EI NIIN REIPAS SITTEN KUITENKAAN

keskiviikko 28. marraskuuta 2018



Tiesin koko kesän, että tästä syksystä tulisi haastava, mutta ehkä nyt kuitenkin vähän yllätyinkin siitä, etten olekaan niin super kuin luulin. Kuukausi erossa Tuomaksesta, remontit, uusi päiväkoti, opintojen aloitus, ikävä ystäviä Porissa ja täällä, yhdet synttärit, äidin lähteminen ja mitä kaikkea tässä onkaan heitelty kärryihin syksyn mittaan. Jotenkin viime viikonloppuna (vasta) ensimmäistä kertaa myönsin itselleni, että ehkä mä en pystykään ihan kaikkeen. Viimeinen niitti oli Samuelin viimeviikkoinen enterorokko jonka myös minä sain ja kärsin koko edellisen viikonlopun ja muutama päivä sen jälkeenkin. 

Mulla meni viikko ihan harakoille sairasteluiden kanssa ja olin mielessäni koko ajan ajatellut, että helposti kolmessa viikossa hoidan kunnialla kolme tenttiä ja kaksi muutaman sivun esseetä. Kunnes eilen sitten avasin kalenterin pitkästä aikaa sairastelun jälkeen ja tajusin, että minun pitääkin tehdä tuo kaikki yhdeksän päivän sisään. No, on kai sitä ennenkin viimetippaan valmistauduttu... Olen ollut yliopistolla kahdeksan vuotta ja silti aina tämä sama kiire. En tajua.

Eilen menin myös nukkumaan ahdistuneena siitä, että tänään pitäisi iltaluennon jälkeen lähteä etsimään hautajaisiin soveltuvaa mekkoa päälle. Yöllä näin kuitenkin unta viime vuoden pikkujoulumekosta joka on a) musta, b) pitkähihainen ja c) yltää polviin ja ryntäsin aamulla katsomaan kaappiin, että oliko mulla sellainen oikeasti ja siellähän se oli. Jotenkin pää käy niin ylikierroksilla, ettei mistään tule mitään. Etsin päiväkodissa Samuelin villasukkia ja kyselen tädeiltä, kunnes autossa huomaan, että ne on mun kädessä ollut koko ajan. Hukkaan ihan jokaisen tavaran mitä mun eteen lyödään ja saatan ostaa saman jutun monta kertaa, koska en muista ostaneeni. 

Mulla ei oikeasti olisi aikaa olla tätäkään tässä kirjoittelemassa, koska ne tentit! Olen nyt kuitenkin vihdoin terve ja päätin, että hoidan himaan jokaisen tentin ja tehtävän ja 13.12. saadaan herätä lasten kanssa kolmistaan kotona ja aloittaa joululomat. Odotan sitä päivää niin paljon ettette uskokaan! Mulla on jo jokajouluinen bucketlist tehtynä ja tulen huomenna (toivottavasti ehdin!!) sen tännekin kirjoittamaan. Muutama muukin postaus odottaa päivänvaloa, kannattaa pysyä siis kuulolla jos sieltä ei ole ihan jokainen jo hypännyt pois kärryista.

Halusin vain tulla muistuttamaan, teitä ja itseäni, että täällä ollaan! Ja siitä, että kaikki ihan oikeasti järjestyy (viimeistään unissa!). Kunhan vaan laittaa prioriteetit kuntoon ja perhe on tukena, niin mikä vain on mahdollista, vaikka elämä paiskoo vähän oikealta ja vasemmalta.

ps. pääsin mukaan siihen mindfulness -tutkimukseen ja vitsi se tekee hyvää! Suosittelen ihan jokaiselle - youtubesta, appeista tai mistä vaan löytyy hyviä harjotteita ja joka päivä 10 min riittää ja mieli kiittää <3

KAKSIKYMMNENTÄYHDEKSÄN

tiistai 13. marraskuuta 2018



Juuri tänä syntymäpäivänä, tänään, mun suurin tunne on kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että mun ydinperheessä jokainen on terve. Mun vanhemmat ovat terveitä eivätkä tarvitse huolenpitoa. Kiitollisuus siitä, että pystyn tekemään mulle tärkeää asiaa ja vielä niin, että mua tuetaan siinä kaikin mahdollisin tavoin. Kiitollinen siitä, että olen itse terve. Kiitollinen ennen kaikkea siitä, että mun lähellä on niin paljon rakkautta juuri nyt. 

29 -vuotiaana ymmärrän jo, ettei kaikkea voi saada samaan aikaan. En voi olla täysiä ystävä, äiti, opiskelija, bloggaaja, sisko, vaimo ja urheilija. Mun on joka ikinen päivä ja viikko säädettävä prioriteetteja toivoen, että ne mulle tosi tärkeät asiat, jotka jätän listan pohjalle, pysyisivät silti hengessä mukana ja olisivat taas valmiina, kun saan mahdollisuuden nostaa niitä listan kärkeen. Olen ihan sinut sen asian kanssa, että en voi olla hyvä kaikessa ja panostaa kaikkeen sataprosenttia. Suurin osa mun läheisimmistä ystävistä on ihan eri elämäntilanteessa kuin minä, mutta jotenkin se yhteys on siellä aina. En mä nauti siitä, että joudun sopimaan ystävien kanssa kolmen-neljän viikon päähän treffejä, mutta niin se vain nyt menee. Ehkä kolmekymmentäviisi -vuotiaana voin tarkastella asioita jo ihan eri näkövinkkelistä ja saan taas nauttia aivan eri asioista. Vaadin mun ystäviltä paljon ja tämän ikäisenä koen, että niin sen pitääkin vähän olla. On kuitenkin ihanaa, että tiedän mun ystävien tietävän, että tämä on tämä vaihe ja olen taas enemmän käytettävissä myöhemmin. Mun kallisarvoista aikaa haluan käyttää kallisarvoisimpiin ihmisiin ihan aina ja olen niin kiitollinen jokaisesta, joka mun vieressä on.

29 -vuotiaana rakastan olla kotona kynttilän valossa ja vilttiin kääriytyneenä, rakastan syödä extrahyvää ruokaa, rakastan ihan vain pötköttää ja hassutella sohvalla lasten kanssa. Tällä hetkellä rakastan podcasteja, lukemista ja hyviä tv-ohjelmia. Toisin kuin ennen, rakastan saada kukkia. Rakastan juoda viiniä ja syödä juustoja ystävän kanssa syvällisiä keskustellen. Rakastan shoppailla ruokaa ja hemmotella perhettä pienillä arkisilla jutuilla. Rakastan kutsua ystäviä kylään ja kestitä heitä. Rakastan sisustaa ja suunnitella. Rakastan mun perhettä. 29 -vuotiaana olen ylpeä siitä, että musta on tullut rohkea, tutustun ihmisiin, vaadin oikeuksiani ja tiedän mitä haluan. Olen ylpeä, että olen edennyt urallani ja opinnoissanu paremmin kuin olisin voinut ikinä kuvitellakaan. Olen ylpeä siitä miten me Tuomaksen kanssa selvitetään asiat yhdessä tiiminä. Olen ylpeä siitä, että mun mielestä on parasta vanheta ja katsoa lapsien kasvavan mukana. Eniten ylpeä olen mun kahdesta pienestä, niistä kahdesta minimeikäläisistä, jotka muistuttaa mua joka päivä olemaan kiitollinen just siitä mitä meillä nyt on ja mitä tulevaisuus ihan varmasti tuo tullessaan. 

Tänä vuonna sain kukkia ja donitseja ja juhlittiin perheen kanssa keskenämme. Lauantaina pääsemme Tuomaksen kanssa syömään pidemmän kaavan mukaan. Ensi vuonna voisin kuvitella, että juhlitaan pyöreitä vähän isommin, pistäkää ystävät kalenteriin!! 

ps. Olivia on ottanut tuon kuvan minusta. En tiedä kestänkö enää.

RAKKAUTTA ON...

sunnuntai 11. marraskuuta 2018



Rakkautta on isä, joka on tulee joka päivä töistä kotiin leikkimään. Rakkautta on isi, joka käy vaikka kymmenen kertaa yössä lohduttamaan takaisin uneen. Rakkautta on isi, joka leikkii monsteria toista tuntia putkeen. Rakkautta on isi, joka rakastaa harjata hiuksia ja hipsutella selkää. Rakkautta on isi, joka lähtee ulos vaikka sateella leikkimään leikkipuistoon. Rakkautta on isi, joka rakentaa mitä hienoimpia majoja sohvan nurkkaan. Rakkautta on isi, joka osaa vastata kaikkiin kysymyksiin. Rakkautta on isi, joka tekee maailman parasta arkiruokaa. Rakkautta on isi, joka lukee joka ilta iltasadun. Rakkautta on isi, joka haluaa antaa kaiken mahdollisen lapsilleen. Rakkautta on isi, joka maalaa keskiyölläkin huonetta, jotta se olisi ajoissa valmis. Rakkautta on isi, joka tykkää kuskailla harrastuksiin joka kerta. Rakkautta on isi, joka herää viikonloppuisin lasten kanssa tekemään aamupalaa. Rakkautta on isi, joka keksii mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Rakkautta on isi, joka ei kaipaa mihinkään muualle meidän viereltä. Rakkautta on isi, joka huolehtii pienimmistäkin terveydellisistä asioista viimeisen päälle. Rakkautta on isi, joka ymmärtää murheet. Rakkautta on isi, joka ottaa kopin silloin kun on tarve. Rakkautta on isi, joka tarkistaa turvavyöt miljoonaan kertaan. Rakkautta on isi, joka on aina läsnä, kun tarvitaan. Rakkautta on isi, joka asettaa rajat rakkaudella. Rakkautta on isi, joka heittäytyy mukaan ärsyttävimpiinkin juttuihin. Rakkautta on isi, joka ikävöi perhettään jo työpäivän aikana. Rakkautta on isi, joka lohduttaa, vaikka itseäkin surettaisi. Rakkautta on isi, joka rakastaa äitiä. Rakkautta on isi, jolle mikään ei tunnu olevan liikaa pyydetty. Rakkautta on isi, joka jaksaa leikkiä lastenhuoneessa tuntikausia. Rakkautta on isi, joka ajattelee realistisesti. Rakkautta on isi, joka leipoo pullaa lasten kanssa. Rakkautta on isi, johon voi luottaa aina ja sata prosenttisesti. Rakkautta on isi, joka rakastaa perhettään yli kaiken. 

Olen niin kiitollinen lasten isälle siitä, millainen isä hän on ja miten hän vuosi vuodelta tulee paremmaksi isäksi oppiessaan lapsistamme uutta. Sen lisäksi, että tuo lista kuvaa 100% mun lasten isää, kuvastaa se myös mun ja Tuomaksen isiä. Me Tuomaksen kanssa tiedetään mitä hyvä isä tarkoittaa ja olen niin onnellinen siitä, että Tuomas hoitaa homman vieläkin paremmin. Kukaan ei ole vanhempana täydellinen, mutta niin maailman parasta on se, että omilla lapsilla on se melkein täydellinen isä juuri heille. Ihan ikioma supersankari <3 Ja juuri nyt ollaan niin kiitollisia siitä, että meidän lapsilla on kaksi isoisää, joiden seurasta he saavat nauttia - se jos joku on lapselle kallisarvoista aikaa ja niitä hetkiä, joita myöhemmin muistellaan lämmöllä.

MINDEMPTYNESS

lauantai 10. marraskuuta 2018


Olen tuijotellut tätä ruutua useampana iltana samalla tavalla kuin tuijottelen meidän kodin tyhjiä seiniä. Mulla on nyt jotenkin todella sellanen luovuuden blokki ja inspiraatio on kokonaan hukassa. Ihan kaikessa. Kotona alkaa pinnat olemaan aikalailla valmiit Samuelin huonetta lukuunottamatta, mutta silti sisustaminen jotenkin tökkii. Luulin innostuvani ihan kympillä ja täyttäväni heti kaikki seinät ja hyllyt täyteen mun lempparijuttuja. Olen pyöritellyt kymmeniä viherkasveja ja erilaisia ruukkuja ja mikään ei sovi mihinkään ja mun visiot ovatkin kaikki jotenkin pettymys. Yksikään taulu ei ole löytänyt tietään mihinkään ja valokuvatkin on kaikki varastossa. Kahdet jouluvalot keksin jo laittaa paikoilleen, mutta esimerkiksi ulos en keksi millään, että mitä laittaisin ja mihin. Jotenkin instan, blogien ja pinterestin selailu kyllästyttää ja väkisin inspiroituminen tökkii. Todellakin tiedän tyylini ja tiedän mistä pidän, mutta tottakai rahanpuute ja sellainen visioiden toteuttaminen on ajoittain todella hankalaa.

Intoilen joulua ja kaikkia näitä juhlia ja suunnitelmia mitä meillä on vielä tälle vuodelle ja odotan joulua (valmiissa) kodissa todella paljon. Meillä alkaa joululoma lasten kanssa jo kuukauden päästä ja odotan sitä ihan hurjana ja uskon, että päivät lasten kanssa inspiroivat minua enemmän kuin kirjojen lukeminen aamusta iltapäivään. Unohtelen paljon asioita ja tuplabuukkailen koko ajan ja jotenkin teen arjesta paljon hektisempää kuin sen oikeasti tarvisikaan olla. Tällä hetkellä opiskelu, koti ja tämä arki ja pimeys ei inspiroi, vaikka kuinka haluaisin olla taas oma luova itseni! 

Kuva on Olivian huoneesta ja tähän inspis oli saatu jo kesällä, mutta nyt en enää osaakaan oikein jatkaa sisustamista. Ihan hullun tyytyväinen olen tuohon ja siitä tuli juuri niin ihanan raikas ja ilmava kuin olin ajatellutkin. Olivia on vain niin maailman tyytyväisin uuden pöytänsä kanssa eikä malta edes nostaa katsettaan siinä touhutessaan inspiroidakseen minua jatkamaan sisustusta. Ehkä se siitä pikkuhiljaa muotoutuu ja valmistuu, mutta sitten kun kuvaan astelee vielä se "pitäisi olla valmista jo eilen"-tyyppi niin mikään ei onnistu tai tunnu riittävän. 

Nyt ottaisin siis kaikki vinkit mielelläni vastaan siitä, että mistä sinä löydät inspiraation lähteet? Mikä saa sun mielen luovaksi ja mistä luovuus kumpuaa? Vai onkohan mulla vaan sellainen pieni kaamosmasennus päällä.. Mikä siihen auttaisi? Mietin myös, että onko mun kyllästyminen remppaamiseen ja pähkäilyyn esteenä sille, että näkisin ne visiot ja jaksaisin toteutella niitä? Ilmottauduin mindfulness -tutkimukseen innolla, mutta unohdin täyttää aloituskyselyn ennen määräaikaa ja sekin meni puihin. Auttaako mindfulness -harjoitukset? Millaiset? Nyt olisin todella innostunut saamaan mieleni jonkinlaiseen zen -tilaan ja harjoittelemaan asioiden järjestelyä paremmin. Kaikki vinkit teiltä otetaan siis innolla vastaan. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! Inspiroitukaa ja inspiroikaa kaikkia ympärillänne <3


LOKAKUUSSA RELATTIIN

lauantai 3. marraskuuta 2018


Lokakuussa minä:

Maalasin kahdeksan seinää.
Unohdin ensimmäisen yliopiston kirjastokirjan palautuspäivän.
Tein kaksi tenttiä.
Kutsuin seinänaapurit kylään.
Join ihania punaviinejä.
Kävin hammaslääkärillä - ihan parasta!
Osallistuin ensimmäistä kertaa ikinä pihatalkoisiin.
Heräsin i h a n jokainen arkiaamu kello 7.
Kuuntelin lukemattomia tunteja podcasteja.
Söin kolmesti yksin lounaan yliopistolla.
Buuttasin mun puhelimen ja vein korjaukseen. Ihan kuin olisi uuden saanut!
Aloin katsomaan Love Islandia. Ihan koukussa.
Tapoin yhden kasvin.
Jäädyin pystyyn yhtenä ainoana päivänä. 
Olen metsästänyt huonekaluja tuloksetta tuntikausia.
Katsoin yhden elokuvan. Coco -animaatio. Itkin.
Ostin kolme kukkaruukkua.
Itkin yhden iltapäivän, kun olin laskentatoimen kurssin asioista niin pihalla.
Join glögiä.
Haljennut ylpeydestä kuunnellessani päiväkodin hoitajien juttuja.
Testattiin oma takka ensimmäistä kertaa ja vieläkin haistan sen sisälle tupruttaneen savun nenässäni.
Syötiin neljä kertaa Hesburgerissa.
Nukuin kahdesti päikkärit.
Osallistuin Mindfulness -tutkimukseen.
Ikävöin mun parasta ystävää niin, että itku tuli.
Join boolia juhlissa.
Opiskelumotivaatiota on haettu kissojen ja koirien kanssa. Vähän ehkä ikävä töihin.
Hengästyin joka kerta, kun kävelin yliopistonmäelle.
Kävin lenkillä.
Paranneltiin maailmaa ystävien kanssa.
Nautin portfolion kirjoittamisesta. En tajua.
Joka päivä ihastelin meidän kotiseudun maisemia.
Latasin bussikortin.
Varasin pöydän ravintolasta.
Taistelin vain yhtenä aamuna lasten kanssa.
Ollaan vain lötkötelty lasten kanssa enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Parasta.
Nauranut kippurassa Samuelin jutuille. Hän on ehdottomasti meidän perheen vitsiniekka ja huumorimies.

Jotenkin lokakuu oli pitkästä aikaa ihana kuukausi. Ensimmäinen viikko toki meni ihan ohi, kun rempattiin yötäpäivää, mutta Samun juhlien jälkeen hellitti ja ollaan paljon vain oltu ja relattu. Hoidin pari kurssia kunnialla jo loppuun ja nyt voin keskittyä loppuihin rauhallisin mielin. Nyt on jotenkin tosi hyvä fiilis ja marraskuu on synkkä ja pitkä, mutta meille se meinaa aina paljon juhlia ja tällekin kuulle saadan joka viikonloppu jotain ihania tyyppejä kylään. Marraskuu ei varmasti petä - siitä olen ihan varma!