Piparkakkulinna

torstai 22. joulukuuta 2016

Lupasin teille postausta meidän tämän vuoden piparkakkutal...anteeksi, -linnasta. Näytin Olivialle kuvaa pienestä todella vaatimattomasta ja minimalistisesta piparkakkutalosta, mutta Olivia osoitti sen alla pilkahtavaa kuvaa, jossa oli kenenkäs muun linna kuin itse Elsa prinsessan. Ei minua piparihuumassani tarvinnut montaa kertaa suostutella ja alettiin heti tuumasta toimeen tekemään frozen linnaa tämän joulun piparitaloksi. Tämä oli toinen kerta kun käsittelen pikeeriä ja linnan osat on leikattu ihan omasta pästä, eli vähän sellaiset lasit päähän, kun kuvia katselette. Niin ja sain neuvoksi, että ei ole olemassa asiaa, mitä ei voisi hirveällä määrällä pikeeriä ja tomusokeria peittää ja otin sen vähän niinkuin ohjenuoraksi tätä tehdessä.


No onhan se vähän reppanan näköinen, mutta olen kyllä ylpeä tekeleestäni ja käytin tähän luvattoman paljon aikaa, vaikka uskotte varmaan, jos sanon, että olisi ollut pari muutakin juttua tehtävänä tässä! Ja itseasiassa käytiinkin Olivian kanssa pieni keskustelu ja minä, aikuinen ihminen oikeasti pahoitin mieleni ja itkin (oikeasti) sitä vielä Tuomaksellekin illalla. Vähän alustan kertomalla, että Tuomashan on ehkä suurin pessimisti ei pety - tyyppinen ihminen ja viimesen päälle realisti, joka ei turhasta intoile. No.. minä taas, kuten ehkä arvaattekin, olen ihan päinvastainen ja mielestäni kaikki on mahdollista ja ihanaa ja kivaa ja niin, tiedättehän te. Olen ajatellut, että hittovie mun lapset perii toivottavasti tässä asiassa mun geenit ja vaikka eivät perisikään, niin kasvatan sen pessimismin pois heistä. Niinhän mä luulin. Kun linna oli valmis ja minä leijuin jossain katon rajassa ja silmät kiiluen ja suu vaahdossa selitin Olivialle, että vitsi miten näppäriä me oltiin ja kuinka hieno tekele me ollaan tehty, niin jouduin keskelle tätä keskustelua:

Olivia: "Äiti tää ei näytä kyllä yhtään samalta kun siinä kuvassa"
Tässä kohtaa meikäläinen oli valmis heittämään koko roskan lattialle ja sanomaan arvon tyttärelleni, että on hyvä ja tekee itse sitten samanmoisen kuin kuvassa. En tietenkään tehnyt niin, vaan yritin tehdä tilanteesta opettavaisen. 
Aija: "Kulta muistathan, että omia ja toisten töitä tulee aina kehua ja kunnioittaa. Ethän sä haluaisi, että minä haukkuisin sun piirrustuksia, kun tuot niitä mulle päiväkodista joka päivä näytille ja sano, että ei tuo näytä vaikka Olafilta?"
Olivia mietti hetken ja vastasi: "No onhan se äiti toooosi hieno ja ainakin se pysyy pystyssä hei!"
Okei myönnän, että naurahdin vähän enemmänkin tässä kohtaa, vaikka se vähän kirpasikin.. Eikai sitä tyttö mitään geeneilleen mahda ja mitä sitä nyt turhaan kattoon asti hyppimään kun voi keskittyä elämän realiteetteihin <3 Ja oli hän linnaa kuitenkin kehunut päiväkodissa ja isälleen esitteli sen heti, kun tuli kotiin. Ihana tyyppi! 

ps. On tuolla jossain kaiken ton sokerin allao oikeasti vähän pipariakin!

10 kommenttia:

  1. Olivia :'D musta tää on kyllä oikeesti hieno ja olisin varmasti ihan fileissä jos tekisin samanlaisen! Meillä on muuten ihan sama meininki, mä oon se innokas joka uskoo että kaikki onnistuu ja mies se epäileväinen. Mä vähän luulen että optimistit on onnellisempia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Optimistit ovat ehdottomasti onnellisempia ja osaavat ottaa takapakitkin paremmin vastaan! Hyvä me!

      Poista
  2. Mieheni vilkaisi puhelintani mun ohi mennessään, näki nopeasti tuon ylimmän kuvan ja kysäisi: "Katteleksä jotain Frozen-linnoja vai?". Jos pikavilkaisulla mieskin saa tuosta Frozen-linnan, niin hyvinhän tuo onnistui ;) Oikeasti tuo on kyllä minusta tosi hieno - itselleni tuottaa vaikeuksia jo se perinteinen ja vaatimaton piparitalo, joten linnaa en yrittäisi edes unissani :D

    VastaaPoista
  3. Toi on hieno!!! Meillä ei oo saatu (koristeltuja) piparitalon osia edes pystyyn, että siltä pohjalta... Tommoseen on melkosen pitkä matka! Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha saitteko koskaan pystyyn? :D Ihanaa uutta vuotta sinne!

      Poista