistyneenä ja välillä nauraaräkätti isosiskon hölmöilyille <3 Syötiin ihana pihvi-illallinen ja pääsiäisjädet jälkkäriksi. Illalla käytiin koko perhe vielä saunassa ja nyt noi minit tuhisevat onnellisina sängyissään ja me nautitaan kohta lämpimiä voikkareita. 

En todellakaan olisi voinut enempää pääsiäislomalta pyytää. Nyt on jopa ihan levollinen olo aloittaa taas arki yksin lasten kanssa, vaikkakin myöhään nukuttuja aamuja (koska äiti heräsi joka aamu kuuden jälkeen) tulee varmasti jo huomenna aamulla ikävä. Toivottavasti teilläkin oli ihana pääsiäinen, jota ei kylmä ilma haitannut. Kyllä se vaan läheisten lämpö lämmittää, vaikka ulkona tuivertaisi millainen takatalvi tahansa. 

Hyvää yötä ihanat!