YHDEKSÄN KUUKAUTTA

maanantai 26. kesäkuuta 2017



Juhannusaattona täytin 9 kuukautta, joka siis tarkoittaa sitä, että minulla on enää lyhyet kolme kuukautta aikaa olla vauva!!! Olen kehittynyt tämän viimeisen kuukauden aikana ihan älyttömästi enkä varmaan edes muista rustata tähän kaikkia uusia taitojani ja juttujani. 

- Minulla on edelleen vain kaksi hammasta. 
- En oikeastaan oppinutkaan nukkumaan. Herään 1-3 kertaa yössä ja aamu alkaa siinä 4.30-6 aikoihin oli sitten viikonloppu tai arki - ihansama minulle! 
- Sain yhteensä neljä veristä naarmua naamaani, hosujan elämä ei ole aina helppoa. 
- Silmäni ovat edelleen vaalean siniset. 
- Ruoka maistuu ehkä vähän huonommin, mutta siihen on varaa, koska olen melkoinen syöppö. 
- Opin taputtamaan ja pikkuhiljaa tajuan paremmin mihin tilanteisiin se taputtaminen kuuluu. 
- Kävin mökillä ekaa kertaa ja vitsi miten kivaa siellä on nukkua päikkäreitä - neljä tuntia menee hujauksessa! 
- Pääsin myös veneilemään ensimmäistä kertaa. 
- Rakastan leikkiä hajoittamiseleikkiä, Olivia rakentaa ja minä hajotan. 
- Kutian kainaloista ihan hirveästi. 
- Osaan hienosti aina nukahtaa itsekseni omaan sänkyyni. 
- Katson isiä aina niin rakastuneen näköisenä - se on mun idoli ihan selvästi. 
- Maissinaksujen syöminen ei ole enää ihan niin sotkuista kuin ennen. 
- Osaan kävellä jonkun tuen kanssa pitkiäkin matkoja eteenpäin. 
- Ymmärrän mitä ei tarkoittaa, mutta se ei mua silleensä kiinnostele ja muistikin on ilmeisesti aika huono...
- Osaan naurattaa muita monin tavoin ja se on kyllä kivaa. 
- Sisko on edelleen paras hauskuuttaja! 
- Rakastan istuskella vaunuissa kunhan ne liikkuvat. 
- Olen ehkä ihan vähän riiviö välillä. 
- Muistutan pientä mopsia, kun laitan naaman ruttuun ja puhkun nenän kautta. Tämä toki naurattaa muita kamalasti ja siitäkös minä innostun. 
- Mä pidän huolen aina, että mut kuullaan ja nähdään ihan sama missä ollaan. 
- Mussa on virtaa yhtä paljon kun miljoonakaupungissa! 
- Haliminen on ihanaa. 


Olen kovin energinen enkä viihdy kauaa saman tekemisen ääressä. Näytän innostuksen ja harmituksen heti eikä mun äänihuulet kauhean kauan rauhassa saa olla oli tilanne mikä tahansa. Tiedän, että vaadin paljon, mutta osaan myös näyttää rakkauttani ja se saa ihmiset ihan solmuun ihastuksesta <3 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti