kulissien takana

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Sain aivan ihanan kommentin isänpäivänä julkaistuun postaukseen, jossa oli monen monta kaunista kuvaa Tuomaksesta lasten kanssa. Näin se meni: "Näistä kuvista oikein hehkuu ihana rauha ja onnellisuus! :)"

Vaikka kommentti olikin ihana ja mieltäni lämmitti, että olen saanut sellaisen fiiliksen ikuistettua kuviin, niin röhähdin nauramaan ja aika räkäisestikin vielä. Se ihana rauha ja onnellisuuskin ehkä olivat niiin älyttömän kaukana tuosta hetkestä ja aika monesta muustakin hetkestä, kun kuvia on vähänniinkuin ottamalla otettu. Siis don't get me wrong, olemme aina onnellisia, mutta joskus sitäkin tulee vähän kyseenalaistettua, kun kaikki narut eivät ole niin tiukasti omissa käsissäni kun haluaisin. En kuitenkaan halua, että te siellä unohdatte sen, että meilläkin eletään ihan täysin normaalia kahden lapsen perheen arkea ja se jos joku on kaukana rauhallisesta ruusuilla tanssimisesta. Ihan jo tuo edellinen postauskin sen kertoo. Samalla, kun naureskelin tuolle komentille, niin samalla myös ahdistuin - luulevatkohan monet, että meillä on vaan ihanan seesteistä kauniiden kuvien takia. Kääk - kaikkea muuta! Onhan siitä puhuttu jo pitkään, että some on selvästi kaunistellut ihmisten elämiä ja että todellisuus on alkanut hämärtyä. Älkää antako itsenne haksahtaa siihen ansaan - ihan samat ongelmat ovat ihmisillä kauniiden instafiidien takana!
Ajattelin nyt näin sunnuntai-illan viihteeksi ja pieneksi muistutukseksi sekä teille että minullekin itsellenikin, että todellisuus on muutakin kuin kauniit, seesteiset, vaaleat ja taidokkaat kuvat - katsokaa itse vaikka. 


Niiden rauhallisten kuvien takana on yleensä litroittain hikea ja kyyneleitä (minun ja lasten), muutama kirosana (minulta), aika paljon karkkia, muutama uhkauskin, ehkä pieni hermoromahdus (suutun Tuomakselle, kun mikään ei tunnu onnistuvan) ja täydellinen turhautuminen, joka päättyy usein minun loppusanoihin "noni ei tästä nyt tule enää mitään, ei me ikinä saada kivoja kuvia tällä kokoonpanolla". Annan asian olla hetkisen ja alan käymään kuvia koneella läpi ja kappas kun miljoonan kuvan seasta löytyy vajaa 10 kivaa kuvaa ja loput ovat tuota ylläolevien kuvien luokkaa. Onneksi se riittää ja välittää sen todellisen tunnetilan, joka jossain kaiken sen stressin ja turhautumisen alla kuitenkin on. Onpas vähän sekavaa, mutta pointtini siis on, että haluan tuoda kuvissa esiin sen mitä todella ajattelemme ja tunnemme, mutta silti rauhallisuus kuvaustilanteissa ja monissa muissakin tilanteissa on niiiiiiin kaukana todellisuudesta kuin vain voi olla - kyllä te ymmärrätte. Tilannekuvat ovat toki eri juttu ja niissä yleensä onkin ihan rento fiilis kaikilla!

Ihan törkeen hauskoja muistoja nämäkin kuvat silti <3 Ihania tyyppejä ja rakastan niitä yli kaiken!!!

ps. Mä oon meistä silti se kaikista kaamein kuvattava ja nostan hattua Tuomakselle, kun se edes viitdii ottaa kameran omaan käteensä! 

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! <3 

//This is the truth behind our pretty photos that I normally share with you. I just love them <3//

4 kommenttia:

  1. Hahah, ihan huippuja tilannekuvia! :D nykyään on monesti paljon mielenkiintoisempaa katsella tällasia realistisia, kuin niitä täydellisiä ja tarkoin onnistuneita priimaotoksia. Monesti itsekin olen törmännyt kommenttiin "Miten sulla onnistuu aina näin hyvin nää kuvat!" tms, voi kun voisikin valokuvaajana tuoda esille ne asiakkaasta otetut kymmenet epäonnistuneet kuvat! Haha. :D Loistava postaus. Kivaa joulunodotusta teille. :)


    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta ja aina otan myös tilannekuvia, vaikka tarkoitus olisikin ottaa jotain ns. virallisia kuvia, ne vaan kertovat niin paljon enemmän aina! Ihanaa joulunodotusta sinnekin! :)

      Poista
  2. Hah, tää oli hauska! 😂 kiva nähdä tällaisia kuvia, joille ainakin itse jälkikäteen nauraa eniten 😂 ja tuo mitä kerroit kuvaus-tilanteista on kuin suoraan meiltä!

    Oli kyseessä lähes mikä vaan lavastettu kuvaustilanne (esim. joukukorttikuvien otto), aina iskee ahdistus ettei yksikään kuva onnistunut. Sitten (ainakin sata kuvaa myöhemmin) turhautuneena toteaa ettei tästä enää tule mitään. Kunnes... katsoo rauhassa kuvia ja sieltä löytyykin monta hyvää otosta. Siinä kohtaa pieni huono omatunto alkaa kolkuttaa ja on pakko ottaa lapset viereen, kehua heidän kuvauksellisuuttaan ja näyttää kuinka upeita kuvia saatiin 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, etten ole ainoa! Mäkin aina kehun jälkikäteen - en kestä! Ollaan me kans yksiä... äitejä :D

      Poista