YOU LIFT, YOU RISE

sunnuntai 17. syyskuuta 2017


Mun elämässäni on tullut paljon, siis todella paljon, vastaan tilanteita, joista olisin voinut ajatella "helvetti taas tolla ja tolla onnistuu asiat ja hitto mä oon katellinen ton onnesta, joka ois yhtä hyvin voinut olla mun". Tai siis, kun koskaan en ole noin tuntenut, joten voin vain kuvitella, että missä tilanteissa ihmiset niin tuntevat. Tunnen monia, jotka ajattelevat juurikin näin. Jokaisen ihmisen elämässä näitä tunteita on ihan varmasti tullut ja tulee edelleen, mutta se on eri asia miten ihmiset itse niihin suhtautuvat. 

Jos itse mokaa vaikka töissä ja joku muu lähellä on loistanut samassa työssä, niin ajattelenko et "no ihansama, toi on ihan paska jossain muussa ja mä oon sitä paremp siinä" vai ajattelenko "vitsi mä hoisin ton homman huonosti ja menen nyt kysymään tolta, joka oli siinä sikana parempi miljoonan taalan arvosia vinkkejä." Tai jos itse munaan vaikka pääsykokeet ja joku tuttu pääsikin sinne, niin manaanko sen toisen alimpaan rakoon, jotta musta tuntuisi paremmalta vai olenko onnellinen toisen puolesta, koska tiedän minkä tien hänkin on käynyt läpi päästäkseen sisään. Jos tunnen itseni joku päivä superlihavaksi, niin bodysheimaanko jonkun toisen, joka ehkä on ihan vähän vielä muakin isompi ihan vain siksi, että tuntisin itseni pienemmäksi vai ottaisinko vaan itseäni niskasta kiinni ja tekisin itselleni jotain. Tässäpä vasta läjä pulmia, jotka näyttävät näin kirjoitettuna ihan simppeleiltä valinnoilta, mutta eivät todellakaan kaikille ole.

Voin käsi sydämellä sanoa, että itse ihan aina valitsisin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon ja olenkin valinnut. En sano sitä, ettenkö ikinä dissaisi ketään, c'moon, olen nainen ja minä ja dissaan asioita omalla tavallani kyllä. Mutta en koskaan sillä mielellä, että se saisi itseni tuntemaan itseni paremmaksi. Mä olen ihan aidosti onnellinen mun läheisten puolesta ja ihan aidosti tarvittaessa myös huolissani heistä. Jos tiedän, että jollain on käynyt huonosti jollain elämän osa-alueella, niin en suinkaan ala hänen kanssaan haukkumaan koko maailmaa, jotta hänen tilanteensa näyttäisi hetkellisesti paremmalta, vaan yrittäisin kehittää häntä ja auttaa tilannetta - niin mäkin haluisin, että minulle tehdään. Jos mä valitan läheiselle vaikka mun ja Tuomaksen riidasta, niin mä ihan aidosti haluan, että se toinen sanoo mulle "no ehkä Tuomas tarkoitti tän näin ja sä ylireagoit ja kaikki on oikeesti ihan ok" eikä "ei hemmetti mikä paskapää mies sulla". Huomaatte varmaan eron? Sitten taas jos jollain läheisellä tulee elämään upeita mahdollisuuksia, joista mä voin vaan haaveilla, niin olen ihan aidosti onnellinen ja innoissani hänen puolestaan. Kuulen niin paljon sitä ihmeellistä kateutta asioista, jotka ovat mahdollisia kaikille. Miksi? 

Itse olen tässä vuosien varrella oppinut tietämään kenelle voin puhua mistäkin ja keneltä saan nimenomaan sitä epäitsekästä, rakentavaa apua ja palautetta. Mun kaksi parasta ystävää ja äiti ovat ehkä maailman paras esimerkki tästä kaikesta. Voin aina luottaa siihen, että he ajattelevat mun parasta ja että he ovat aina onnellisia mun puolesta ja samoin he voivat luottaa muhun. Me puhutaan asioista suoraan ja rehellisesti toisillemme, mutta myös tsemppaamme ja innostumme toistemme onnesta ihan aidosti ja pyytettömästi. Emme kukaan ole silti mitään täydellisiä ja kokonaan paskanjauhannasta vapaita ihmisiä - emme todellakaan, mutta se ei koskaan liity siihen, että kokisimme, että jotain muuta pitää alentaa, jotta itse pääsisi korokkeelle. Oma fiilis on se, että he ovat mun elämässä korkeimmalla korokkeella, jotka ovat nostaneet mua ylös päin silloin kun siihen on ollut aihetta <3 

4 kommenttia:

  1. Tunnistin sun ja mun ystävyyden tästä. <3
    T: viivuli

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus!

    Näitä asioita olen itsekin pohtinut. Aiemmin olen ollut se, joka olisi aina valinnut noista sen ensimmäisen ajattelumallin.

    Onneksi omaa itseään ja ajattelumalliaan pystyy kehittämään ja muuttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ja ihana et itse oot huomannut ja muuttanut ajatusmallejasi! Liian harva kuitenkaan myöntää sitä itselleen ja tekee asialle mitään - harmi :(

      Poista