10 VUOTTA RAKKAUTTA JA 33 VASTAUSTA

sunnuntai 16. joulukuuta 2018


Meille tuli pari viikkoa sitten Tuomaksen kanssa kymmenen vuotta yhteiseloa täyteen. Myönnetään, että meillä meni se vähän ohi. Juhlittiin sitä vähän samalla mun synttäri-illallisella, sitten oikeana päivänä unohdettiin kokonaan, mutta päästiin me kuitenkin viime lauantaina leffaan kahdestaan ekaa kertaa yli vuoteen. Ollaanhan me siis tavallaan juhlittu tätä oikein urakalla, huolimatta siitä, ettei muistettu mitä juhlitaan. Ha - niin perus! Onhan se ihan tajutonta ajatella, että olen kolmasosan elämästäni viettänyt tuon yhden mielettömän ihmisen kanssa ja sitä kuinka monta kymmentä vuotta meillä vielä on yhdessä kuljettavana. Kymmeneen vuoteen mahtuu ihan hirveästi kaikkea ja onhan se sanottava, että kaikki mun elämän isoimmat jutut olen jakanut Tuomaksen kanssa. Valmistuin ylioppilaaksi, kihlat ja naimisiinmeno sekä opiskeluunpääsyt. Muutin suoraan kotikotoa Tuomaksen kanssa uuteen kaupunkiin, elämäni siisteimmät matkat, kaksi maailman ihaninta lasta, Tuomaksen valmistuminen, Porivuodet ja oma yhteinen koti. Kaikki tämä kymmenessä vuodessa ei olisi ollut mahdollista ilman meitä - sitä, että ollaan ihan kaikesta huolimatta loppupeleissä aina puhallettu yhteiseen hiileen, nähty maailma aina samalla tavalla ja uskottu rakkauteen ja meihin. Ollaan tietyissä asioissa kuin yö ja päivä, mutta ollaan hiottu toistemme kulmia hirmusti tylsemmiksi ja opeteltu viimeisen päälle kompromissien tekoa, vaikka välillä onkin hakattu päätä seinään - kukin vuorollaan. Siinä kun omaa toisen ihmisen kanssa saman elämänkatsomuksen, saman tärkeysjärjestyksen, samat unelmat ja elämän päämäärät, niin muilla pikku luonteenpiirteillä ei ole enää niin paljon väliä. Ohjataan toisiamme välillä rajummalla rakkaudella tekemään oikein, mutta loppupeleissä ollaan aina toistemme tukena ja yhdessä taistellaan muuta maailmaa vastaan, jos se on tarpeen. Meitä ajaa vaikeissakin tilanteissa ajatus, että me halutaan vanheta yhdessä, jäädä yhdessä eläkkeelle, hoitaa lapsenlapsia yhdessä ja järjestää megalomaanisia jouluja meidän hienossa mummilassa ja pappalassa. Me ollan me, oltu oikeastaan jo ensimmäisistä treffeistä asti. Se oli jo ensitreffeistä selvää, lukekaa vaikka nää Tuomaksen ihanat ytimekkäät vastaukset musta <3 Tollanen se on. Ihana ja lyhytsanainen. Kuvat on sekaisin tästä 10 vuoden ajalta. <3




1.     Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitapaamisellamme?
Ajattelin, että tämä täytyy pitää.

2. Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua?
Kyllä, vähän jälkijunassa ja hieman hämmentyneesti.

3. Pidänkö halailusta?
Pidät.


4. Haluaisinko pienet vai isot häät?
Isot. Tykkäät muutenkin juhlia näyttävästi ja isosti.

5. Olenko koskaan rikkonut lakia?
Olet. Tosin et tietääkseni mitään kovin vakavaa.

6. Millainen on voileipäni?
Riippuu vuorokaudenajasta. Aamuisin teet leipäsi itse, ehkä siinä on perusjutut eli voi+juusto+leikkele+salaatti+kurkku. Iltaisin, jos on isompi nälkä, minä teen leivät yleensä ja silloin kyseessä on The Munaleipä eli kaksi kertaa paahtoleipä paahdettuna voi+juusto+salaatti+paistetut munat päälle.


7. Millaista musiikkia kuuntelen?
Radiosta Suomipop yleensä päällä. Muuten et juurikaan kuuntele musiikkia.

8. Mitä pelkään?
Yksin pimeässä kävelyä.

9. Kestänkö stressiä?
Riippuu täysin stressin aiheuttajasta. Sinua ei haittaa juuri ollenkaan kiire, monen asian tekeminen yhtä aikaa tai ympäristön runsas häly (kirjoittelet esim. kouluhommia telkkarin pauhatessa, mihin en itse kykenisi koskaan). Toisaalta, jos ihmissuhteissa on ristiriitoja, niin olet pienestäkin asiasta pahasti poissa tolaltasi.


10. Oudoin tapani?
Kynsien repiminen ja sitten jätät ne kasassa johonkin pöydälle…

[A: oikeesti häpeän tätä tapaa ihan tosi paljon, pakko lopettaa!]

11. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
Matemaatikko.

12. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävän, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi?
Oman mummisi kanssa.

13. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
Ostaisit omakotitalon, uuden auton ja purjeveneen. Lisäksi matkusteltaisiin aika paljon.


14. Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?
Punainen. Olet helposti tulistuva ja muutenkin näytät tunteesi usein ja varsin voimakkaasti.

15. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?
Syömisen äänet. Itsekkyys. Kunnioituksen puute (jos joku henkilö ei osoita kunnioitusta tilanteessa, jossa näin pitäisi olla).

16. Mikä on suosikki roskaruokani?
Ranskalaiset kaikilla mausteilla.


17. Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et?
Nykyään sinulla ei ole mitään kovin rumia vaatteita. Ennen oli yksi muumimammatakki mistä en pitänyt.

18. Mikä oli viimeisin tekstiviesti minkä lähetin sinulle?
”joku hyvä glögi!!!”

19. Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan?
Haluat. Haluat olla rauhassa kun on pipi.

20. Kun riitelemme, miten käyttäydyn?
Suutut hurjasti aluksi mutta lepyt kuitenkin melko nopeasti.

21. Menemme ravintolaan, mitä tilaan?
Pepsi maxia aina juomaksi. Pääruoalle lammasta.

22. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?
Järjestellen erilaisia juhlia ja keksien ihmisille lahjoja.

23. Mikä saa minut todella vihastumaan?
Se, jos jokin asia ei mene oikeudenmukaisesti.

24. Entäs piristymään?
 Odottamaton, kiva yllätys.

25. Millainen olen vaimona?
Perhettä arvostava. Läsnäoleva. Optimistinen. Aktiivinen.

26. Kumpi sanoi ensin “rakastan sinua” ja missä se tapahtui?
En kyllä muista. Veikkaisin, että minä sanoin sen ensin. Varmaankin Nokialla?

27. Mitä teen heti ekana aamulla?
Katsot puhelintasi.
 

28. Millaisia vaatteita käytän kotona?
Leggingsit ja joku pitkähihainen paita.
 
29. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa?
Imurointi. Ikkunoiden pesu. Nämä on meillä ajautuneet minun vastuulleni. 

[Siis vihaan noita hommia. Oonko sanonu etten osaa? Fiksu minä!]

30. Kumpi määrää kaapin paikan?
Menee varmaan aika fifty-fifty. Varmaankin se lopulta päättää, jolle asia on tärkeämpi.

31. Mikä on paras luonteenpiirteeni?
Positiivisuus.


32. Entä paras piirre ulkoisesti?
Pusuhuulet.

33. Ihanin yhteinen muisto?
Kolmen viikon häämatka Malesiaan ja Singaporeen.

[Mulla ois tähän vaikka mitä, mutta oli toi häämatka meille kahdelle ehkä se ihan best juttu ikinä. Mutta myös ne hetket, kun oot pidelly meidän vastasyntyneitä paidan alle keinutuolissa sairaalassa. Ihanimpia muistoja nekin <3]

Hui, tässä ihan herkistyi, kun luki noi Tuomaksen vastaukset yhdistettynä näihin kuviin. Välillä sitä jotenkin itsekin yllättyy miten hyvin toinen voi sut jo tuntea. Me tunnetaan Tuomaksen kans toisemme varmasti paremmin kun mitä meidän vanhemmat tuntee meitä. Ei ole asiaa mitä ei tiedettäis eikä ole asiaa mitä ei haluttaisi toiselle kertoa. Ja noi kuvat - ah! Niin ne miehet vaan komistuu vuosi vuodelta - ei sille mitään mahda <3 

Ihan pian saadaan juhlia meidän 10 -vuotis hääpäivääkin! Enää kaksi ja puoli vuotta niihin megalomaanisiin bileisiin. Ai että. Rakastan kyllä niin kovaa yhä ja edelleen eikä se mihinkään ole tässä hiipumassa. <3 
 

2 kommenttia:

  1. Onnea! Näitä vastauksia oli ihana lukea :)

    VastaaPoista
  2. Such an amazing blog post….very informative also…. I gain a lot of information from this..thanks for sharing it..
    Book online bus ticket from Redbus

    VastaaPoista