O L I V I A

tiistai 29. toukokuuta 2018



Ovela 
Luova
  Innokas
   Välittävä
                  Ihanin tyyppi ikinä
           Ainutlaatuinen

Ihanaa Olivian päivää kaikille ihanille Olivioille ja etenkin tuolle mun valloittavalle omalle tyypille, joka kaunistaa tuotakin jo valmiiksi kaunista nimeä entisestään. Viides nimipäivä vietettiin jo perinteeksi muodostuneella tavalla piknikillä. Ihana ilta ja sankari oli okein onnellinen. Mun ihanin. 

Olivian päivän kunniaksi instagramissa käynnistyi juuri 50 euron lahjakortin arvonta Lil Jo & Viljan kanssa. Äkkiä osallistumaan instan puolelle - ihan huikea arvonta!

ps. Nuo maailman ihanimmat Gray Label sandaalit Olivian jalassa on saatu Kukutista bloginäkyvyyttä vastaan. Lil jo & Viljan mekko saatu myös.

KESÄISET ARKI-ILLAT

maanantai 28. toukokuuta 2018



Vitsit miten monta tuntia vuorokauteen on kuin itsestään tullut lisää kevään edetessä. Me ollaan jo hetken aikaa touhuttu ulkona koko perhe ihan siihen viimeiseen mahdolliseen minuutttiin asti, tai kunnes lapset pitää tuoda nukkumaan. Kotona on äkkiä käyty suihkussa, syöty pikkuinen iltapala ja kiireellä menty sänkyyn. Jotenkin vaan niin kesäolo ja todellakin just hyvä niin.

Me ollaan käyty ihastelemassa kukkia ja ihania kukkivia puita. Käyty jätskillä ja leikkimässä puistoissa. Me ollaan käyty ihastelemassa Kirjurin kaikkia eläimiä, jotka ovat ilmestyneet aidattujen alueiden sisälle - ihan lemppareita on ne alpakat! Me ollaan käyty rannalla ja piknikillä ja me on palloteltu tennispalloa ja säbäpalloa mailojen kanssa tässä pihalla. 

Kuin varkain on muuten tullut se päivä, kun on tasan viikko meidän kesälomamatkaan! Koko kevät on mennyt niin suorittaessa, etten ole meinannut edes muistaa koko reissua, mutta tässä sitä nyt ollaan, seitsemän aamua lomamatkaan Kreikassa. Lomamatkan tarkoitus on ihan vaan chillata ja ladata akkuja auringonvalosta ja uima-altaan vedestä sekä ehkä ihan pikkuisen kreikkalaisesta ruoasta. Kaikki vinkit Samokselle otetaan muuten ilomielin vastaan! 

Mitä te puuhaatte näinä kesäisinä arki-iltoina, jos ei ole sitä omaa ihanaa pihaa missä vaan hengailla? Mullakin on vieltä tämä viikko aamupäivät menoa ja illoiksi on kiva keksiä kaikenlaista tekemistä. Tänään muuten aukesi maauimala - sinne on hetipian päästävä!


KOKO PERHEEN LEIKIT

torstai 24. toukokuuta 2018



Ihan parasta lasten kasvamisessa on se, että heidän kanssaan voi oikeasti tehdä kaikenlaista. Lähes aina, kun tehdään jotain koko perhe yhdessä, Olivian suusta kuuluu: "kivaa, kun koko perhe tehdään yhdessä!". Paljon meidän lapset touhuavat toki erikseen vielä kaikenlaista, koska ikäero on huomattava, mutta on ollut silti ihana nähdä kuinka paljon he leikkivät myös yhdessä ja kuinka usein keksitään touhua koko perhe yhdessä. Yhteisiä leikkejä ovat enimmäkseen kaikki riehumisleikit (yleensä niissä myös minä tai Tuomas mukana), järjestelytouhut, tanssi ja sitten nämä "jumppahetket".

Esittelin PlanToysin brandilähettilään ominaisuudessa tasapainolaudan ja keinuhevosen jo aikaisemmin toiminnallista telkkarinkatselua -postauksessa ja ompa vaan edelleen ilo seistä omien sanojensa takana. Lapset viettävät pitkiä aikoja vuorotellen näiden lelujen kanssa. Välillä kiipeillään, tasapainoillaan ja vedetään toista perässä. Sitten taas välillä tapellaan siitä kumpi saa keinua hevosella ja sitten jo yhteistuumin hoidetaankin hevosrukkaa, jolloin tasapainolauta toimii hevosen lautasena. Nämä lelut ovat ainakin meillä taipuneet niin moneen juttun enemmän kuin oisin voinut ikinä kuvitellakkaan. Eikä se leikkiminen todellakaan ole jäänyt ainoastaan Olivian ja Sampan hommaksi, vaan ollaan ihan koko perhe tasapainoiltu ja temppuiltu yhdessä. 

Lisätietoja PlanToysi:lla on vaikka kuinka laaja valikoima erilaisia ekologisia, vastuullisesti valmistettuja, myrkyttömiä, turvallisia ja opettavaisia leluja ja niistä löytyy paljon lisää tietoa täältä ja sitten taas kaikki jälleenmyyjät, joilta PlanToysin leluja voi ostaa löytyy tästä. Kuten olen sanonut, niin meiltä löytyy näitä ihania puisia leluja vaikka kuinka paljon ja mihinkään en niitä vaihtaisi. Ihan aidosti luulen, että juuri PlanToysin puiset lelut ovat niitä, jotka säästän itselläni tuleville sukupolville ja ylpeänä annan ne sitten silloin eteenpäin.

ps. Ihan maailman parasta muuten kun meidän neliöt lisääntyivät taas lämpimien ilmojen myötä kertaheitolla, kun sain laitettua parvekkeen kesäkuntoon. Sinne lapset raahaavat aina lelunsa ja viettävät aikaa. 

KESÄLISTA

sunnuntai 20. toukokuuta 2018



En varmasti ole ainoa suomalainen ihminen joka on ollut niin mielettömän onnellinen näistä kesäpäivistä, joista ollaan saatu nauttia kunnolla. Nämä päivät inspiroivat mua miettimään tulevaa kesälomaa ja tekemään sen jokavuotisen kesän bucket listin. Katselin muuten vähän viime vuoden listaa ja täytyy sanoa, että aika paljon siitä jäi tekemättä, kun ilmat eivät suosineet juuri lainkaan. Pari päivää sitten kuulin, kuinka Pekka Pouta lupasi meille mahdollista kaikkien aikojen hellekesää. Aion luottaa häneen ja ehkä ihan vähän pahotan mieleni, jos näin ei tule tapahtumaan!

KESÄLLÄ:
  • Uskotaan vakaasti siihen, että tästät ulee kaikkien aikojen hellekesä. Eikö?
  • En aio miettiä todella kauaksi jäänyttä kesäkuntoa, vaan nauttia elämästä uikkareissa ja mekoissa! 
  • Aion nauttia perheen lomamatkasta Kreikkaan ihan joka solulla. 
  • Ostetaan ensimmäinen ihan oma koti. Tämä tuntuu nyt just mahdottomalta ajatukselta, mutta uskon, että kaikki järjestyy ja ihan pian me löydetään just se täykky! 
  • Toisin kuin viime kesänä, tänä kesänä vietetään ehdottomasti aikaa Yyterissä. 
  • Vien Tuomaksen Yyterin Huikeeseen kiipeilemään. 
  • Mökkeillään.
  • Vietetään jälleen ihana kesäinen Helsinkiviikonloppu tehden juuri niitä parhaimpia turistijuttuja.
  • Käydään sekä Särkänniemessä että Linnanmäellä. 
  • Herkutellaan muurikkaletuilla. 
  • Viedään lapset laivalle.  
  • Syödään lukematon määrä Kolmen Kaverin vadelma-valkosuklaajädeä!
  • Aiotaan todellakin vähän ruskettua. 
  • Polskitaan maauimalassa. 
  • Järkätään pienet Poriläksiäiset. 
  • Käydään tsekkaamassa asuntomessut tuossa parin sadan metrin päässä. 
  • Muutetaan takaisin Turkuun. 
  • Minigolffailaan. 
  • Nautitaan kesäisestä Turusta.
  • Koristetaan kotia luonnon kukilla. 
  • Lounastaa usein terasseilla tai picnicillä. 
  • Pyöräillään joka paikkaan aina kuin mahdollista. 
  • Upotetaan varpaat hiekkaan moneen kertaan. 
  • Tehdään kesäkakkuja. 
  • Syödään paljon mansikoita ja herneitä. 
  • Tehdään kukkaseppeleet. 
  • Leikitään vesisotaa. 
  • Pidetään jätskibileet. 
  • Käydä kesäteatterissa. 
  • Seikkaillaan Vanhan Rauman kaduilla. 
  • Todistetaan, kun Olivia ihan varmana oppii uimaan!
  • Keksitään miljoona uutta reseptiä itsetehtyihin jädeihin. 
  • Käydään pelaamassa tennistä.
  • Jännitetään vähän tulevaa, mutta nautitaan jokaisesta kesäfiiliksestä, joka saadaan aikaan. 
KESÄ ON <3 

HELLETTÄ JA KOIRANPENTU

keskiviikko 16. toukokuuta 2018


Kesä kesä - se on nyt ihan oikeasti alkanut! Ihan mieletön fiilis ihan vain tuon ilman ansiosta ollut koko ajan. Päivät tuntuvat paljon pidemmiltä ja virtaa riittää iltaan saakka. Viime viikonloppuna tehtiin jo ihania kesäjuttuja, melkoisella Poritwistillä. Viime vuonna ei säät riittäneet näihin juttuihin, joten päätin, että me mennän heti, kun säät sallii. Lauantaina saatiin mun sisko ja hänen havvavavva Tyrre <3 maailman suloisin pieni Boxerin -pentu etten kestä. Olivia jännitti koiraa hieman, mutta oli sitten myöhemmin jo rohkeampi huolehtija - jotenkin niin symppis näky nuo kaksi. Ihanaa, kun läheisellä on nyt koira niin saa sitäkin terapiaa imettyä itseensä usein. Oliviasta en voi sanoa samaa; joka päivä keskustellaan siitä miksi meillä ei nyt ole koiraa.

Ajettiin koko porukalla Reposaareen ja syötiin tottakai The Merry Monkin kuuluisat fish&chipsit terassilla. Oli kyllä niin hyvää ja todellakin ajomatkan arvoinen paikka! Ruokailu onnistui hyvin myös koiran kanssa ja lapset pitivät paikasta paljon. Sunnuntaina taas ajettiin Yyteriin ja kahlailtiin vähän rantavesissä sekä lennäteltiin leijoja. Uskomatonta, ettei viime kesänä keretty kertaakaan Yyteriin, on se vaan niin upea paikka. Ihan mieletöntä vihdoin tehdä näitä kesän must -juttuja, koska viime kesänä kelit eivät todellakaan niitä sallineet. Näiden lisäksi ollaan grillailtu, lapset ovat päässeet joka päivä rannalle ja trassikausikin on tullut korkattua. 

Ainoa huono puoli tässä nyt vaan on ollut se, että kesä yllätti äidin. Olen joutunut juoksemaan kaupoilla hankkimassa kesävermettä lapsille, koska olin päättänyt, etten osta mitään ennen kuin supersää näyttää, että helteitä kestää enemmän kuin viikon. Ei ehkä silti huono puoli, koska shoppailu lapsille on ihan parasta! 

Okei yksi huono juttu tuli vielä mieleen. Samuel joi eilen Kokemäenjoen vettä ja pakkihan siitä meni sekaisin ja pieni ykä tuli viime yönä. Mutta hei - kesä on!