MARRASKUUN MUISTILISTA + ALEKOODI

sunnuntai 5. marraskuuta 2017



Ah onpa ollut ihanan chilli viikonloppu - vihdoin! Kirjoitin tässä vaikeat viikonloput -postauksessa mun omista ongelmista viikonloppujen suhteen. Olipa ihana silloin kuulla, etten todellakaan ole ainoa tän ongelmani kanssa tai siis, koska oikeasti luulin, että olin lähes seko tämän asian kanssa. Mutta ilmeisesti aika normi-ilmiö äiti-ihmisten keskuudessa tämä. Viime viikonloppu meni aika lähelle niissä samoissa ongelmissa velloen, vaikka kuinka koitin listaani toteuttaa. Tämä viikonloppu kuitenkin onnistui jo huomattavasti paremmin - jesss! Eilen vähän väsy painoi aamulla jostain syystä, mutta sain nopeasti koottua itseni kasaan ja siitä eteenpäin viikonloppu on sujunut just eikä melkein kuin sen toivoisin sujuvan ja mieheni voi innoissaan yhtyä siihen. Kuun alkaessa rustasin koko perheelle vielä tavoitelauseita kirjaintauluuni marraskuuta varten ja luulen, että noiden toteutuminen tulee kyllä meiltä onnistumaan ja kuluneen viikonlopunkin aikana olen jo onnistunut monta kohtaa toteuttamaan.

Mulla oli vauhdikas viikko, kun päätin tuosta vaan myydä meidän kalusteet. Kaksi sohvaa, rahi ja vitriinit on nyt myyty ja huomenna oltais Tuomaksen kanssa lähdössä sohvaostoksille. Viime viikolla järkkäsin myös "kirpparin" meille kotiin, kun tavarasta on vaan pakko päästä nyt eroon, että päästään saunaan, jostains syystä se on toimittanut varaston virkaa viimeisen vuoden ajan :D Eli siis hommaa on riittänyt, ihmisiä on käynyt hirmusti hakemassa tavaraa ja mä olen ihan rättipoikki, mutta iloinen! 

Meillä ei viikonlopulle sitten ollutkaan sen suurempia suunnitelmia. Lauantaina järkkäilin Halloween -illallista ja vitsi meillä oli kivaa. Alkupalpoiksi syötiin valkosipulietanoita ja patonkia, pääruuaksi mustaa pastaa ja tomaattikastiketta ja jälkkäriksi pannacottaa silmämunan muodossa. Kaikki oli niin herkkua ja meillä oli hauskaa - ihanan leppoisa ilta! Tänään me ollaan otettu sitten ihan superchillisti, just niin kun kuuluukin. Käytiin aamupäivällä elektroniikkakaupoilla, kahvilla keskustassa ja sitten tultiin kotiin vaan chillailemaan Olivian kanssa, kun Samuel nukkui ja Tuomas lähti töihin. Iltapäivällä lähdettiin ikkunashoppailemaan joulupukin toivelista mielessä ja nyt on taas vaan hengailtu lattialla ilman sohvia. Uimaan piti tänään mennä, mutta molemmilla lapsilla on nyt pikkuflunssat päällä, niin jätettiin väliin. 

Ihan toivoton tapaus en siis ole ja osaan selkeästi myös vaan chillata ja höllätä. Koti on ollut enemmän tai vähemmän kaaos koko ajan, mutta vielä pää kestää. Yks ihan huippujuttu on ollut tänäkin viikonloppuna noi yhteistyönä saadut Sudion kuulokkeet, jotka tänäänkin nakkasin hetkeksi päähän ja vaan kuuntelin musiikkia ja ehkä myös katsoin pari salkkarijaksoa - haha! En koskaan ajatellut tarvitsevani uusia kuulokkeita, kunnes sain nämä langattomat Sudio Regent kuulokkeet ja nyt vasta tajuan, että olen aina tarvinnut just näitä kuulokkeita. Ihana äänentoisto, ihanaa olla säätämättä johtojen kanssa ja kivan näköisetkin vielä, josko nämä innostais vielä enemmän lenkille! 

Suosittelen Sudion kuulokkeita oman testin jälkeen 100% ja nyt joululahjahankinnatkin mielessä pitäen mulla olisi teille ihan loistotarjous! Nimittäin koodilla minime15 saat -15% alennusta koko tilauksesta sekä ilmaisen pikatoimituksen Suomeen Sudion nettisivuilta! Mulla ainakin on yks tyyppi mielessä kelle on ehkä ihan pakko tilata tuolta omat kuulokkeet - valikoima on tosi laaja erilaisia kuulokemalleja ja -värejä ja mullakin on noihin kuulokkeisiin ihanat vaihdettavat marmori-capsit- love it! Jokaiselle löytyy siis varmasti jotkin sopivat kuulokkeet omiin tarpeisiin. Kelle ajattelit mahdollisesti tilata? Jos ei ihan isänpäiväksi kerkiä, niin ehkä joku myöhäislahja tai sitten sinne pukin konttiin!?

Yhteityössä Sudio 
Letter board saatu Tiitiäinen & Tyllerö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti