Yliaika-angstia

torstai 22. syyskuuta 2016


Jokainen, joka joskus on joutunut odottamaan jotain maailman tärkeintä monen monta minuuttia, tuntia ja vuorokautta tietää mitä minä nyt käyn läpi. Olivian kanssa odotettiin viikko ja viisi päivää ylimääräistä ja nyt on mennyt "vasta" kolme päivää yli, mutta voi elämä mitä henkistä taistelua tämä suhteellisen pieni aika on ollut. Vaikeinta ei ole se konkreettinen ajan tappaminen, koska kyllähän tässä uuden kodin laittamisessa, 3,5 -vuotiaan kanssa touhuamisessa ja kipeiden paikkojen hoivaamisessa riittää puuhaa. Eilenkin itseasiassa lähdettiini ihan extmepore äidin kanssa Tampereelle ikeaan ja ideaparkiin shoppailemaan - oli kyllä superkivaa vaihtelua. Vaikeinta on kuitenkin ollut mun oma pää ja omat ajatukset. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän keksin asioita joista huolehtia ja joita pelätä. Viime yönä en nukkunut juuri ollenkaan, kun pakkomielteisesti laskin liikkeitä ja kävin n. tunnin välein juomassa sokerimehua. Kyllähän järki sanoo, että kaikki on hyvin, mutta silti keksin jatkuvasti uusia asioita joista huolestua. Yksi yö näin unta, että minun täytyi synnyttää seitsemän kiloinen vauva alakautta - ei muuten ollut mikään onnellinen uni se ja yliaikaisuus alkoi pelottaa yhä enemmän. Lisäksi ikävöin ystäviäni ja tiedän, että kaikki ryntäävät tänne katsomaan vauvaa heti kun hän suvaitsee saapua - joten senkin takia - tule jo!!

Olen lenkkeillyt, kiivennyt rappusia ja vaikka mitä, mutta aina lopputulos on superkipeät paikat ja nolla supistusta tai mitään muuta itse synnytykseen viittaavaa. Olen virallisesti päättänyt, että kolmella ässällä ja kaikilla maailman vanhankansan uskomuksilla saa mun puolesta heittää vesilintua! 

On kuitenkin ollut kivaa viettää kunnolla aikaa äidin ja isän kanssa. Olivian kanssa ollaan hengailtu paljon kotona ja pelailtu ja tehty tosi paljon perusjuttuja, mikä on ollut kaiken kaaoksen jälkeen ihanaa. Olen saanut myös vain olla itsekseni ja katsella pitkästä aikaa telkkarista kaikkea järkevää ja todella paljon vähemmän järkevää. Koti kiiltää puhtauttaan, koska en keksi muuta tekemistä ja äiti raukka joutuu mukaan touhuamaan raivosiivoamaan, kun ei raaski jättää mua yksin rehkimään. <3 

Tämmöisiä kuulumisia siis edelleen. On se hassua miten se yhdeksän kuukautta hujahtaa lähes hetkessä, mutta kun 40+0 on taulussa, niin jokainen tunti sen jälkeen tuntuu siltä yhdeksältä kuukaudelta. Toivotaan, että seuraavat kuulumiset sisältävät ilouutisia meidän pojan syntymästä <3 Kaikilla sormet ja varpaat ja raajat ristiin sielläkin puolella meidän puolesta!

//Still no baby. I am getting really anxious and almost cannot keep my thoughts together anymore. We are all waiting and nothing seems to be helping getting us to the hospital and going into labor. We have shopped, cleaned the house from the bottom to the top with my mom, had long walks and just chilled and waited and still -nothing. I am sure there are many of you who has experienced this world's longest wait and can relate to my feelings. Fortunately it will be over sooner rather than later - fingers crossed. <3//

Kuva: Lina Toivonen (lisää ihania raskauskuvia täällä!)

5 kommenttia: