EATING IN SAMOS

perjantai 29. kesäkuuta 2018



Pakko palata vielä Samokselle ja sen ihanaan ravintolatarjontaan. Meillä ei tosiaan ollut resortissa kuin aamupala, joten suunnattiin joka ilta kylään syömään. Pythagoran kylä on kalastajakylä, joten joka nurkan takaa löytyi toinen toistaan ihanempia seafood -ravintoloita. Syötiin monet kreikkalaiset salaatit, toinen toistaan ihanempia leipiä, jotka oli aina juuri leivottu sekä paljon eri seafood -ruokia. Olivia rakastui sinisimpukoihin matkalla - mieletöntä! Tuomas söi parit moussakat ja jotenkin tosi monipuolisesti onnistuttiin löytämään raivintoloista ihania annoksia. Oli muuten tosi outoa, kun yhtenäkään iltana ei jouduttu pohtimaan, että mihin mennään saatika tappelemaan ravontolasta tai ruuasta. Aina edellisenä iltana kävellessämme ympäriinsä, päätimme mihin tulisimme seuraavana iltana. Hintataso oli edukasta ja syötiin joka ilta kaikki (kolme aikuista ja kaksi lasta viineineen, juomineen ja alkupaloineen) mahamme täyteen keskimäärin 60-70 eurolla. Kiva pikku lisä oli, että tavernoissa sai useimmiten jälkkärin aina talon tarjoamana, jäi aina jotenkin niin hyvä mieli. 

Lemppariravintolat:

Remataki
- Ihania kreikkalaisia ruokia.
- Ihan huippupalvelua. Lapsille tuotiin värityskirjoja ja kyniä.
- Jälkkäriksi tuotiin talon piikkiin maailman herkuinta Samoksella tehtyä jälkkäriviiniä.
- Mahdollisuus istua ihan rannalla. Upea auringonlaskupaikka.
- Kaikki oli niin kaunista. Osa kuvista sieltä.
- Edullinen.
- Todella hyvää seafoodia.

Taverna Maritsa
- Meidän lemppari!!!
- Selkeä seafood -ravintola.
- Älyttömän herkullista. Tuo kuva missä kala yms. juuri täältä.
- Edukas.
- Kaikki tuoretta ja jotenkin niin autenttinen tunnelma. 
- Mustakalat roikkuivat ihanasti kuivumassa ja kokki paistoi salin puolella kaloja.

Genteki
- Pääostoskadulta lähtevä superkaunis pikkukatu ja ihanat pöydät.
- Maailman parasta tuoretta leipää.
- Tuomas kehui pizzaa kovasti!
- Jälleen ihanaa seafoodia.
- Ystävällistä palvelua.
- Ehkä hieman hintavampi. Ehkä.
- Todella monipuolinen menu.
- Ihmismäärän perusteella erittäin suosittu. Myös paikallisia oli monessa pöydässä!

Asterias Seaside (Tämä oli ihan meidän resortin vieressä ja jäätiin vahingossa tähän yhtenä iltana, kun Samuel oli kipeä ja onneksi jäätiin!)
 - Ihan mieletön sisustus. Noi kuvat missä ollaan rannalla ja istutaan rottinkituoleilla. Olisi pitänyt ottaa enemmän kuvia - ihana paikka!
- Päivisin toimi rantabaarina.
- Ihana henkilökunta. Toivat lapsille ihanat mangomehut talon piikkiin.
- Upean sisustuksen lisäksi upeat maisemat rannalla.
- Ehkä vähän fiinimpi kaikin puolin kuin perustavernat. Ihanat lasit ja aterimet ja ruokakin aseteltu nätisti.
- Niukempi menu ja kaikki hampparista seafoodiin näytti herkulle.

Oikeasti me ei todellakaan kertaakaan syöty huonoissa ravintoloissa ja hetkeäkään ei harmittanut ettei meillä ollut sitä all inclusive -ranneketta. Suosittelen kiertelemään pikkukujia kylillä ja löytämään ne helmet - ne eivät todellakaan ole siinä ihan kylän rantabulevardilla. Kävelykadulla on ihania ja kauniisti sisustettuja jätskibaareja. Vitsi että tuli nälkä ja ikävä Samokselle. Vastailen mielelläni kysymyksiin, jos niitä tulee tästä kohteesta mieleen! 

2 kommenttia:

  1. Niin ihana fiilis näissä kuvissa <3
    Ja muutenkin kiva postaus! Jos käydään Samoksella, otan tän listan heti käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Suosittelen tuota paikkaa kyllä ihan koko sydämestäni!

      Poista