LAPISTA VIIMEINKIN

torstai 13. huhtikuuta 2017


No niinhän siinä sitten kävi, että mun äitiä lukuunottamatta me kaikki sairastuttiin siihe vatsatautiin, oliko sitten noro vai mikä, mutta hyi että. Nyt saa kyllä luvan sairastelut hetkeksi hellittää, ei enää jaksaisi yhtään. Onneksi siitä selvittiin ja ollaan kaikki ihan elävien ja terveiden kirjoissa taas ja seuraavaa minilomaa ei tarvitse tätä iltaa pidemmälle odottaa, koska tänään suunnataankin jo Helsinkiin, sillä huomenna laiva starttaa kohti Tallinnaa. Palataan kuitenkin pienen lumisateen kunniaksi Lappiin ja tosi talvisiin maisemiin. 


Onhan se jälleen sanomattakin selvää, että meidän jokavuotinen Ylläsreissu oli taas ihan älyttömän ihana. Kelit oli loistavat, pari harmaata päivää ei tunnu missään, kun ainakin kolmena päivänä aurinko porotti kirkkaan siniseltä taivaalta. Lunta oli vaikka kuinka paljon, sukset luistivat ja olihan se ihan älyttömän siistiä, että isi oli meidän seurassa ihan koko viikon, sitä kun tapahtuu max kaksi kertaa vuodessa. Samuel pääsi ensimmäistä kertaa pulkkailemaan, veti useita tunteja unta palloon Ylläsjärven puolen rinteiden juuressa samalla kun isosisko paineli edestakaisin lastenrinteitä. Meidän loma ei olisi ollut niin ihana ilman mun äitiä, joka joka päivä hoisi Samuelia ja Oliviaa rinteillä tai mökissä, jotta minä ja Tuomas saatiin myös kahdestaan lasketella muutamana päivänä - ihan korvaamatonta. Osa päivästä laskettiin aina Olivian kanssa, mutta koska hän ei vielä ihan kokonaisia päiviä jaksanut rinteessä, niin äiti otti hänet sitten mökille tai pulkkamäkeen siksi aikaa, että minä ja Tuomas saatiin tarpeeksemme laskettelusta. 

Syötiin paljon lappijuttuja, syötiin joka päivä nuotiomakkarat, juotiin herkkukaakaoita, tehtiin muurikkalettuja takassa, asioitiin Jounin kaupalla lähes joka päivä, syötiin parit munkkirinkelit ja tazza-kaakaot rinteessä ja ainakin Tuomas hankki itselleen panda-rusketusrajat naamaansa <3 En kyllä voisi kuvitella vuotta ilman Lappimatkaa ja laskettelua. Täytyy kyllä olla niin kiitollinen siitä, että meillä on noin siisti paikka mihin mennä sillon kun vaan on lomaa ja kelit järkevät! 

Automatkathan ovat tottakai todella suolaset, mutta niistäkin selviää joka kerta ja mä aina ajattelen, että ne kuuluu siihen lappimatkailupakettiin. Osa sitä reissua on se 12 tuntia autossa, huoltiskkapysähdyksiä ja heseruokaa - kivaa sekin! Voisinkin kirjoittaa teille mun vinkit pitkiin automatkoihin lasten kanssa mahdollisimman pian :) 

Mä muistelen meidän lapsuuden jokavuotisia lappimatkoja edelleen lämmöllä ja uskon, että nämä matkat on myös niitä, joita meidän lapset muistelee aina lämmöllä - ihan parhaita! 

4 kommenttia:

  1. Aa se teidän tallinnan reissu on nyt! Ihanaa matkaa!!! <3 - viivi

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo Olivian takki! Mistä se on?
    Ja joo, todellakin kiinnostaa tipsit automatkailuun vauvan kanssa! Roadtripin tynkää olis nimittäin suunnitteilla kesäkuussa tän meidän syyskuisen kanssa ��
    -Koo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja anteeksi kun vastaus kesti, en ymmärrä miten se hukkui! Takki on Reiman 2015-16 aleista ostettu. Niin ja sitä postausta alan työstämään siis asap!!! :)

      Poista