"isyyspakkaus" toistamiseen

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Huhhuijaa! Apua, melkein viikon blogitauko tuli pidettyä ja se jatkuu todennäköisesti vielä hetken. Olen päivät viilettänyt pää kolmantena jalkana hankkimassa tavaraa muuttoa varten, jotain huonekaluja joita emme saa Porista. Illat olemme pakkailleet ja itse olen yrittänyt vielä nähdä ystäviä mahdollisimman paljon. Masukuvauksissa vielä kävi pieni accidentti, kun vedin pienet spakaatit nurmimäessä ja sen jälkeen liikkuminen on ollut enempi tai vähempi tuskaista. Mutta niin, perus muuttotouhua siis ja en ole oikeasti ehtinyt koskemaan kameraan tai tietokoneeseen koko viikkona. 

Muuten kaikki on ihan hyvin. Raskaus painaa, kuten näillä viikoilla kuuluukin ja kivut ottavat päähän, mutta vielä ei ole kiire synnyttämään, koska muutto ja uusi koti on saatava ensin valmiiksi. Jäätiin Tuomaksen kanssa pariksi päiväksi extempore kahdestaan hoitelemaan asioita jolloin päätin yllättää tulevan tuplaiskän. Olivian raskausaikana tein Tuomakselle ison isyyspakkauksen, joka oli ihan loistava ja vieläkin sitä muistellaan lämmöllä (kurkkaa täältä). Tästä toisesta tuntui vähän hassulta tehdä samanlaista, koska, no. Meillä on edelleen kaikki tallella eikä se tarve ja fiilis olisi ollut enää ihan sama. Päätin siis keskittyä pieniin juttuihin ja yhteiseen hemmotteluun ja tärkeimpänä ideana se pieni muistaminen kaiken tämän hässäkän keskellä. Toinen raskaus on muutenkin ollut niin eri juttu ja suurin ero mielestäni on ollut se, ettei me olla yhdessä ehditty lainkaan fiilistelemään tilannetta ja tulevaa. Tuomas on oikeastaan ollut todella ulkopuolinen tämän raskauden kanssa ja se on vasta nyt jotenkin iskenyt tajuntaan, mutta niin sen varmaan vaan kuuluu mennä. 

Tämmöisen pienen isyyspakkauksen Tuomas siis sai tällä kertaa: 

  • Vähän inside-läppää sisältävä Mauri Kunnaksen äänikirja. Ne syömisäänet, joilla mua kiusataan koko ajan...
  • Plaston valkoinen pikkuauto
  • Paljon lakua
  • Story cubes - Tuomas on se meidän tarinanikkari aina
  • Aloittelijoiden tennispalloja 
  • Lahjakortteja Tuomaksen suosikkiherkkuihin eli Arnoldsin donitseihin. 
  • Ihanat pienet genious -housut vauvalle <3 
  • Pöytävaraus Blankon hamppareille. Tuomas metsästää täydellistä hampparia aina vaan ja mielestäni Turun parhaat hampparit saa Blankosta joita Tuomas ei vielä ollut maistanut. Osuin aika oikeaan, kun eilen käytiin ne herkut nappaamassa parempiin suihin! 

Ylläri oli mieluinen ja valitsemani jutut saivat Tuomakselle hymyn huulille ja tosiaankin se hamppari oli kuulemma kymppimiikka! Pikkuhiljaa kaikki raskausajan jutut on tehty ja kunhan uusi koti on valmis, niin voidaan kaikki alkaa odottamaan pojan syntymistä oikein urakalla! 

//A little present I put together for Tuomas for becoming a father for the second time. He loved it and every little piece of it was just on point.//

2 kommenttia:

  1. Ihan mahtava tämä kakkoskierroksen pakkaus! Ton teidän hässäkän keskellä yhteinen hamppari-ilta tai Arnold's kahvit tulee kyllä varmasti tarpeeseen - ja ehtii edes silloin yhdessä vähän fiilistellä vauvan tuloa. Parisuhdeajalle peukku siis! Mistä muuten ostit noi Story Cubesit? Vois sopia meidänkin tulevalle isukille iltasatupuuhiin..

    -Koo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin - just mitä tarvittiin! :)
      Story cubesit löytyi suomalaisesta kirjakaupasta. Niin ihana idea!

      Poista