Lomavinkit jakoon!

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Olen aikasemminkin kertonut täällä siitä kuinka stressaan, jos mulla ei ole seuraavaa ulkomaanmatkaa edes suunnitteilla. Ollaan koko ajan tiedetty, ettei meillä ole yhteistä lomaa kuin yksi viikko tänä kesänä ja se ulottuu aika isoille viikoille raskautta ajatellen. Itse olisin ihan valmis matkustamaan kauemmaksikin, mutta Tuomas sanoi ettei pystyisi nauttimaan lomasta hetkeäkään, jos ollaan kaukana Suomen sairaaloista ja lentäminenkin on vähän niin ja näin, vaikka lääkärintodistukset saataisiinkin käteen. Vähän harmittaa, mutta yritän ymmärtää toista. Ja on meillä joku suunnitelma talvelle kuitenkin, joten sen voimalla mennään!

Toinen vaihtoehtomme oli lähteä Ruotsiin lomailemaan. Hintataso on aika korkea siihen nähden mitä me perheenä jaksamme tehdä. Haluamme, että kaikki nauttivat lomasta ja kaupunkiloma ei varsinaisesti olisi Olivian valinta ja nyt on minunkin myönnettävä, että kun pitkään kävely on jo nyt välillä rankkaa, niin kaupunkiloma tuntuu aika nounoulta tällä hetkellä varsinkin, kun hinta nousisi aika korkealle. 

Olemme siis päättäneet jäädä Suomeen yhtä risteilyä lukuunottamatta (Olivia on pyytänyt joka päivä päästä näkemään Ville Viikinkiä). Olemme aika kokemattomia Suomimatkalijoita, koska enimmäkseen olemme hengailleet mökillä, Tampereella tai Helsingissä. Nyt siis olisin niiiiin onnellinen, jos joku voisi ilmiantaa suosikkilomakohteensa Suomessa! Hirveän kauas emme halua Turusta lähteä, koska tosiaankin lomailemme vain viikon ja siitä pari päivää menee mökillä ja pari laivalla. Ampukaa siis teidän suosikki Suomikohteenne ja ehkä siitä tulee myös meidän suosikki! 


5 kommenttia:

  1. Miten olis yö maatilamatkaillen? Katso esim. Kanniston tila Alastarossa. Lapselle ainakin tekemistä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vähän enemmän kaipaisi luksusta lomaan, kun kuitenkin myös mökkeillään :D

      Poista
  2. Mulla on kiva idea, mikä toimii, satoi tai paistoi! Menkää ikaalisten kylpylään! Ihan superhyvä lapsiperheiden paikka! Matkalla kannattaa pysähtyä Sastamalan herra Hakkaraisen talossa ja Ikaalisissa tietty pistäytyä titinalletalossa! Ei oo hirveetä ajomatkaa ja lapsi nauttii satavarmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joku kylpylä varmasti tullaan varaamaan! :)

      Poista
  3. Mulla on kiva idea, mikä toimii, satoi tai paistoi! Menkää ikaalisten kylpylään! Ihan superhyvä lapsiperheiden paikka! Matkalla kannattaa pysähtyä Sastamalan herra Hakkaraisen talossa ja Ikaalisissa tietty pistäytyä titinalletalossa! Ei oo hirveetä ajomatkaa ja lapsi nauttii satavarmasti :)

    VastaaPoista