KUN MUN ÄITI TULEE TALOON

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017


Viiteen kuukauteen me ei olla saatu apua lastenhoidossa, lukuunottamatta muutamaa kertaa, kun Olivia on ollut jossain kylässä. Kukaan ei ole herännyt lasten (Samuelin) kanssa tai auttanut kotiaskareissa. Voitte siis vain kuvitella miten rivakasti tanssin täällä ripaskaa, kun mun äiti tulee ulkomailta meille huomenna. Huomisen jälkeen mulla on ihan oikea apu saman katon alla ja mä en just tällä hetkellä vois olla mistään asiasta onnellisempi. Haluan ottaa kaiken ilon irti tästä kuukaudesta itseni, parisuhteeni ja lasteni vuoksi, joten päätin tehdä pienen to do -listan siitä, mitä minä/me tehdään, kun mun äiti on täällä meitä ilostuttamassa. 

Aion nukkua useana aamuna vähän pidempään ja antaa äidin ottaa koppeja niistä kello viiden ja kuuden aamuista. Mä voin puolestani sitten tehdä äidille herkkuaamupaloja, kun Samuel nukkuu ensimmäisiä päikkäreitään. 

Aion ulkoistaa äidille suurimman osan päivällisten valmistuksesta, ihan vaan siksi, että mulla on hirveä ikävä syyrialaista ruokaa! 

Aion antaa äidin auttaa siivoamisessa ihan niin paljon kuin hän itse haluaa ja jaksaa ja lupaan, etten kommentoi mitenkään lopputulosta :D Mutta siis siivoan silti itsekin ihan mielelläni, kun äiti katsoo lasten perään. 

Teen lasten vauvakirjoja mahdollisimman pitkälle. 

Nukun päikkäreitä aina kun tekee mieli. 

Aion mennä Tuomaksen kanssa kahdestaan treffeille ainakin kerran viikossa koko kuudauden ajan.

Kickstarttaan kunnon liikuntasysteemit, joita sitten haluan myös jatkaa, kun äidistä joudun luopumaan. 

Aion ainakin toisena viikonloppuaamuna jäädä löhöämään Tuomaksen kanssa sänkyyn kahdestaan. En todellakaan muista koska näin olisi viimeksi tapahtunut. 

Autan Tuomasta ikkunoiden pesussa ja teen kunnon kevätsiivouksen. 

Aion ehkä ainakin paristi antaa äidin hoitaa Samuelin yöt - josko saatais sillä joku järki meidän öihin?

Aion olla herättelemättä Samuelia kesken päikkäreiden paristi päivässä, siksi, että Olivia pitää viedä ja hakea leikkikoulusta.

Aion vaihtaa niin vähän kakkavaippoja kuin mahdollista - heh.

Aion ihan hulluna höpötellä äidin kanssa kaikkia juttuja. Ihanaa kun on joku jolle jutella aina kun tekee mieli ja sitten taas ei todellakaan tarvii jutella jos ei tee mieli ja se on ihan fine.

Lapissa aiotaan Olivian ja Tuomaksen kanssa lasketella päivät, kun mun äiti pitää huolta Sampasta. He voivat pulkkailla ja kävellä ja nukkua ja syödä - mitä päälle puolivuotiaat lapissa isovanhempiensa kanssa ylensäkään tekevät <3

Tehdään pieni kevätreissu etelään perheen ja äidin kanssa!

Muistan halia mun äitiä ihan ekstrapaljon!!!


Onneksi mun äiti on nuori ja reipas ja itsekin superinnokas olemaan lasten kanssa. Luulen, että saan ainakin ensimmäiset kaksi viikkoa ryöstellä Samuelia omaan syliini, kun äiti hoitelisi häntä niin paljon. Ihanaa saada latailla omia akkuja niin, että joku läheinen hoitelee lapsia. Ette oikeasti osaa kuvitella kuinka paljon otan huumaa siitä että edes yhtenä aamuna saisin nukkua pidempään ilman, että kukaan herättää - ahh dream goals

ps. Tuomas on yhtä innoissaan anopin saapumisesta kuin minäkin! Hänkään ei ole saanut liiemmin aamuisin nukkua pitkään...

Mutta apua! Meidän vauva on huomenna jo puolivuotias!!! Niihin tunnelmiin päästään toivottavasti huomenna täälläkin! <3

4 kommenttia: