Unicorn -kutsut

tiistai 17. tammikuuta 2017



Niin ne on kutsut tehty, tilattu ja lähetetty taas, tuntuu, että vasta lähetettiin ne kolmevee -kutsut frozen -juhliin. Joulun aikaan puhuin, että voisin olla ammattipaketoija, mutta keksin taas yhden jutun mitä voisin haluta isona tehdä - suunnitella ja toteuttaa erilaisia kortteja. Taidot ovat kuitenkin sen verran puuteelliset, että tyydyn toistaiseksi väkertämään vaan omaksi iloksi kivoja ja näyttäviä kortteja. Jälleen kerran tein kortit niinkin ammattimaisella ohjelmalla kuin picmonkey - ihan mieletön ja edullinen ohjelma kaiken tälläisen väkertelyyn, vaikkakin niitä siisteimpiä kikkoja pitää aikalailla opetella, jos ei ihan peruspiiperrys aina riitä. Tein omat kortit lastenjuhliin englanniksi, koska Olivian päikkykaverit eivät kaikki osaa suomea ja tein toiset kortit vielä ystävien ja sukulaisten juhliin ihan Suomeksi - saipahan väkertää kahteen otteeseen. Halusin korteista näyttävät, mutta suloiset, värikkäät, mutta hallitut ja räiskyvät, mutta selkeät - onnistuin mielestäni aika hyvin, vai kuinka? Kortit tilasin ihan valokuvana Smartphotolta ja olen kokenut useana kertana tämän edullisimpana ja parhaana vaihtoehtona kutsujen ja muiden korttien teetättämiseen ja tilaamiseen. 

Jos sulla on tilattavana mitä vaan kuvatuotteita, niin nyt olisi sitten ihan muutama päivä aikaa käyttää hyväksi Smartphoton alekoodi! Koodilla aijaii saat -30% yhdestä tilauksesta tämän kuun loppuun asti. 

Onko teillä tapana teettää paperikutsuja juhliin vai meneekö ihan nykyteknologian voimalla? Mietinkin hetken, josko lähettäisin tuon saman kortin sähköisenä kaikille kutsutuille, mutta en mä malttanut meidän traditiosta luopua - jäähän näistä ihan mielettömät konkreettiset muistot meille kaikille :)

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköset kutsut! Tuntuu, että vuosi on menny iha todella nopeasti kun muistan todella selkeästi kun kirjoittelit Frozen-synttäreistä :o

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanat! :) Oon pitkään haaveillut että opettelisin tekemään just jotain tällaisia ihanuuksia, mutta toistaiseksi on jäänyt vielä sille tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettelemaan vaan. Kärsivällisyyttä sd vain vaatii!

      Poista