HETKET

perjantai 17. maaliskuuta 2017


Hetket (joita on paljon), kun Olivia tulee kertomaan mun olevan maailman paras äiti, kun hän sanoo "rakastan sinua" tai "mulla on parhaat äiti ja isi ja veli". Nuo hetket ovat ihan joka kerta yhtä spesiaaleja ja tuntuvat jossain niin syvällä kuin vain voi. Toivon niin, että tuo Olivian tunteiden näyttäminen ja sanoiksi pukeminen säilyy pitkään.

Se hetki, kun saan kahvikupin käteen aamulla ja voin rauhassa juoda sen alusta loppuun. Ihan ehdottomia suosikkihetkiä mun päivässä.

Hyvin harvinaiset hetket, kun saan olla ihan yksin kotona. Se hiljaisuus on aika siisti juttu, mutta se hetki ei saa olla liian pitkä tai mun tulee ikävä enkä osaa tai halua olla.

Koko ajan lisääntyvät hetket, kun lapset touhuavat yhdessä. Tai siis, kun Olivia leikittää ja höpöttää Samuelille. En pysty tekemään mitään muuta kuin vaan tuijottaa niitä kahta joiden side vahvistuu ihan joka hetki ja joiden sisaruussuhde kasvaa pikkuhiljaa. Jotenkin tulee lämmin olo siitäkin, kun Olivia ärähtää Sampalle esim. siitä, kun Samppa repii tukasta tai kuolaa jonkun tärkeän lelun päälle, koska se kuuluu asiaan ja on jotenkin niin sisarusmaista - ihanaa <3

Iltahetket, kun me Tuomaksen kanssa rapsutellaan pitkän päivän päätteeksi toistemme selkiä.

Hetket, kun mun ja Olivian jutut menee ihan yks yhteen ja mä mietin että "vitsi mä tein ton maailman siisteimmän tyypin!". Fiilistellään samaa musaa autossa ja repeillään yhdessä Tuomaksen ja Samuelin hölmöille jutuille.

Ne kerrat, kun pääsen yksin kauppaan. Harva juttu on niin siistiä, kun yksin kaupassa käyminen ilman että kukaan haluaa mitään, itkee, valittaa, tylsistyy, vaatii, pätee tai puuttuu mihinkään. Voi vaan yksin seikkailla ympäri kauppaa, olla tehokas tai hidas, ostaa just sitä mitä pitää tai on päättänyt ja vähän muutakin. On se vaan kivaa.

Salaiset herkkuhetket, kun lapset nukkuvat ja voi laittaa jotain enemmän tai vähemmän hölmöä telkkarista.

Ne hetket, kun Olivia sanoo aurinkoisena päivänä; "Äiti tänään on kyllä niin kaunis päivä".

Ne 5,25 minuttiia, kun koti on siisti ja puhdas siivouksen jälkeen. Parhaimpia minuutteja viikossa!

Hetket, kun lapset oppivat jotain uutta ja ovat niiiiin aidosti onnellisia ja ylpeitä itsestään. Viime aikoina Olivia on harjoitellut ihan omasta tahdostaan ärrää erittäin tosissaan ja se alkaa jopa jo sujumaan! Mä olen kyllä vielä miljoonasti ylpeämpi siitä kuin hän itse <3

Hetket, kun pitkän päivän jälkeen repeillään Tuomaksen kanssa maailman tyhmimmille videoille, kun ei mitään järkevääkään vaan jaksa enää tehdä tai puhua.

Hetket ennen nukkumaanmenoa, kun selaan päivän kuvia ja videoita ja hymyilen samalla kun mietin kuinka maailman kauneimmat ja ihanimmat lapset mulla on ja kuinka onnekas olen tästä meidän perheestä, jonka eteen niin paljon Tuomaksen kanssa tehdään joka päivä.



Me joskus mietitään Tuomaksen kanssa, että mitä ihmettä me tehtiin kaikella ajalla ennen lapsia. Nykyään jotkin päivät menevät, niin että jos kaikki ovat hengissä ja ehjänä, niin mä olen tehnyt jo ihan hurjan paljon. Onhan se selvää, että me tehtiin ihan älyttömästi kaikkea ennen lapsia; kuten käytiin salilla 3-5 kertaa viikossa, käytiin ulkona syömässä ja juhlimassa, matkusteltiin, nukuttiin, tehtiin tosi hyviä ruokia, nähtiin paljon ystäviä ja ihan vaan hengailtiin (mitä tämä edes on?). Nyt kun mietin aikaa ennen lapsia, niin en ole ihan varma mitä silloin olisin nimennyt hetkiksi, jotka tekevät just mun elämän maailman parhaimmaks. Tuskin ainakaan kuuman kahvin juominen, kaupassa käyminen tai selän rapsuttelu? Nyt juuri nuo asiat on kuitenkin niitä top kymppiin kuuluvia juttuja mun elämässä ja se on mun mielestä ihan mieletöntä. Lapset ovat saaneet mut ymmärtämään ja arvostamaan ihan pieniä juttuja ja hetkiä meidän elämässä, joiden olemassaoloa en ennen oikeastaan edes tajunnut. Aikaisemmin vihasin olla yksin kotona ja oikeasti itkin, jos Tuomaksen täytyi lähteä yöksi pois ja nyt taas nautin siitä ja musta sekin on niin törkeen siistiä, että vihdoin mä viihdyn ihan vaan itteni kanssa. Nautin nykyään niin paljon enemmän asioista, jotka ennen olivat yksi iso itsestäänselvyys ja kun sitä miettii niin just se tekee mun elämästä just nyt niin ihanaa. Nukkuminen on muuten yks loistava esimerkki. Voi että, kun sais vielä joskus nukkua viikonloppuaamuna just niin pitkään kun haluaa. Jokatapauksessa kaikista siisteintä tässä kaikessa on se, että nautin kaikesta enemmän nyt, vaikka välillä olisinkin valmis palaamaan henkisesti aikaan ennen lapsia. On aika kivaa voida sanoa, että päivän paras hetki oli kun lapset leikkivät yhdessä ja mä join kupin kuumaa kahvia ja voin sanoa sen ylpeydellä ja tyytyväisenä ilman, että haikailisin mitään muuta mitä olisi voinut olla. Joinain päivinä saan kokea jokaikisen noista hetkistä ja ne päivät onkin niitä parhaita, jotka kantavat minut sitten taas niiden päivien yli, kun lähes kaikki menee täysin päinvastoin. Sitten taas, jos ei niitä surkeita päiviä olisi, niin en osaisi arvostaa näitä yllä mainittuja asioita. On ihana tunne oppia arvostamaan omaa elämäänsä juuri sellaisena kuin se on ja pyrkiä täyttämään päivät juuri niillä itselle tärkeimmillä hetkillä <3 



Hyvää yötä ihanat - ihanaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta toi ajatus, että miten ihmeessä sitä ei ennen lapsiakaan tuntunut et aikaa ois jotenki ylimääräisesti :D. Eikä ollutkaan just samoista syistä. Mutta nää hetket <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikansa kutakin :D näitä hetkiäkin saa sitten joskus vielä ikävöidä ihan varmana!

      Poista
  2. Kerrankin pääsin koneelle asti, jolloin kommentoiminenkin onnistuu mukavammin! Kirjoitinkin jo tämän yhden kerran ja sitten netti katkesi ja viesti katosi. Joten lyhennetty versio uudelleen:

    Ihanasti kirjoitettu! Pystyn moneen asiaan samaistumaan, vaikka touhuankin vain tämän yhden puolivuotiaan lapsen kanssa. Nyt juuri olen siis saanut nauttia reiluista 2h päikkäreistä, mutta eihän tämä oma aika nyt ole yhtään sama kuin 2h omaa aikaa ennen lasta. Nyt on kuitenkin koko ajan hälytysvalmiudessa, kun ei voi tietää kestääkö päikkärit 30min vai 3h ja pitääkö välissä käydä hyssyttämässä 0 vai 100 kertaa. Totaaliyksinoleminen tuntuu välillä niin upealta juuri siksi, että pystyy aloittamaan jonkun tekemisen ilman pelkoa keskeytyksestä. Tätä en jotenkin ajatellut ennen vauvaa. Kuvittelin kai, että kun vauva laitetaan päiväunille, niin sitten se vauva vaan nukkuu kunnes otetaan sieltä parin tunnin päästä pois :D Mutta nytkin alkaa kyllä jo tuntumaan, että voikun hän heräisi jo ja saataisiin sylitellä ja kuulisin taas hänen höpinöitään jne. En koskaan uskonut, että ikävä voi tulla näin lyhyessäkin ajassa.

    Nabbyn katoamiseen piti kommentoida aiemmin jo, mutta ethän ole vaihtanut vaunujen makuupussia tms viime aikoina, jolloin hälytin olisi siinä hötäkässä lähtenyt pussin kanssa kaappiin? Ja joo, voin kuvitella että nämä etsintäehdotukset varmasti ärsyttää, jos on raivolla etsinyt jo kaikkialta. Voit siis ignoorata tämän jos verenpaine nousee :D Tiedän tunteen. Kun vauva oli 1kk, hävitin meidän toisen pannulapun. Ei ole näkynyt.

    -Koo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! joo ei se päikkäriaika ole todellakaan sama, kuin ennen vanhaa vietetty oma aika.

      Nabby on edelleen kateissa ja sunkin ehdottamat paikat on jo koluttu useaan otteeseen tuloksetta. Vähänniinkuin heitin jo kirveen kaivoon...Mutta naurahdin ihan vähän sun pannulapulle <3 :D

      Poista