"KYLLÄ KAIKKI JÄRJESTYY"

keskiviikko 30. elokuuta 2017



Mä olen aina uskonut kohtaloon tai siihen, että kaikki ihan oikeasti hoituu aina parhain päin. Aina en toki muista tätä vahvaa uskoani ja se järkkyy, koska joissain tilainteissa on vaan ihan uskomattoman vaikea ajatella, että ne voisi jotenkin hoitua parhain päin tai että lopputulos olisi kuitenkin aina positiivinen. Silti aina, siis ihan aina, mietin lopulta tilanteiden päätteeksi, että näinhän tämän piti mennäkkin ja vitsi miten asiat taas hoituivatkin parhain päin. Siitä on vajaa viikko, kun kirjoitin teille meidän semisekavista tulevaisuuden suunnitelmista ja siitä kuinka Poriasuminen venyykin vuodella ja kuinka mua ahdistaa tämä sekavuus. No ei siinä sitten kauan nokka tuhissut, kun yksi asia johti toiseen ja tadaaaa minä sain vakkaritöitä koko seuraavaksi lukuvuodeksi opettajana! 

Opetan nyt ykkösluokkaa yhdessä heidän opettajansa kanssa, eli minä sijaistan aina, kun hänen täytyy olla omien syiden takia pois. Joskus mulla on töitä 1-3 päivää viikossa, joskus ei ollenkaan ja sitten taas olen sorvin ääressä useita ihan kokonaisiakin viikkoja putkeen. Parasta tässä on se, että lapset jatkavat ihan samaan malliin tämän syksyn, koska mun (ihan maailman paras äiti) on täällä heitä hoitamassa aina ne päivät kun olen töissä. Joulun jälkeen homman nimi tulee todennäköisesti olemaan se, että laitan molemmat samaan hoitoon (saa suositella parhaita (ihanan joustavia) päikkyjä Porista!), mutta pidän ainakin Samuelia kotona sitten aina silloin, kun mulla ei ole töitä, niin hän saa sitten mahdollisimman pehmeän laskun päiväkotielämään <3 Olivia on jo vanha konkari ja hänen reippaudesta ja pärjäämisestä en ole enää oikeastaan lainkaan huolissani - ihan mielettömän rohkeaksi hän on tässä lyhyen ajan sisällä kasvanut! Harmittaa toki, että play school ei tule enää onnistumaan aikataulujen takia... Uskon, että voin olla nyt entistä parempi hieman työssä käyvä kotiäiti, kun saan viettää kunnon pätkiä tehden mulle tärkeää juttua muualla ja sitten kotona saan ja jaksan panostaa omiin ihaniin lapsiin taas täysillä. Mua ei ole luotu 100% kotiäidiksi ja mä olen sen ymmärtänyt ja hyväksynyt. Yritän siis tehdä kaikkeni, että olisin sitten se maailman paras työssä käyvä äiti mun lapsille.

Mä olen kyllä niin onnellinen, iloinen ja ennen kaikkea ylpeä siitä, että tämä mahdollisuus minulle osui ja että olen tarpeeksi rohkea siihen tarttumaan. Olen kuitenkin astumassa alueelle, josta mulla on loppupeleissä hyvin vähän kokemusta ja tietoa. Mun ammattitaitoon ja luonteeseen on kuitenkin luotettu ja mä aion kyllä olla joka ikisen luottamusmillisen arvoinen ja hoitaa työni niiden pienten ihanien kanssa niin hyvin ja paremmin kuin vaan ikinä pystyn! Tämä kokemus tulee kasvattamaan ja opettamaan mua niin paljon ja se tässä onkin varmasti arvokkainta tulevaisuutta ajatellen. Virallinen pesti alkaa jo ensi viikolla ja mua jännittää ihan tosi paljon, mutta uskon ja luotan itseeni, niin eiköhän se hyvin mene. Mulla on paljon ystävällistä apua ympärilläni siellä koulussa, joten yksin en joudu onneksi selviämään ihan kaikesta. 

Uudet syystuulet puhaltavat tänäkin vuonna siis kovemmin kuin uskalsin edes toivoa. Blogin puolella uusi työ näkyy varmasti ja koska mun on pakko priorisoida, niin perhe, työt ja liikunta menevät tottakai aina edelle ja sitten kun siltä tuntuu, niin rustailen tänne meidän juttuja. En siis ole lopettamassa, mutta varmasti postaustahti jossain määrin hidastuu entisestään. Täällä silti ollaan ja teidän ihania kommentteja täällä ja instassa on ihana lukea, joten älkää silti lopetelko niitä, vaikka täällä vähän hiljenisikin välillä. 

Olipa ihana päästä kirjoittamaan tämä tänne ja jakamaan mun fiilistelyt myös teidän kanssa! Katsotaan kuinka kauan mun naama pysyy hymyssä, ehkä ens viikolla on jo vähän totisempi meininki ja kaipaan takas vaunuja lykkimään! :D  

Hei puine -arvonnan voittaja on nyt selvillä ja voittaja löyty instagramin puolelta! Kiitos paljon osallistumisesta ja toivottavasti saatais taas pian jotain kivaa teillekin! <3

KÖÖPENHAMINA KUVINA + MEIDÄN TÄRPIT

sunnuntai 27. elokuuta 2017



Köpis, oi ihana Kööpenhamina! Idyllinen, värikäs, kaunis, eloisa, tunnelmallinen, trendikäs, tyylikäs, vaihteleva ja niin ihana - nämä adjektiivit ja varmasti vielä kourallinen muita ihania adjektiiveja kuvaa tätä pohjoismaista pääkaupunkia täydellisesti. Vietettiin neljä kokonaista päivää mun vanhempien ja perheen kanssa Köpiksessä, yövyttiin aivan marmorikirkon vieressä sijaitsevassa airbnb -asunossa (täydellinen sijainti!!) ja ilman sen suurempia suunnitelmia lähdettiin reissuun. Tarkoitus oli tehdä vähän mitä huvittaa, syödä hyvin kivoissa paikoissa ja nähdä meidän mielestämme kivoimpia juttuja ilman sen suurempaa aikataulutusta. Kaupunkiloma lasten kanssa ei ole varsinaisesti mikään dream come true, koska koko päivä menossa paikasta toiseen ei lasten mielestä vaan ole niin kivaa kuin meidän aikuisten mielestä. Kuitenkin meidän kaupunkiloma meni todella hyvin, paremmin kuin uskalsinkaan toivoa! Mentiin kyllä koko päivä, mutta lasten ehdoilla ja enimmäkseen paikoissa joissa ainakin Olivialla oli todella kivaa. Samuel onneksi viihtyy vaunuissa todella hyvin ja hän on vielä sen verran pikkuinen, että häntä jaksaa kanniskellakkin ympäriinsä, jos istuminen/makaaminen alkaa tympiä. Köpiksessä pääsee kävellen lähes joka paikkaan ja hyvä niin, koska julkinen liikenne on melko surkea. Kävelijöille (ainakin vaunuja työntäville) tiet ovat hieman huonommat kuin pyöräilijöille ja monta kertaa mietin, että käydään vuokraamassa kunnon lapsiystävälliset pyörät ja suhitaan niillä ees taas, mutta koska Samuel tarvitsi paljon unta vaunuissa, niin ei se oikein onnistunut. Meillä oli kyllä hurjan kivaa ja ajattelinkin kerätä tähän postaukseen listan meidän suosikkipaikoista ja -tekemisistä! 

- Nyhavniin terassille/kahville/jätskille/churroille you name it. Nyhavn oli ihan meidän asunnon lähellä, joten käytiin lähes joka päivä siinä vähintään ihastelemassa sitä ihanaa jokirantaa idyllisine värikkäine taloineen ja iloisine ihmisineen lukuisten ravintoloiden ja kahviloiden terasseilla. 
- TIVOLI. Ihan ehdoton ykköspaikka meidän perheen mielestä. Tästä tulossa postaus erikseen!
- Torvehallernessa käytiin pariinkin otteeseen. Torvehallerne on supermoderni kauppahalli. Ihanan valoisat kaksi hallia täynnä toinen toisiaan ihanempia paikkoja missä syödä tai mistä ostaa herkkuja picnicille. Yrttejä, mereneläviä, kahvia, vihanneksia, mehuja, leivoksia, smørreä, sushia - you name it. Me käytiin ekalla kerralla syömässä lounaat Fiskissä - kalaleipää, salaattia ja ruisleipää. Tämä oli muuten aika edullinen Köpishintoihin! Toisella kertaa haettiin smørret ja sushia. Niin ja toki maisteltiin leivoksia ja jääkahveja ja jäätelöä jajajaja :D Ihana paikka ja todellakin a must go!!!
- Katujen sisustusliikkeet. Vähän joka kadunpätkällä oli jokin ihana design -sisustusliike ja lähes jokaisen ikkunaan jäin tuijottelemaan sydämenkuvat silmillä. Ei se tanskalainen design ole todellakaan turhaan hypetettyä. 
- Olivia oli aika ossina legokaupassa <3 
- Oysters & grill - i h a n mieletön kalaravintola Nørrebrossa. Luin täältä suosituksen mennä tähän ravintolaan ja pakko se oli testata, koska ollaan kaikki niin suuria seafoodrakastajia. Täällä sai kyynerpäitä myöden syödä maailman herkuimpia merenantimia ja melko kohtuuhintaankin vielä noin niinkun Köpishintoihin. Jos muuten ei hengaile tuolla puolen kaupunkia, niin matka on aika pitkä, mutta todellakin sen arvoinen. Ravintola sopii lapsillekin, mutta esimerkiksi vauvan syöttötuolia ei paikasta löytynyt ja vaunut piti jättää eteiseen. Hieman siis hankaloitti omaa syömistäni, mutta edelleen sanon, että se herkku oli kaiken vaivan arvoista. Suosittelen ehdottomasti! 
- Christiansborgin palatsin torniin pääsi pienen jonottelun jälkeen ilmaiseksi katselemaan upeita maisemia. Vaunujen kanssa ylös ei saanut mennä, eikä se olisi onnistunutkaan. Maisemat näkyivät todella hyvin ja palatsi oli itsessäänkin kaunis ja tämäkin todella lähellä keskustaa. Ylhäältä otetut kaupunkikuvat ovat siis napattu palatsin näköalapaikalta.
- Papirøen ja Copenhagen street food - to die for paikka! Vähän ehkä jäi harmittamaan, että täällä käytiin vain kerran, no oikeastaan vähän enemmänkin. Iso industrial -henkinen halli täynnä, siis täynnä, street food kioskeja joka maailman kolkasta. Olivia söi tuorepastabolognesen, me syötiin Tuomaksen kanssa eteläkorealaista ja mun vanhemmat söivät kiinalaista. Jälkkäriksi Olivia sai jätskiä ja me otettiin isän kanssa niin hullun hyvät mojitot. Kaikki ruoka oli ihan hullun hyvää ja tuon paikan huono puoli oli ehdottomasti se, että siellä on ihan liikaa vaihtoehtoja. Hallin sisällä ja ulkopuollella olevilla pöydillä oli paljon ihmisiä ja muutenkin tuo pieni saari oli jotenkin niin trendikäs ja siisti paikka. Täällä olisi ehdottomasti pitänyt hengailla enemmän ja se kävelyreittikin Nyhavnilta tuonne oli jotenkin tosi kiva! Erinomainen syy palata Köpikseen.
- Nyhavnista lähtevät kanaaliveneet. Ei mikään superihmeellinen juttu, mutta me tykättiin ja onhan se yksi must turistijuttu. Nähtiin kaikki "päänähtävyydet" vesiltä ja siitä oli kiva ihailla ja istuskella. 
- Mun vanhemmat veivät Olivian paljon kehuttuun ja pohjoismaiden suurimpaan akvaarioon, Den Blå Planetiin. He tykkäsivät paikasta todella paljon ja mua oikeastaan jäi vähän harmittamaan, etten mennyt mukaan. Oli kuulemma kaikkien kehujen arvoinen paikka.
- Cafe Norden keskellä ostoskatua oli aika helmi. Kallis paikka, mutta joka pennin arvoinen. Mun ystävä söi täällä brunssia, jota hän kehui kovasti. Me ei valitettavasti keretty syömään, mutta kahvit oli pakko terassilla juoda. Olivia joi mansikkamehun (niin herkku!) ja minä elämäni parhaan (ja isoimman) jäälaten. Superkaunis sisustus, ihana sijainti ja kaikki ruoka ihmisten lautasilla näytti ihan superhyvälle. Tämä paikka olisi myös sellainen mihin palaisin ehdottomasti uudestaan.

Kaupunki oli aika tyyris yleisestiottaen ihan näin melkein suomilompakollekkin, mutta niitä ihania edullisempiakin paikkoja todellakin löytyy, kun vaan menee oikeaan paikkaan. Onhan Köpis ihan mieletön ruokakaupunki ja tuonne voisi tehdä ihan vain ruokafiilistelymatkan ilman lapsia joskus. Toinen toisiaan suloisempia kahviloita, baareja ravintoloita oli joka paikassa. Hyggen kyllä jotenkin aisti kaupungissa ja joka paikassa oli leppoisa tunnelma ja ystävälliset ihmiset aina. Suosittelen Köpistä ehdottomasti jokaisen matkalistalle anytime - lasten kanssa tai ilman! Meillä jäi vielä paljon näkemättä ja kokematta, joten uusiksi on ihan varmasti joskus mentävä.

Vitsi minä ja Tuomas ja etenkin lapset ollaan onnekkaita, kun meillä on mun vanhemmat, jotka haluavat ja innolla odottavat meidän kanssa matkustamista. Voin rauhallisin mielin lähteä heidän kanssaan, koska tiedän, että mun ja lasten onnellisuus on heillä yksi matkan prioriteeteista, joten jaettu lastenhoito ja kaikki mahdollinen apu on taattu. Isä itse etsi hienoja paikkoja mihin hän haluaisi nimenomaan Olivian viedä ja äiti kävi yleisissä vessoissa vaihtelemassa Samuelin vaippoja sekä lähti ulos ravintolasta kanniskelemaan, kun hermo meinasi vähän mennä. Saatiin Tuomaksen kanssa kaksin mennä viettämään iltaa ja luulen, että Tuomas ei ilman mun vanhempia enää suostuisikaan matkusteleman - siis jos lapset ovat mukana <3 Aika ihana juttu!

ÄIDIN ARKI ON KYLMÄ KAHVI

perjantai 25. elokuuta 2017


Vaikka tässä vielä kesää periaatteessa vietetään, niin eihän sitä syksyn ja talven tuloa voi työntää kokonaan pois mielestä. Itselleni syksy on toivottavasti melko jännittävä ja mielenkiintoinen, koska olen ilmoittanut itseäni sijaislistoille eri kouluihin ja toivon, että pääsisin vähän kartuttamaan kokemusta ja tehdä jotain omaa juttua jossa on jotain järkeä ja pieni lisätienesti tähän opiskelijaäidin kotihoidontukeen ei todellakaan tee pahaa. Sen lisäksi, että haluan tehdä mahdollisimman paljon töitä, niin liikuntahommat on nyt paukautettu käyntiin kunnolla ja mun äidin hoitoapu on kaikki kaikessa tässä kohtaa. Jännittävää kyllä nähdä mitä pääsen tekemään ja mihin tämä syksy mua johdattaa!


Olivia jatkaa syyskuusta lähtien play schoolissa kolmena päivänä viikossa ja hän odottaa sitä todella paljon. Käytiin moikkaamassa kavereita aidan takana ja siitä Olivialle tulikin ihan hirmu ikävä ja harmi, eli hänellä on kova hinku päästä takaisin ja se lämmittää mieltä. Harrastuksista jatkuu tennis ja futis ja katotaan, että tulisiko hän kanssani samalle salille tanssahtelemaankin välillä. Aloitetaan perheen kanssa myös jokaviikkoiset uimisreissut kunhan uimahalli taas aukeaa. Myös Tuomaksella jatkuu elämä ja työt ihan samana kuin tähän asti. On ollut ihana huomata miten hän viihtyy valitsemallaan erikoisalalla ja tekee työtä enemmän kuin mielellään.

Muuten syksy sitten taas vähän jännittääkin, koska meidän suunnitelmat ovat niin auki tulevaisuuden suhteen kuin vain voi. Olin itse ajatellut, että vuoden vaihteessa muutettaisiin kaikki takaisin Turkuun, mutta Tuomaksen osalta homma ei näytäkään niin hyvältä. Olisi ollut ihana päästä vuodenvaihteen jälkeen opintojen pariin, mutta koska Tuomas ei pääse lähtemään vielä ainakaan vuoteen, niin minäkin yritän keksiä täällä jotain hommaa, koska myöskään yksinhuoltajuus kahden tunnin ajomatkan päässä opiskelujen lisäksi ei tule onnistumaan.. Tää epäsuunnitelmallisuus, tietämättömyys ja tyhjänpäällä olo rasittaa välillä ihan hurjana, mutta ei tässä nyt oikein muukaan auta. Tärkeintä  mulle on, että me pysytään yhdessä ja että lapset voivat hyvin. Se oma kotikin pitäisi hankkia Turusta ennen kuin me sinne pääsemme lähtemään takaisin ja nyt kun nämä aikataulut heittivätkin häränpyllyä, niin sillä kodin etsinnälläkään ei ole enää niin hurja kiire.


Yritän tässä chillata ja ottaa päivät ja viikot kerrallaan, mutta joka toinen päivä suunnilleen pystyn pitään chillini ja joka toinen päivä en todellakaan pysty. Mä olen tottunut tekemään suunnitelmat valmiiksi hyvissä ajoin ja varautumaan muutoksiin. Luulen silti, että syksystä tulee kaikinpuolin hyvä ja uudet tuulet puhaltavat nopeammin kuin osaisin kuvitellakaan.

Muistakaahan nimpparipostauksen arvonta blogissa ja arvontakuva instagramissa! Kuvien vaneriset peikonlehti -lasinalusetkin ovat ihanan puine tuotteita <3

Musta letter board saatu tiitiäinen & tylleröstä brand repin tiimoilta.

YKSITOISTA KUUKAUTTA

keskiviikko 23. elokuuta 2017



Yksi, siis tasan YKSI kuukausi mun synttäreihin. Ihan uskomatonta, että mua ei voi sanoa vauvaksi enää pitkään ja vuoden ehdottomasti parhaat bileet saadaan varmastikin viettää tasan kuukauden päästä - jes! Paljon on taas opittu ja kehitytty siiten kymppikuukausipostauksen. 

- Yhä ja edelleen kaksi pientä hammasta alhaalla eikä muista tietoakaan, ois vaan niin kiva jo pureskella kaikkea sitä ihanaa ruokaa mitä saan syödä. 
- En ole enää ihan niin tapaturma-altis, mutta älyllä en vielä varsinaisesti loista, koska sängyltä lähden mielellään pää edellä ja kovaa. 
-  Kävelen tukea vasten sujuvasti, mutta osaan seistä ilman tukea. 
- Opin tekonaurun - vitsi se on hauskaa! 
- Vihaan sukkia ja kenkiä, ne lentää kaaressa pois heti, mutta luulen, että äiti ostaa mulle kohta nauhalliset kengät, kun ilmat viilenee. 
- Tanssin ja se on kuulemma niin suloista. Robinin hula hula saa lanteet pyörimään ja kädet heilumaan vimmatusti. 
- Osaan huutaa OLAAAAAA, kun on siskoa ikävä tai haluan hänet paikalle. 
- Nukun jo melko hyvin ja oma sänky on ehdoton suosikki. 
- Mua ei enää huijata millään vauvanaksuilla tai omalla sössöllä silloin kun muut syö, haluan sitä ihan samaa tavaraa itsellenikin mitä muutkin syövät. 
- Siniset silmät omaan edelleen, mutta pupillin ympärille on tullut ehkä ihan vähän vihertävää. 
- Olivia saa mut nauramaan lähes aina, parasta on kun matkustetaan vaunuissa yhdessä ja hän sieltä seisomalaudalta mulle ilmeilee ja naureskelee. 
- Käytän jo myös 86 kokosia vaatteita. 
- Lensin ensimmäistä kertaa lentokoneella ja se meni ihan nappiin! 
- Musta on tullut oikeesti aikamoinen seuramies ja naureskelija. Siitä totisesta minimiehestä ei oikeastaan voi puhua enää lainkaan. 
- Sain alkaa syömään joitain maitotuotteita. Jugurtti ja raejuusto on niin herkkuu!
- Mun tukka on vähän kasvanut, kun se on aina ihan pörrössä korvien takaa. 
- Tykkään ottaa tavaroita pois jostain ja laittaa takaisin, ihan nonstoppina. 
- Kännykkä on maailman maagisin vehje ja hermo menee, jos sen nään, mutten käsiini saa!!!
- Rakastan halia ja painan päätä edelleen kovaa toista vastaan kun oon sylissä <3 

Paljon ehtii kuukaudessa tapahtua tässä kohtaa ja vauhti sen kuin vain kiihtyy. On kivaa kasvaa ja on kivaa oppia uusia juttuja ja olla mukana perheen jutuissa koko ajan enemmän. Toivottavasti saisin syksyllä aloittaa jotain harrastuksiakin, kuten esim uiminen ja/tai värikylpy - se ois niin kivaa! Ensi kuussa saattekin sitten aimoannoksen mun yksveejuttuja - ootteko valmiita?!




ENSIMMÄISET NIMPPARIT & ARVONTA

maanantai 21. elokuuta 2017


Hei täällä ollaan! Kaikinpuolin onnistunut kahden viikon loma on nyt saatettu loppuun. Koti on siisti, tavarat on purettu, pesukone pyörii nonstoppina ja to do -listalla pyörii taas perus arkijuttuja joita pitäisi saada tehtyä. Tärkeintä on kuitenkin, että meillä on kaikilla oikeasti sellainen olo, että tuli vietettyä rehellistä kivaa aikaa perheen kesken ja loma oli tasapainoinen mökkeilyn ja matkailun osalta. Köpis oli just niin ihana kuin ajateltiinkin ja siitä luvassa postauksia täälläkin pian, kunhan pääsen kuvien kimppuun. Yleensä lomien jälkeen on sellainen olo (varsinkin lasten kanssa), että tarvitsee lisää lomaa loman jäljiltä, mutta nyt voin rehellisesti sanoa, että mulla on levännyt ja superhyvä olo jatkaa tästä syksyyn ja niin sanottuun kotiäidin arkeen.
 


Eilen, 20.8. vietettiin Samuelin ensimmäisiä nimppareita ja olihan hänellekkin pienet bileet järkättävä - samalla juhlistettiin onnistunutta lomaa. Mun vanhempien kanssa grillailtiin herkkuja, leivottiin ja syötiin (kesän eka) britakakku ja availtiinpa lahjojakin <3 Niin älytöntä ajatella, että lähes tasan kuukauden päästä me vietetään tän uskomattoman pikkumihen 1-vuotissynttäreitä. 

Yhteistyössä Puine kanssa tilailin jo hyvissä ajoin Samuelin synttäreille kakkukoristetta. Eilen kuitenkin päätin jo ennakkoon kokeilla miltä se näyttää nimpparikakussa ja upeahan tuo puinen koriste on ja tulee sopimaan Samuelin tulevaan synttärikakkuun vielä upeammin! Puine on melko uusi, mutta niin ihana ja tervetullut uusi tuttavuus mulle ja vaneriesineet, jotka ovat 100% mun juttu, tulevat lisääntymään meillä varmasti kohisten tästä eteenpäin! Puine valmistaa ohuesta vanerista koristeita kotiin sekä lapsille että aikuisille, asusteita, sisustustuotteita ja you name it. Puine valmistaa tuotteita myös asiakkaan tilauksesta ja mun testaamieni tuotteiden puolesta voin todeta, että laatu on priimaa ja aitous sekä suomalaisuus huokuu jokaisesta tuotteesta. Ihanan minimalistista, mutta samaan aikaan näyttävää designia, joka sopii jokaiseen scandikotiin täydellisesti. Suosittelen ehdottomasti seuraamaan @puine.fi instagramtiliä, sillä sieltä saa ihania ideoita sisustukseen ja tilaustöihin, joita ei nettikaupassa välttämättä näe.

Nyt mulla onkin teille huippu-uutisia loman lopun kunniaksi! Saan nimittäin arpoa yhdelle lukijalle/instagramseuraajalle 50 e lahjakortin puine -nettikauppaan. Jätä kommenttiin sun suosikkituote puine -verkkokaupasta ja olet mukana 50 e lahjakortin arvonnassa. Osallistumisaikaa on sunnuntiahin 27.8. 00.00 asti ja voittomahdollisuuksia voi lisätä osallistumalla arvontaan myös mun @aijaii instagramtilillä arvontakuvaan kommentoimalla. Onnea hirmusti arvontaan!

yhteistyössä puine

MÖKKIVIIKKO KUVINA JA NUMEROINA

sunnuntai 13. elokuuta 2017



6 paistettua muurinpohjalettua
1 ihana ystäväpariskunta mökkivieraana
2 aurinkoista päivää
0 meressä uitua senttiä
25 litraa itsepoimittuja mustikoita
2 punkkia (1 minulla ja toinen Sampalla)
6 rantasaunailtaa
1 kahvit Cafe Salin terassilla juotu
2 pakettia makkaraa takassa paistettuna
0.5 rantapäivää
8 kaikenkaikkiaan yhdessä syötyä jäätelöä
100 paarman ja hyttysen puremaa pelkästään minussa
1 tikku kädessä
3 savustettua ahventa
1 leivottu kesäkakku
14 saunajuomaa
Lukemattomia pieniä vattupuskia tyhjennetty parempiin suihin
0 itse pyydystettyä kalaa
8 mustikkametsällä vietettyä tuntia yhteensä
3 veneretkeä
2 raumalaista ravintolaa testattu ja superhyväksi todettu!


Onpa vaan kiva mökkiviikko ja samalla ensimmäinen loma viikko takana päin. Muutama murheenkryyni varjosti muuten ihan supermukavaa viikkoa, mutta niistä selvittiin (samoin kun jäätävistä paarmanpuremista) ja nyt on pakkanen täynnä mustikkaa ja neljä oikein iloista lomalaista täällä kotona. Säät eivät todellakaan suosineet, mutta olipahan syytä ottaa välillä myös rennosti takkatulen ääressä. Saatiin silti kaikki mökkimust -jutut tehtyä ja loma tuntui lomalta ihan vaan siks, että oltiin kaikki yhdessä ja koko ajan tehtiin vaan niitä kivoja juttuja. Loma onneksi jatkuu ja varmasti paranee vaan, kun päästään kaikki uuteen paikkaan nauttimaan lomasta!