PUOLITOISTA VUOTTA

lauantai 24. maaliskuuta 2018



Eilinen meni ihan ohi, kun ilta meni pakkaillessa ja siivotessa. Lasten nukkumaanmenon jälkeen havahduttiin Tuomaksen kanssa siihen, että Samuel vietti autuaan tietämättömänä eilen 1,5 -vuotispäiväänsä <3 Tuo pieni mies on niin eri tyyppi kuin mistä olen vuoden mittaan kirjoitellut. Voitteko kuvitella, että meidän pieni tosikko, kurttuotsa tunnetaan päiväkodissa nimellä halaileva mister sunshine. Meidän poika on porukan hellyyttä rakastava herra aurinkoinen - ihan mahtavaa! Ollaanhan me Samuelin kehitys ja muuttuminen tottakai huomattu kotonakin. Samuel on nykyään meidän vitsiniekka, jonka jutuille nauretaan ihan koko ajan ja ihana tyyppi, joka rakastaa seuraa ja hellyyttä. Toki edelleen joskus nähdään vilauksia siitä totisesta kurttuotsasta, mutta se on jo huomattavan harvinaista.

Niin paljon on kehitystä tapahtunut ja niin paljon hän haluaisi kehittyä lisää ihan joka päivä. Samuel ymmärtää oikeastaan kaiken mitä hänelle sanotaan - ne elämän perusjutut. Sanoja on edelleen aikalailla ne samat: kakka, joo, noin, toi, heihei, Ola, Pappa ja Tete. That's it. Kovasti kyllä harjoitellaan "iiisiii" ja "äitiii", mutta kovin ovat tiukassa ne sanat. Hauskinta hupia on nyt kysellä Sampalta kaikenlaista, kun vastaus on aina tiukka ja harkittu "joo" nyökkäyksen kera. Mun lempparipuuhaa on opetella kehon osia Samuelin kanssa - kohta osataan jo kaikki! Edelleen elektroniikka ja sisko ovat parasta parsaa mitä Samuel tietää ja meidän lasten sisaruussuhde onkin ihaninta maailmassa. Pikkuhiljaa alkaa kinastelu löytämään sijaansa meilläkin, mutta sovinnot tapahtuvat yhtä nopeaan kun se läpsäsykin osuu käsivarteen.. 

En mä voi ymmärtää, että tuo mini on jo puolitoista vuotta vanha ihmisen alku, joka näyttää päivä päivältä enemmän isältään ja jonka luonne on suoraan kuin allekirjoittaneen - hyvässä ja ei niin hyvässä! Niin ylpeä hänestä olen ja se määrä rakkautta, jota hän meidän kanssaan saa vie hänet vielä pitkälle <3

Ihanaa viikonloppua ihanat - halikaa ihan superpaljon toisianne! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti