KESÄKUU OLI JÄNNÄ

maanantai 2. heinäkuuta 2018



Oi kesäkuu! Olipa se vaan aika täydellinen kuukausi meidän perheelle. Siihen sisältyi todella paljon yhdessäoloa, matkustelua, aurinkoa, jännitystä ja missattuja sydämenlyöntejä. 

Kesäkuussa minä: 

Pyörsin mielipiteeni lapsille tarkoitetuista Bamsehotelleista ihan täysin. Täydellisiä matkakohteita lapsiperheille. 
Kävin ekaa kertaa ikinä Kreikassa ja rakastuin. 
Olin niin ylpeä, kun Olivia oppi ihan oikeasti uimaan - vihdoin! 
Tein perinteisen kesäkakun. Aina yhtä hyvää.
Purskahdin itkuun koulun kevätjuhlan jälkeen saadessani rehtorilta kukan. Oli mulla puhekin mietittynä, mutta itkin ja ulvoin kiitokset vaan. 
Tein pitkästä aikaa kuvaushommia muillekin. Olipa vaan virkistävää! 
Käytiin katsomassa vajaa kymmenen potentiaalista kotia Turussa. 
Ginger Joe oli lemppari saunajuoma. 
Vein lapset ensimmäistä kertaa maauimalaan. Saatettiin vähän jäätyä. 
Olen ottanut ekaa kertaa aurinkoa pari tuntia moneen vuoteen. 
Vietin viikonlopun yksin kotona ja nautin joka hetkestä. 
Vietettiin seitsemättä hääpäivää. Vitsi miten aika rientää. 
Tein vaikea ja riskialttiin päätönksen ja luotin siihen, että asiat järjestyy. 
Nauroin itseni kipeäksi Tuomaksen ampiaispesän poisto-operaatiota katsellessa. 
Istutin kaksi pionia mökin kukkapenkkiin. 
Ilmottauduin yliopistoon seuraavaksi lukuvuodeksi.
Olen ihastellut meidä pojan puhumista! Hän puhuu! Yksittäisiä sanoja, mutta niitä on paljon! 
Kelluin uimapatjalla ekaa kertaa kahdeksaan vuoteen. Nautin joka hetkestä. 
Aloitin kirjan lukemisen. Saa nähdä onko heinäkuun aikana luettu. 
En kastanut talviturkkia Suomen vesistöissä. Kreikan kylläki.
Ja Tuomas maksettii käsiraha meidän uudesta kodista kesäkuun lopulla! Vihdoin se ihana, juuri meille tällä hetkellä täydellinen ja täydellisellä paikalla sijaitseva koti löytyi. Me ollaan ihan superonnellisia ja iloisia asiasta. 1.9. me ollaan taas turkulaisia, mutta ekaa kertaa hirvensalolaisia.

Jännitettävää riitti kesäkuussa kyllä vaikka millä mitalla. Silti nautittiin lomastamme tosi paljon ja Kreikanmatka oli kyllä ihana ja osui täydelliseen aikaan. Meinattiin ottaa jo opiskelijakoti, kun sitä sopivaa kotia ei meinannut löytyä. Onneksi jaksoin uskoa me löydettiin just se meille täydellinen koti. Se oli hyvä kuukausi ja kun heinäkuukin aloitettiin hellessäässä aurinkoa ottaen mökillä, niin luotto on kova sille, että Tuomaksen töistä huolimatta tästäkin tulee hyvä kuukausi! Ainakin melko stressivapaa. 

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Onnea uuden kodin löytymisestä ja tervetuloa Hirvensaloon :)!! Täällä on lapsiperheellisellä hyvä asua, itse ollaan viihdytty tosi hyvin, muutosta nyt vajaat kolme vuotta. Hienon näköistä myös tuolla Samoksella, itse olin samassa hotellissa ekalla etelänmatkallani vuonna -85 kun olin 5v. :) Aurinkoista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin me on ajateltukin, ihanaa muuttaa sinne! Eikä! Sama hotelli?! Ovatpa he pitäneet siitö hyvää huolta!

      Poista