KEVÄTTÄ JA TIEDETTÄ

tiistai 24. huhtikuuta 2018



*yhteistyössä Kide Science

Kiirettä pitää taas kuten aina. Jotenkin tämä kevät vaan hurahtaa ja ihan älytöntä ajatella, että lapsilla on enää kolme päiväkotipäivää, Tuomaksen isyysloma alkaa tämän viikon perjantaina ja mulla on enää neljä maanantaita ennen kesälomaa. Älytöntä! Arki menee ihan perusjutuissa, harrastuksissa, ruoanlaitossa, siivoamisessa, yleisessä sähläämisessä ja asuntoja etsiessä. Tuomas takoo nyt kun rauta on kuumaa ja minä vietän lasten kanssa arkea hyvin pitkälle yksinään. Ymmärrän toki sitä nyt, kun kohta loma kutsuu kuitenkin! 

Olen kyllä aika hyvin karsinut meidän arjesta kaiken ns. ylimääräisen aikataulutetun jutun. Olivia ei esimerkiksi harrasta muuta kuin tennistä ja treenit ovat vain kerran viikossa. Kesätreenit onneksi jatkuvat, mutta kesällekään ei nyt oteta muuta, koska meidän suunnitelmat ovat niin auki ettei ole mitään järkeä sitoutua mihinkään koko kesäksi. Yksi juttu kuitenkin innosti ilmottautumaan, nimittäin Porissa alkaa Kide tiedekerhot tällä viikolla! 

Tieto tuli aika viimetinkaan heille itselleenkin, mutta sain tiedon, että vielä olisi paikkoja 3-4 -vuotiaiden ryhmässä ja etenkin 5-6 -vuotiaiden ryhmässä! Olivia innostui tästä kovin ja luulen, että on just hänen juttunsa ja itsekin kyllä odotan innolla kerhotunteja Olivian kanssa.

Kerhopaikka: Touhula Väinölä 
Kerho alkaa: su 29.4.2018 
Kerho päättyy: su 3.6.2018 (ei kerhoa äitienpäivänä)
Kellonaika: 11:00-11:45 / 3-4-vuotiaat      12:15-13:00 / 5-6-vuotiaat 
Ohjaajan nimi: Anette Kylä-Liuhala 
 
Kerhoa olisi siis viisi kertaa ja mun mielestä tuo kuvaus on jotenkin niin symppis ja innostava, että odotukset ovat korkealla. Olen kuullut hyvää Kide tiedekerhoista, joten kiva saada nyt itsekin kokeilla. Jos oikein innostutaan, niin jatketaan syksyllä myös Turussa. Facebookin tapahtumasta löytyy lisää infoa ja tästä pääset suoraan ilmottautumaan kerhoon. Toivottavasti nähdään siellä jo tänä sunnuntaina! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti