PAKETOINTI BEST

torstai 20. joulukuuta 2018



Hullu paketointimuija täällä taas hei - ohan tämä ihan parasta aikaa vuodesta! Okei nyt on ihan ensiksi pakko myöntää, että en ole tänä vuonna ihan niin paljon ehtinyt miettiä ja suunnitella paketointia, mutta toisaalta multa löytyi kotoa aika hyvin omaan tyyliin sopivaa tarviketta, joten annoin vaan mennä ja ihan suloisia paketteja sain eilen illalla aikaiseksi. 

Viime vuonna (postaus täällä) paketoin sillä ihanalla hittiglitteripaperilla, jota ei saanut kirveelläkään teippailtua kiinni ja vannoin, että en enää ikinä osta paperia, jota olisi yhtä hankala käsitellä. No. Niin vaan menin ja löysin Granitista ihanan vihreää paperia ja koska se oli muoveissa, niin enpä osannut arvata, että paperi olikin vahapintaista ja ihan uskomattoman kaunista, mutta ei sitä teippailtu sen enempää... Naruilla sain pysymään sen jotenkin pysymään siististi ja oli se silti kaiken sen taiteilun arvoista - superkaunis paperi! Sitten vaan erivärisiä ihania naruja, valkoinen ja ruskea paperi, pari kuusenoksaa ja itse tuunatut pakettikortit. Noi värit on muuten kun suoraan meidän sisustuksesta, joku niissä vaan inspiroi ja viehättää niin kovin. 

Ihmettelin muuten yksi päivä kaupassa, kun edellinen asiakas valitteli kuinka hänen on nyt siinä kaupan edessä itse paketoitava lahjat, koska ei voi kotona niitä missään vaiheessa paketoida, koska lapset. Hetkinen? Mä en tiedä parempaa ajanvietettä kuin joku hölöpölö ohjelma taustalle, glögiä ja paketointia lasten nukkumaanmenon jälkeen. Luulin, että kaikki tekee niin vai siis koska te paketoitte, kun ja jos paketoitte? Eiks kaikki tonttupuuhat kuulu tehdä lasten nukkuessa? Ja siis ymmärrän tottakai, ettei kaikki ota huumaa näistä hommista, mutta saahan sen sillain nopeastikin tehtynä ja onhan niitä paketoijia ostarit täynnä. Ei sillä, en oikeasti ymmärrä miten joku ei voi nauttia tosta hommasta. 

Noi isot nimipiparit laitoin viime vuoden tavoin keittiön ikkunaan ja muut koristavat aattoon asti kuusta ja sitten ne muuntautuvat "paikkakorteiksi". Ihanaa tämmönen näpertely ja nyt on ollut ihan kivasti siihen aikaakin ja etenkin kun meidän ihan kohta kuusvee on just eikä melkein yhtä innokas kuin minäkin. Parasta.

ps. Olivian on alotettava partio, että me päästäis myllyyn tai skanssiin paketoimaan lahjoja lelukaupan eteen. Siis ihan pakko. :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti