HEINÄ-JOULU 2018

lauantai 12. tammikuuta 2019


Voi meillä oli ihana viikonloppu viime viikolla, kun mun hostvanhemmat tulivat aina Uudesta Seelannista asti meille kylään ja sen jälkeen meidän lomalta paluu ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, koska Samuel tuli kipeäksi ja valvottiin monta yötä putkeen ja yritettiin van selvitä pitkistä sairastelupäivistä kotona. Tämän takia tässä on vähän venähdellyt postauksen kanssa. Nyt Samuel on taas päiväkodissa ja kaikki ok ja mulla taas hetki aikaa itselleni! Jatketaan vihdoin siis viime vuoden muisteloita!

HEINÄKUU





Hui! Kaikki varmaan edelleen muistaa kuinka kuuma ja ihana heinäkuu meillä oli 2018. Okei, pakko myöntää, ettei se kuumuus ihan aina ollut pelkästään ihanaa. Meidän kodissa oli niin kuuma, että useimpina päivinä syötiin aamupala ilmastoidussa autossa ja ajettiin suoraan maauimalaan ja vietettiin siellä koko päivä. Siis ihan oikeasti näin tehtiin lähes joka päivä. Mutta silloin kun ei tehty, oltiin esimerkiksi mökillä tai Lintsillä. Niin ja ainoa kerta heinäkuussa, kun muistaakseni satoi oli Porin Jazzien aikaa, jonne me mun vanhemman siskon kanssa mentiin katsomaan Roxettea. En ole mikään festarityyppi, mutta Jazzit oli kyllä kivat kaikin puolin! 

ELOKUU




Elokuussa alettiin pikkuhiljaa pakkailemaan elämää taas laatikoihin. Meidän äiti ja isä olivat vielä meillä ja vitsi tulipa nyt heitä ikävä. Olivialla tuli täyteen viisi ja puoli vuotta ja häneltä lähti ensimmäiset kaksi hammasta! Samuel oppi potkuttelemaan pyörällä ja tehtiin edelleen kaikenlaisia kesäjuttuja, koska ilmat sen todellakin sallivat. Käytiin imemässä inspistä Porin asuntomessuilta ja monta juttua sieltä meille toinkin. Yksi parhaista jutuista elokuussa oli mun yksin tehty reissu Helsinkiin mun parhaan ystävän luokse. Chillailtiin, syötiin hyvin ja vitsi se oli ihanaa. Käytiin myös Särkänniemessä koko porukalla ja hui miten kuuma päivä se oli. Edelleen me paineltiin mun 71 -v iskän kanssa kahdestaan kaikki hurjimmat laitteet. 

SYYSKUU


Vuoden 2018 syyskuu oli kyllä yksi elämäni rankimmista kuukausista. Muutettiin kuun vaihteessa vain minä ja lapset (ja mun äiti), kun Tuomaksella oli vielä kuukauden työt Porissa. Alettiin heti remppailemaan ja Tuomas teki hommia joka viikonloppu ja minä hinkkasin paikkoja puhtaaks minkä kerkesin, oli ihan hurjan paljon hommaa. Siinä tohinassa myös meidän kuopus täytti kaksi vuotta, mutta ei juhlittu niitä vielä siinä sen enempää ja mietin jo peruvani koko bileet, koska olin niin väsynyt. Lapset aloittivat ihanassa uudessa päiväkodissa ja kaikki meni sen osala täydellisesti, onneksi ja minulla alkoi heti opinnot. Minulla oli meistä kaikista suurimpia käynnistysmisvaikeuksia eikä kouluhommista tullut mitää ensimmäiseen pariin kuukauteen ja taisimpa tehdä samaan syssyyn pari pidempää sijaistelupätkääkin. Mun äidin avulla me kuitenkin selvittiin ja koti on nyt jotakuinkin rempattu ja sisustettu. Hyvä me ja ihana Samu <3 

LOKAKUU


Jälleen kerran, mitkä syyskelit taas saatiin 2018!!! Saatiin alakerran remontti valmiiksi viisi minuuttia ennen Samuelin synttärijuhlia. Oltiin saatu myös isi kotiin ja kaikki oli jo niin paljon paremmin. Lokakuussa enimmäkseen vain totuteltiin siihen uuteen arkeen uudessa ympäristössä ja nautittiin nimenomaan näistä meidän uusista kotihoodseista ja tutustuttiin paremmin meidän ihaniin naapureihin. Meillä kävi paljon ystäviä kylästä ja oli vihdoin kiva nauttia siististä ja rempatusta kodista. Käytiin jälleen Helsingissä ystävien luona ja juhlimassa isotädin 60 -vuotisjuhlat. Se oli kyllä ihan superkivareissu. Jotenkin ehkä hieman nämä syyskuukaudet pimennon peitossa, koska olin vain niin väsynyt.

MARRASKUU


Marraskuu on meillä yhtä juhlaa, kun ensin juhlitaan isänpäivää ja heti siihen perään minun synttäreitäni. Ollaan jo useampi isänpäivä vietetty Tampereella ja niin tälläkin kertaa, käytiin vähän brunssilla ja moikkaamassa Tuomaksen puolen sukulaisia. Mun synttäreitä ei mitenkään isommin juhlittu, mutta tänä vuonna sitten, kun 30 pärähtää täyteen. Saatiin marraskuussa molempien lasten huoneet maalattua ja osaksi myös sisustettua, vielä puuttuu jotain, mutta oli pakko hetkeksi levähtää, koska kaikki se remppaaminen alkoi vaan jo ärsyttää. Saatiin Olivian kanssa tehdä hänen lempparikampnjansa tähän mennessä, kun LEGO ja Verkkokauppa.com lähetti meille jättipaketin juuri ennen joulua. Itse laitoin supervaihteen päälle yliopistolla jotta sain kaikki tehtyä ajoissa ja kunnialla loppuun. Aika arkista hommaa edelleen ja paljon ystäviä kävi kylässä. Olivia kävi harrastuksissaan ja odoteltiin jo joulukuuta innolla. 

JOULUKUU


Joulukuu oli i h a n a! Jäätiin lomalle jo puolivälin paikkeilla, vaikka mun pitikin vielä vähän stressata yhtä tärkeää opiskelujuttua. Tosin kerettiin kyllä ennen lomaa Samuelin kanssa (ja mun siskon) sairastaa entero ja se ei ollut kivaa. Ehdittiin silti tehdä lasten kanssa hirveästi kaikkiea kivaa joulujuttua. Ulkoiltiin, askarreltiin, leivottiin ja ihan vaan kerettiin fiilistelemään joulua. Käytiin taas Helsingissä mun parhaan ystävän luona kylässä ja imettiin sieltäkin kaikki mahdollinen joulu itseemme. Joulua vietetiin isolla porukalla, kun Tuomaksen isä ja sisarukset tulivat meille ja ekaa kertaa Samuel ymmärsi jotain pukin ja joululahjojen päälle. Meillä oli ainakin ihan huikeat joulukelit ja ulkoiltiin paljon ja saatiin pitkästä aikaa ihan vaan olla perheen kanssa. Vuoden viimeiset päivät vain hengailtiin ja vuotta vaihdettiin naapureiden kanssa, just niinku sitä pitääkin, juustoja ja pelejä, kun lapset tuhisevat kaikki yläkerrassa. 

Olihan tässä vaikka ja mitä ihania muistoja. Vuonna 2019 haluan nähdä enemmän ystäviä, haluan liikkua todella paljon enemmän, haluan antaa lapsille kahdenkeskeistä aikaa enemmän, haluan nauttia siitä, kun lapset kasvavat ja tehdä heidän kanssa paljon uusia juttuja. Haluaisin panostaa parisuhteeseen vielä himpun enemmän ja suurimmat jutut vuodella 2019 ovat, että haluan valmistua filosofian maisteriksi ja löytää mahdollisimman pian opettajan töitä ja taisinpa juuri ilmoittaa Olivian eskariinkin, joten isoja juttuja vuodelle 2019 luvassa ja todellakin otan innolla vastaan jokaisen haasteen ja haaveen! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti