KOKO PERHEEN TUOTESARJA KUIVAN IHON HOITOON

keskiviikko 15. marraskuuta 2017


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Medisoftin kanssa.

Me valitettavasti kärsimme koko perhe kuivasta ihosta, mutta meidän "ongelmat" ovat kaikilla vähän eri alueilla. Tuomaksella on töiden takia todella kuivat kädet ja mulla taas on aina ollut sellanen tosi peruskuiva iho vähän joka puolelta. Olivia ja Samuel kärsivät myös tästä mun kuivan ihon ongelmasta ja etenkin Olivialla se äityy todella inhottavaksi nimenomaan taipeissa. Meillä lutrataan rasvoja enemmän tai vähemmän joka päivä ja jokainen meistä niitä tarvitsee omiin juttuihinsa. Tietenkin talvea kohti, kun mennään, niin iho on vain entistä kuivempi ja alkaa jopa hilseillä ja halkeilla helpommin. Vaikka meillä rasvoja aina tarvitaankin, niin kukaan meistä ei niitä varsinaisesti tykkää käyttää. Olivia mieltää rasvat jotenkin lääkkeeksi ja hänen polvitaipeitaan on lähes mahdoton rasvailla sovussa ilman itkuja ja itselle se rasvaaminen on jotenkin hankalaa, kun ei jaksaisi tahmailla käsillä hengailla pitkiä aikoja.


Hellävarainen, miedosti hajustettu koko perheen ihonhoitotuotesarja

Saatiin koko perhe jokin aika sitten testiin kotimaisen Medisoftin uusi tuotesarja, joka sisältää Hoitavan pesunesteen, Hoitavan vartalovoiteen, Hoitavan käsivoiteen sekä Medisoftin tutun käsihuuhteen. Nämä miedosti hajustetut ihonhoitotuotteet löytyvät ihan tavallisista päivittäistavarakauposta ja ovat lompakolle huokeita tuotteita. Medisoft on vuonna 1967 perustettu medikaaliseen osamiiseen ja käsihuuhteisiin erikoistunut yritys, joka tänä syksynä laajensi osaamistaan ihonhoitotuotteisiin. Jokaisessa näissä tuotteissa on iholle ihanteellinen PH 5.5 ja tuoksu todellakin on mieto. Minusta tuli Samuelin raskauden myötä ihan törkeän tuoksukammoinen enkä esimerkiksi itse pysty laittamaan enää edes niitä ihanimpia tuoksuja itseeni ja olen hyvin tarkka siitä miltä kosmetiikka tuoksuu, mutta nämä Medisoftin ihonhoitotuotteet onneksi läpäisivät minun tuoksututkani.


Koko perheen kokemukset tuotteista

Ensinnäkin nuo Medisoft -tuotesarjan ihanat pastellisävyiset pumppupullot innostivat Olivian saman tien käyttämään voiteita ja joka ilta hän haluaa jopa itse rasvata polvitaipeitaan. Eli pelkästään jo ulkoisille jutuille lähtee meiltä ainakin ihan tosi iso plussa! Minä itse käytän pesunestettä joka päivä suihkussa käydessäni vartaloon ja pidän juuri siitä miedosta tuoksusta ja riittoisuudesta. Hoitava pesuneste ei sisällä saippuaa, vaan pesee ja hoitaa hellästi glyseriinin avulla. Olivian kanssa käytämme Hoitavaa vartalovoidetta päivittäin ja siitä tekee täydellisen koko perheen voiteen juuri se helppo annostelu, (meidän tytön mielestä nätti pullo) sekä helppo levitettävyys. Voiteesta ei myöskään jää tahmaista oloa ja se imeytyy nopeasti ihoon. Tällä hetkellä käytön jälkeen Olivian polvitaipeet ovat näyttäneet oikein hyvältä eikä hilseilyä ole näkynyt. Tuomas sitten taas käyttä Hoitavaa Käsivoidetta ja arvostaa myöskin juuri pumppupulloa, mietoa tuoksua ja nopeaa imeytymistä.



Lukijakilpailu:

Mikä näistä tuotteista teillä tulisi tarpeeseen ja miksi? Vastaa ja voita Medisoft -tuotepaketti! Vastanneiden kesken arvotaan kaksi tuotepakettia, jotka sisältävät vartalovoiteen, pesunesteen sekä käsivoiteen (paketin arvo noin 17 e). Muistathan jättää sähköpostiosoitteen ja arvonta-aikaa on 22.11. saakka - onnea arvontaan! <3

61 kommenttia:

  1. Käsivoide! Talvella kädet kuivuvat ja iho on muutenkin herkkä niin olisi kiva kokeilla tätä tuotetta.

    VastaaPoista
  2. Käsivoidetta haluaisin kokeilla! nina.ranta@edu.turkuamk.fi

    VastaaPoista
  3. Käsivoide! Kädet todella kuivat aina!
    camillaelisa01@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Vartalovoidetta kuluu päivittäin suihkun jälkeen, joten sitä haluaisin testata!
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Käsihuuhdetta kokeilisin ekana :) vickan27(a)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Lapsiperheessä nuo kaikki ovat tarpeen, käsihuuhde taitaa olla se tärkein.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Hienoja tuotteita, pesuneste on hellävarainen herkälle iholleni.
    -Appa-
    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Vartalovoide ehdottomasti on ihan must varsinkin talvisin lapsukaisten kuivalle iholle saunan ja suihkun jälkeen ❤❤❤
    Sharleen
    julia.hamalainen123@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Käsivoide. Koko perheellä talviaikaan todella kuivat kädet.

    miikku@kotikone.fi

    VastaaPoista
  10. Käsivoide. Koko perheellä talviaikaan todella kuivat kädet.

    miikku@kotikone.fi

    VastaaPoista
  11. Käsivoide ja vartolorasva, sekä mulla että tytöllä kuiva iho eikä kunnon rasvaa oo löytyny..
    Merijaakonaho@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Käsivoide ja vartalovoide olisi meidän perheelle kaikkein tarpeellisin! Täytyypä testata, kun rasvoilla läträtään. :D elina.viitanen86@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Pesuneste ja vartalovoide. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Käsivoide .kädet kuivuu meidän perheessä ja voidetta kuluu. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Pesuneste. Päivittäiseen käyttöön pääsisi. Hienoa on myös se jos tuote on riittoisa.
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  16. Vartalovoide. Kuiva iho täälläkin!

    Kristiina
    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  17. Vartalovoide olisi tarpeen! Todella kuiva ja atooppinen iho tarvitsisi :)
    Jessu881@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Käsivoide :) Tällä hetkellä aika kuivat jo, en edes halua tietää mitä sitten pakkasilla...
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Vartalovoide! Ihoa koko ajan kiristää ja kasvavaa raskausmahaa saa olla koko ajan rasvaamassa :)

    VastaaPoista
  20. Vartalovoide. Molemmat lapset atoopikkoja ja etenkin isommalla on talvisin tosi rajut taipeet + täällä kans inhotaan tahmaista oloa!
    Pesunestekin ois tarpeen, saippua kun tuppaa kuivattamaan nahkaa.

    VastaaPoista
  21. Käsivoide tulisi tarpeeseen, meillä pestään käsiä todella usein ja sen vuoksi kädet kuivuu herkästi. babystepblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Hyvälle käsivoiteelle olisi meidän perheessä suuri tarve!
    krista.nissila@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Käsivoide on erityisen tarpeellinen, sitä joutuu kylmänä vuodenaikana käyttelemään useita kertoja päivässä.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Vartalovoide ja pesuneste, käsivoiteita löytyy jo. Talvella erityis en kuiva iho!

    Maire
    Hullutellen()gmail.com

    VastaaPoista
  25. Olisi kiva kokeilla vaihteeksi jotain muutakin pesuvoidetta kuin aina sitä tuttua ja turvallista.

    anette.kulla@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Käsivoide, näin talven lähestyessä huomaa taas kuinka kädet ovat korppua.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Pesuneste, sopisi varmaan atooppiselle iholleni.

    jonna.nieminenn@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Vartalovoide atopian kurissa pitoon :)
    sal-la-@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Käsivoidetta menee kesät talvet. Paljon.
    leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kaikille olisi käyttöä:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  31. Käsivoide. Kädet kuivuvat talvisin aivan kamalasti.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  32. Käsivoide, kuivuus vaivaa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Pesuneste sopisi varmasti hyvin herkälle iholleni. Olisi ilo testata!

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Käsivoide erityisesti..mun kädet on taas ku 8-kymppisellä, vaikka ikää on alle puolet siitä; heti kun ilmat kylmeni, kädet alkoi kuivamaan ja pahimmillaan ratkeilemaan :/ Sääret on kans aika pahat, hilseilevät mut kädet vievät ”voiton” :(
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  35. Tuo käsirasva tulisi kyllä kovaan tarpeeseen nyt kun ilmat kuivuvat! sinella.i@live.fi

    VastaaPoista
  36. Käsivoide :) Töiden takia joudun läträämään paljon veden kanssa ja kädet eivät tykkää.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Käsivoide. Joudun työssäni pesemään paljon käsiäni/ käyttämään käsidesiä. Käteni ovat etenkin talvisin todella kuivat ja helposti haavoille menevät.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  38. Käsivoide! Varsinkin pakkasilla kuivuvat.
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Käsirasvaa kuluu näin talvella ja vartalovoidetta myös. Kuivan ihon extrakuiva kausi on taas alkanut. Eli testiin haluaisin käsi- ja vartalovoiteet. ��
    elinamettovaara84@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Käsivoiteen. Töissä joudun läträämään käsidesin kanssa joten melko kuivat kädet talvella vielä enemmän.

    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Käsivoide - jatkuva käsien peseminen, viilenevä ilma ja peruskuiva iho, rasvailla sais kokoajan :D

    alinalle11@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Vartalovoide ja pesuneste :) Tuotteet näyttävät ihanan hellävaraisilta ja sopivat varmasti koko perheelle :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Vartalo- ja käsivoiteet! Niitä kuluu litroittain näin talviaikaan! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Pesuneste, jos se estäisi kuivumista! hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  45. Käsivoide olis kova sana täällä.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  46. Mukana! Pesuneste ehdottomasti. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  47. Vartalovoide kiinnostaa enitenx kiva arvonta!

    Tiina
    Ilovetaide(A)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Käsivoide aina kuiviin käsiini.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Käsivoide, sitä kuluu näin talviaikaan mahdottomasti.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Käsivoide! Etenkin erilaisissa askarteluissa ja käsityöpuuhailuissa kädet ovat kovilla ja sen jälkeen tarvitsevat kosteutusta. Näin flunssakauden ollessa käsillä tulee käsiä myös pestyä erityisen paljon.

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Kaikki mutta ekaksi loppuisi vartalovoide. Tässä nyt tulee talvi kaiken muunpäälle niin kuivuu kroppa :)
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Käsivoide!

    jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Käsihuuhde, koska flunssa-aika.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  54. käsivoide, sitä kuluu jatkuvasti kotona ja töissä. ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Käsivoide, koska kuivat kädet :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  57. Itsellä tulis tarpeeseen varmaan vartalovoide kun varsinkin talvella iho on niin kuiva, mutta lapsi vois innostus tuosta käsihuuhteesta! :) susku646@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Vartalovoidetta käytän päivittäin, joten se tulisi tarpeeseen :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Mukaan kivaan arvontaan! Pesuneste ja vartalovoide kiinnostaisivat erityisesti, kun itsekin kärsin erityisen herkästä, näppyläisestä ja kutiavastakin ihosta. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista