VIISVEEN VIIDAKKODISCO BILEET

keskiviikko 17. tammikuuta 2018



Kääk! Alkuvuosi on jo taas siinä vaiheessa, että meillä järkkäillään Olivian synttäreitä. Tai siis tällä hetkellä voisi sanoa, että pitäisi järkkäillä. Kutsut sain tehtyä ja ja ne on jo paria lukuunottamatta lähetetty ja annetukin kaikille kutsutuille, mutta mitään muuta ei bileiden eteen ole tehty. Eiku niin tottakai - onhan meillä ihan mieletön teema! Tänä vuonna juhlitaan viidakkodisco -teemalla. En vieläkään tiedä miten se disco tulee koskaan näkymään, mutta viidakko ja sen eläimet sitäkin enemmän. Vaikka discoväriksi mielletään enemmän hopea niin meillä se on nyt kulta! 

Teemaväreinä tulee olemaan valkoinen, vihreä ja kulta ja ehkä vaaleanpunainen pieninä määrinä ja itse olen ihan superinnoissani tästä väricombosta! Ihan jotain pieniä yksittäisiä juttuja ollaan mietitty herkkupöytään ja tänä vuonna luulen, että teen kakut itse. En tiedä yhtään mitä niistä tulee, mutta katsotaan - lastenjuhliin tulee todennäköisesti jäätelökakku. Teema tulee jokatapauksessa näkymään toki myös herkkupöydässä. Koristeisiin ajattelin kultaisia foliopalloja, joista roikkuu oksia, viidakkoteemaan sopivia kasveja, vihreitä ja kultaisia ilmapalloja, kultaisia safarieläimiä ja photobooth. Ohjelmaan keksitään varmasti joku aarteenetsintää sekä ehkä leijonanhäntää tai muuta ihanan perinteistä ja takuuvarmaa hittiä!

Olen innoissani, mutta samalla kauhuissani siitä, että miten saan kaiken tehtyä ajoissa. Päätin kuitenkin etten halua stressata vaan koitan hoitaa hommia tässä joka päivä pikkuhiljaa ja saada asioita päätettyä ja tilailtua. Nyt ihan ekana pitäisi saada tilaus tehtyä Juhlahumualle! Onko teillä mitään ideoita kivoihin safaribileisiin? Otan ilolla kaiken inspiksen vastaan.

ps. Rakastan muuten taas aika kovaa noita meidän kutsuja ja Oliviakin rakastui heti <3 

2 kommenttia: