Tunnemyrskyissä

sunnuntai 29. tammikuuta 2017



Viikonloppu meni vähän sumussa ja tunteiden kirjo.... niin, se äitiys on ihmeellinen asia. Yhdessä hetkessä näet kaiken vaaleanpunaisten lasien läpi ja sinussa on virtaa tehdä ihania asioita kuin pienessä kylässä ja sitten taas vain minuutteja myöhemmin löydät itsesi itkemästä lukitusta vessasta väsymystä ja huonoa omaatuntoa milloin mistäkin asiasta. Meillä on kaikki siis oikein hyvin, mutta jotenkin multa on nyt vaadittu hirveästi. Yöheräilyihin on ehkä nyt saatu vihdoin stoppi ja ratkaisu, mutta ihan alussa ollaan vielä ja kaikki sormet ristissä toivotaan, että hyvät yöt jatkuvat tämän viikonlopun jälkeenkin.

Silti tämä viikonloppu oli rankka ja hölläämisen sijaan väsytin itseni murehtimalla ja stressaamalla. Viimeisen kolmen vuorokauden aikana olen tuntenut...

...Itseni täysin idiootiksi. 
...Lohduttomuutta siitä, että tuleeko mistään mitään ja miten selviän yhtään mistään.
... itseni epätietoiseksi. Miksi en tiedä kaikkea ja miksi en ole voinut ottaa selvää ja miksi aina sokeasti uskon asiantuntijoihin. 
...Olevani päättäväinen ja rohkea lasteni takia. 
...Kuinka poskiontelot täyttyvät kaikesta siitä itkun määrästä. 
...Kuinka tekisin mitä vain lasteni eteen vaikka se tarkoittaisi tuhansia valvottuja öitä ja itkettyjä päiviä. 
...Yksinäiseksi. Lopulta niiden tunteiden kanssa on vähän yksin. Jokainen äiti toki ymmärtää kaikki tunteet ja on ne kokenut, mutta ei mikään rohkaisu auta silloin kun tuntuu todella pahalta ja lohduttomalta. 
...Ärsytystä kaikkea ja kaikkia kohtaan. Miksi just me ollaan tässä tilanteessa ja miksi just meille sattuu näin. 
...Ymmärtämättömyyttä siitä mitä kaikkea voisin vielä tehdä ja vaatia erilaisissa tilanteissa. 
...Surua ja harmia toisen puolesta. On vaikea aina ymmärtää isommankaan lapsen tunne-elämää saatika sitten pienen vauvan. Mitä jos kaikki ei olekkaan ihan täydellisen hyvin, mitä jos sitä sattuu, tai mitä jos hän ei saa tarpeeksi ruokaa tai unta tai syliä. 
...Riittämättömyyttä. Toinen tarvitsee minua 24/7 ja toinen jää vajaalle huomiolle ja saa varmasti osansa mun turhautuneisuudesta.
...Turhautumista. Maito ei riitä, aika ei riitä, jaksaminen ei riitä, mikään ei kellekkään riitä ja parisuhteelle ei riitä aika eikä mikään ja pää vaan räjähtää siitä, kun mikään ei riitä. 
...Kuinka kaikki langat luisuu mun käsistä. Nyt alkaa perjantain jälkeen ekaa kertaa olemaan fiilis, että ehkä mä saan taas kerättyä ne käsiini. 
...Ihan älytöntä kiitollisuutta siitä, että mun lapset on terveitä.
...Päällimmäisenä rakkautta. Kun katson kumpaa tahansa tai molempia ja mielen valtaa sellanen hetkellinen onnellisuuden tunne ja onnistumisen tunne. Mulla on kaks onnellista ja rakasta lasta, joiden takia voisin elää tämäntyyliset viikonloput aina vaan uudelleen läpi jos olisi pakko.

Tunnistitteko äidit itsenne tästä tunteiden kirjosta? Siis nämä kaikki tunteet voi esiintyä jo yhden tunninkin aikana ja kolmen vuorokauden aikana nämä tulevat kaikki miljoonaan kertaan. Onneksi aina näistä pääsee yli ja seuraava hetki ja päivä on aina parempi <3 

Ihanaa uuden viikon alkua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Tunnistan ja allekirjoitan. <3 Mutta juuri se, että näitä asioita stressaa (okei, parkuu siellä vessan lattialla huomaten, että sekin pitäisi jaksaa pestä, mikä yllyttää entistä korkeamman oktaavin itkuhuutoon), tarkoittaa ja todistaa, että nimenomaan haluaa olla se paras mahdollinen äiti omille lapsilleen ja pystyä olemaan seuraavana päivänä vielä entistäkin viisaampi ja rakastavampi.

    Ihan paskaahan se kyllä toisinaan on, mutta kuten sanoit, niin lasten vuoksi anytime. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Tieks tää sun kommentti tulee joka kerta mun mieleen, kun meen vessaan :D

      Poista
  2. Hieno kirjoitus! Mulla ei ole lapsia mutta voin jotenkin kuvitella millaista tunteiden vuoristorataa äitiys voi olla. Paljon pienemmässä mittakaavassa olen päässyt tietynlaiseen tunteiden karuselliin sisarusten lasten kanssa pitempiä aikoja viettäessä. Niin positiiviset kuin negatiivisetkin tunteet tulevat kyllä tutuksi pitkän viikonlopun aikana. Normiarjessa on aika paljon kapeampi tunneskaala. Tänään lähdin taas takaisin normiarkeen veljen lasten luota ja jo nyt on vähän haikea olo, vaikka tänäkin viikonloppuna sai kuulla kyllästymiseen asti huutoa ja itkua. Lasten naurua ja lauluakin sai kuulla, mutta siihen ei niin helposti kyllästykään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on ja kuuluukin olla, just kuten Emma yllä sanoi <3

      Poista
  3. Moikka! Mulla on just samanikänen vauvapoika kun sulla ja sama yöheräily ongelma (tunnin- max 2 välein saatava tissiä), joten pakko kysyä mikä teillä auttoi siihen? Ainakin toistaseksi niinkun sanoit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan pidetty vaan kiinni 2,5 - 3 h syöttöväleistä ja lohdutettu muuten kuin tissillä. Kun isä hoitaa yöt niin menee aina paremmin, mutta se on mahdollista vaan vkl meillä. Nyt on nukuttu paremmin useana yönä mutta on niitä surkeitakin tähän edelleen mahtunut.

      Poista
  4. Voin samaistua.
    Äitiys on yhtä tunteiden vuoristorataa, päivästä toiseen. Ei tämä helppoa ole.
    Jaksamista <3

    VastaaPoista