10 VINKKIÄ LAPSEN KANSSA LASKETTELUUN

lauantai 15. huhtikuuta 2017


Meillä on Tuomaksen kanssa molemmilla ollut perheissämme laskettelutaustaa ja mun isä etenkin on aina ollut kovan luokan laskettelija-ihminen. Mulle on lyöty sukset jalkaan kolme-vuotiaana ja Tuomas on päässyt harjoittelemaan viisi-vuotiaana. Eli oikeastaan voi sanoa, että me ollaan molemmat lasketeltu aina. Mulla laskettelu oli joskus ihan älyttömän iso juttu ja meinasin jo ihan Kuusamoon asti lähteä alppilukioon, mutta äidin padat painoivat sittenkin enemmän 15 -vuotiaan vaakakupissa. Jokatapauksessa selvää on aina ollut, että lasketteluperinnettä tullaan jatkamaan meidänkin lasten kanssa vahvasti. Mun yks unelmista Olivian syntymän jälkeen on ollut se, että voidaan perheen kanssa yhdessä laskea isoja mäkiä, käydä kaakaolla ja nauttia ulkoilmasta. 

Valitettavasti me ei viime vuosina olla päästy kuin kerran vuodessa kunnon laskumestoille, mutta toivottavasti tulevaisuudessa päästään vähän useamminkin. Viime vuonna mun isä osti Olivialle ekat omat sukset ja monot ja harjoittelu lähti heti käyntiin. Mitään läpimurtoja ei vielä viime vuonna saavutettu tietenkään, vaan isin tai ukin haaroissa mentiin ja pyrittiin vaan siihen, että jalat ovat muutakin kun spagettia ja, että monot alkaisivat tuntua kivalta jalassa pidempäänkin kuin 4 minuuttia (asiaa ei auttanut se, että tänä vuonna huomasin, että Olivian monoon oli jäänyt järkyttävän kokoinen paperimotti varpaisiin, joka on ollut siellä siis koko ajan viime vuonna kun harjoiteltiin. Kappas kun kuulemma toinen mono vähän puristi. Fail.) Tänä vuonna tavotteet olivat huimasti korkeammalla ja Olivia kävi kahtena päivänä hiihtokoulussa! Ajattelin vähän pilke silmäkulmassa kirjoittaa teille 10 kohdan listan siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun haluaa innostaa ja opettaa lasta laskettelemaan.  


1. Sun odotukset ja unelmat ovat aika varmasti ihan eri luokkaa todellisuuden kanssa. Unelmat siitä, miten koko päivä lasketaan isoja mäkiä koko perheen kanssa menevät siinä kohtaa kankkulan kaivoon, kun huomaat, että neljä-vee lapsi jaksaa juuri ja juuri laskea ilmaisen mattohissimäen kolme kertaa putkeen niin, että työnnät toisen mitään kyselemättä aina uudestaan hissiin, kunnes lapsi tajuaa heittäytyä maahan, ettet saa enää työnnettyä häntä mihinkään.

2. Luojan kiitos joka paikassa on niitä oransseja turvaverkkoja. Pariin otteeseen mekin selviteltiin miniä niistä, kun "AURAAAAAAAA" ei ihan mennyt perille. 

3. Lapsi ei ehkä ihan heti ole niin älyttömän innostunut koko touhusta kuin sinä, joka olet odottanut laskettelureissua koko vuoden. Älä myy maatasi heti, vaikka kuuleet lauseen "tää on ihan tyhmää". Ei se oo kuitenkaan.

4. Lahjonta. Tarviiko sanoa enempää? Auraaminen sujuu huomattavasti kepeämmin, kun lapsi ajattelee, että pääsiäispupu katselee jossain ja palkitsee hänet ehkä jollain pienellä hienon laskupäivän jälkeen... 

5. Älä, toistan älä missään nimessä vie lasta, joka ei 100% hallitse auraamista gondolilla ylös asti ja ajattele kepeästi laskettelevasi alas hymyt kaikkien huulilla. Ehei. Pidät kynsin ja hampain kiinni valjaista ja omat reidet huutavat hoosiannaa jo 15 metrin jälkeen, lapsi päättää puolessa välissä, ettei jaksa ja lähtee luisumaan pyllymäkeä alas, kun sun reidet huutavat edelleen ja pidät vaan valjaista kiinni samalla kun raivoat vaimollesi/miehellesi sitä, että kenen tämä täysin paska idea oli. (Se oli mun idea ja Tuomaksen reidet...) Seuraavalla kerralla mentiinkin gondolilla sekä ylös että alas. Hyvä päätös.

6. Laskettelu sujuu huomattavasti paremmin, kun vanhemmat ovat mahdollisimman kaukana näkökentästä. Kiukuttelu alkaa sillä sekunnilla, kun äiti tai isi tulee paikalle taputtelemaan käsiään sydämen kuvat silmissä. Toki ilman valvontaa ei täysiä, suorilla suksilla laskevaa lasta voi jättää, mutta isovanhempi toimii tässä loistavasti.

7. Sun täytyy olla maailman taitavin cheerleader ja positiivisuusvalmentaja. Jokaisen kaatumisen jälkeen sun pitää puolituntia tsempata toinen ylös ja demonstroida kuinka itsekin kaatuu ja näyttää ne kymmenen muuta satasenttistä, jotka kaatuilevat jatkuvasti. Sitten kun kaatumisesta on selvitty cheertaitoja tarvitaan hissin ala-asemalla, kun into alkaa hiipua. "Kerran vielä, se meni niin hienosti!" "Vau sä oot niin hyvä ja siis en oo ikinä noin upeeta auraa nähnyt!" "Siis vau äiti ja isikään ei osaa noin hyvin laskea, jee näytä meille vielä kerran miten pujotellaan toi lasten rata" "Siis vitsi noi sun monot on hienot, paljon hienommat ku mitkään muut kengät." Got it? 

8. Hiihtokoulu! Ehdoton! Olivia rohkaistui, sai laskukavereita, innostui selvästi ja kuunteli vieraan neuvoja kiukuttelematta. Joka pennin arvonen ja luulen, että otetaan opettaja ensi vuonna myös, niin saadaan hyvä pohja lähteä sit oikeasti vallottamaan niitä isoja rinteitä.

9. Kiukuttelun ja ilon määrä on vakio kuten aika lailla kaikessa tekemisessä. Saman minuutin sisään voi kuulua "äitiiii tää on niin kivaaaaa" sekä "ihan tyhmää, haluan heti mökille".

10. Se vaatii sen viikon. Viimeisenä päivänä Olivia piti raahata rinteestä väkisin pois. Viimeisenä päivänä kaikki sujui lastenrinteessä just niinku pitää. Sompahissillä meno sujui yksin, rata osattiin pujotella jo vaikka silmät kiinni ja kaatuminen ei ottanut niin paljon pattiin. Viimeinen päivä, tottakai.

Positiivisin mielin siis kohti ensi vuoden hankia <3 Oli meillä oikeasti tosi kivaa ja Olivia koki onnistumisen ja epäonnistumisen tunteita, kuten asiaan kuuluu. Aika varma oon, että ensi vuonna lasketellaan ihan oikeasti kolmistaan aurinkorinnettä alas ja pysähdytään aurinkoravintolassa munkkikaakaolla <3 Olisko sulla joku listaan lisättävä pointti?

1 kommentti: