EI NIIN REIPAS SITTEN KUITENKAAN

keskiviikko 28. marraskuuta 2018



Tiesin koko kesän, että tästä syksystä tulisi haastava, mutta ehkä nyt kuitenkin vähän yllätyinkin siitä, etten olekaan niin super kuin luulin. Kuukausi erossa Tuomaksesta, remontit, uusi päiväkoti, opintojen aloitus, ikävä ystäviä Porissa ja täällä, yhdet synttärit, äidin lähteminen ja mitä kaikkea tässä onkaan heitelty kärryihin syksyn mittaan. Jotenkin viime viikonloppuna (vasta) ensimmäistä kertaa myönsin itselleni, että ehkä mä en pystykään ihan kaikkeen. Viimeinen niitti oli Samuelin viimeviikkoinen enterorokko jonka myös minä sain ja kärsin koko edellisen viikonlopun ja muutama päivä sen jälkeenkin. 

Mulla meni viikko ihan harakoille sairasteluiden kanssa ja olin mielessäni koko ajan ajatellut, että helposti kolmessa viikossa hoidan kunnialla kolme tenttiä ja kaksi muutaman sivun esseetä. Kunnes eilen sitten avasin kalenterin pitkästä aikaa sairastelun jälkeen ja tajusin, että minun pitääkin tehdä tuo kaikki yhdeksän päivän sisään. No, on kai sitä ennenkin viimetippaan valmistauduttu... Olen ollut yliopistolla kahdeksan vuotta ja silti aina tämä sama kiire. En tajua.

Eilen menin myös nukkumaan ahdistuneena siitä, että tänään pitäisi iltaluennon jälkeen lähteä etsimään hautajaisiin soveltuvaa mekkoa päälle. Yöllä näin kuitenkin unta viime vuoden pikkujoulumekosta joka on a) musta, b) pitkähihainen ja c) yltää polviin ja ryntäsin aamulla katsomaan kaappiin, että oliko mulla sellainen oikeasti ja siellähän se oli. Jotenkin pää käy niin ylikierroksilla, ettei mistään tule mitään. Etsin päiväkodissa Samuelin villasukkia ja kyselen tädeiltä, kunnes autossa huomaan, että ne on mun kädessä ollut koko ajan. Hukkaan ihan jokaisen tavaran mitä mun eteen lyödään ja saatan ostaa saman jutun monta kertaa, koska en muista ostaneeni. 

Mulla ei oikeasti olisi aikaa olla tätäkään tässä kirjoittelemassa, koska ne tentit! Olen nyt kuitenkin vihdoin terve ja päätin, että hoidan himaan jokaisen tentin ja tehtävän ja 13.12. saadaan herätä lasten kanssa kolmistaan kotona ja aloittaa joululomat. Odotan sitä päivää niin paljon ettette uskokaan! Mulla on jo jokajouluinen bucketlist tehtynä ja tulen huomenna (toivottavasti ehdin!!) sen tännekin kirjoittamaan. Muutama muukin postaus odottaa päivänvaloa, kannattaa pysyä siis kuulolla jos sieltä ei ole ihan jokainen jo hypännyt pois kärryista.

Halusin vain tulla muistuttamaan, teitä ja itseäni, että täällä ollaan! Ja siitä, että kaikki ihan oikeasti järjestyy (viimeistään unissa!). Kunhan vaan laittaa prioriteetit kuntoon ja perhe on tukena, niin mikä vain on mahdollista, vaikka elämä paiskoo vähän oikealta ja vasemmalta.

ps. pääsin mukaan siihen mindfulness -tutkimukseen ja vitsi se tekee hyvää! Suosittelen ihan jokaiselle - youtubesta, appeista tai mistä vaan löytyy hyviä harjotteita ja joka päivä 10 min riittää ja mieli kiittää <3

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Hurjalta ja kurjalta kuulostaa tuo sinun urakkasi mutta onneksi loma häämöttää jo näköpiirissä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kyllä me vähän ystävän kanssa naureskeltiin, että onko muka ollut opiskeluaikana joulukuuta tai toukokuuta kun ei kamppailtais saman tilanteen kanssa :D onneksi ei tarvitse kauaa kärsiä, se on sit sen arvoista!

    VastaaPoista